Vuosi 2018 ja katsaus tulevaan
Blogin päivitys on taas harmillisesti jäänyt... Kesän reissunkaan postauksia en saanut aikaiseksi kirjoitettua, ehkä palaan niihin, ehkä en...
Blogin päivitys on taas harmillisesti jäänyt... Kesän reissunkaan postauksia en saanut aikaiseksi kirjoitettua, ehkä palaan niihin, ehkä en. Elämäni on kesästä muuttunut hieman, ja siksi ajattelinkin kerrata viimeaikojen, ja oikeastaan koko vuoden 2018 tapahtumat, samaan tapaan kuin viime vuonna. Ja mikäli nyt en saa tässä lähiaikoina mitään superinspiraatiota viime kesän postausten puhtaaksi kirjoittamiselle, julistan myös saman tein blogin talvihorroksen, ehkä kenties lopullisen kuoleman, sillä tulevaisuudessa ei ole ainakaan vähään aikaan tiedossa mitään matkoja tai muutakaan mielenkiintoista. Tämäpä kirjoitus alkoi todella lupaavasti! :D
Vuosi 2018 alkoi hieman tylsällä tavalla. Olin töissä Burger Kingissä, jonka kassalla itse asiassa jouduin olemaan vuoden vaihtuessa, ja se jos mikä harmitti. Toisaalta silloinen poikaystäväni Hung-Yi oli juuri joulun ja uudenvuoden reissussa, joten olisin joka tapauksessa viettänyt uuttavuotta yksin. Mutta kukapa silti haluaisi olla töissä uutenavuotena... Varsinkin yövuorossa! Tammikuussa jouduin (tai oikeastaan pääsin) nielurisaleikkaukseen, josta kerroinkin tarkemmin erillisessä blogipostauksessa. Kärsin Kiina-vuonna jatkuvista nielutulehduksista, ja leikkauksen ansiosta pääsin niistä vihdoin eroon, vaikka toipuminen olikin yhtä tuskaa.
Tammikuun lopulla Hung-Yin sisko tuli Taiwanista käymään Suomessa. Tuon viikon aikana teimme paljon suomalaisia juttuja, kuten kävimme luistelemassa, Kuusijärvellä savusaunassa ja avanto-uinnilla sekä Tallinnassa päiväretkellä. Oli hauskaa päästä taas todistamaan trooppisen ilmaston kansalaisen lumi-ihmettelyä, ja onneksemme lunta olikin juuri tuolloin rutkasti tarjolla (Tallinnan päivämatkalla jopa niin paljon, että ulkona oleskelusta tuli hankalaa).
Hiihtolomalla lähdimme Hung-Yin kanssa Onnibussilla Rukalle, jossa ystäväpariskuntani Anna-Mari ja Esa olivat vuokranneet mökin. Tästä on alkanut muodostua jo hiljalleen perinne, sillä olin Anna-Marin ja Esan kanssa pohjoisessa jo toista kertaa hiihtolomalla. Pääsin ensi kertaa husky-valjakon kyytiin ja ajamaan moottorikelkalla, joka oli ehkä parasta huvia vähään aikaan. Lisäksi muistoihin ovat jääneet henkeäsalpaavan kauniit maisemat, joita ihailimme Rukatunturin huipulta.
Maaliskuussa koitti onnen päivät, kun lähdimme ystäväni Tiinan kanssa viikoksi Dubaihin lämmittelemään. Tämä oli minun ensimmäinen matkani muslimimaahan, mikäli Malesiaa ei lasketa (miellän sen enemmän Aasia-kategoriaan), joten ihmeteltävää riitti. Voin sanoa, että yllätyin positiivisesti kaikin puolin, mutta etenkin Dubain potentiaalista budjettimatkakohteena! Matkan parasta antia oli varmasti kameliratsastus aavikolla, joka olikin keikkunut bucket listilläni jo iät ja ajat. Dubaihin haluan ehdottomasti vielä palata uudelleen, mutta seuraavan kerran ehkä kun olen hieman paremmin varoissani. Uskon, että silloin Dubaista pystyy parhaiten saamaan kaiken irti.
Huhti-toukokuussa valmistelin opinnäytetyötäni, joka oli liiketoimintasuunnitelma aloittavalle yritykselle. Aika kului siis pitkälti koululla ja taustatutkimusta tehden. Olin lopulta todella tyytyväinen lopputulokseen ja tiukkaan aikatauluun, jonka puitteissa onnistuin työn saamaan kasaan. Muuten kevät ja alkukesä meni aikalailla sumussa, töitä tehden ja tutkinnon viimeistelyssä, samalla kauniista säästä nautiskellen. Alkukesä oli Suomessa ennätyslämmin, ja Etelä-Suomessa nautittiin hellelukemista jo toukokuussa. Kevään ja alkukesän tapahtumista kerroin tarkemmin tässä postauksessa. Tradenomin paperit sain käteeni kesäkuun puolessavälissä.
Heinäkuun alussa starttasin kahden kuukauden reissuni, ensimmäisenä matkakohteena Kathmandu. Nepalissa en ollut aiemmin käynyt, ja matkan perimmäinen tarkoitus oli ottaa osaa ystäväni hääseremoniaan. Vietimme Kathmandussa yhteensä vajaat kaksi viikkoa, ja sinä aikana ehdimme myös pikaisesti piipahtamaan Pokharassa. Nepalia monet kehuvat, joten odotukset olivat korkealla, mutta ehkä juuri siksi se oli hienoinen pettymys. Olisin mielelläni viettänyt pidemmänkin aikaa Pokharassa, joka oli rennompi ja rauhallisempi kuin hektinen Kathmandu. Jos palaisin vielä Nepaliin, suuntaisin varmasti suoraan jonnekin lähemmäs vuoria, pieneen kylään maaseudulle.
Nepalista seuraava kohde oli Thaimaa. Thaimaahan saavuimme Hung-Yin kanssa yhdessä, ja vietimme muutaman päivän Bangkokissa, ennen kuin tiemme erkanivat ja minä jatkoin omalla tahollani Hua Hiniin ja Hung-Yi jäi Bangkokiin ennen Taiwaniin paluuta. Hua Hin oli varsin tylsä, ja sateinen ilmakin teki kokemuksesta varsin masentavan, mutta parhaaksi muistoksi on jäänyt se, kun vuokrasin hevosen Hua Hin Beachilla puoleksi tunniksi ja laukkailin rannalla tukka hulmuten. Hua Hinin reissuun loppui myös blogipostausintoni; Bangkokiin asti jaksoin vielä dokumentoida matkan käänteitä.
Hua Hinistä jatkoin vielä Koh Samuille, jossa olin kymmenen päivää. Samui oli oikea turistirysä, enkä viihtynyt siellä kovin hyvin, vaikka hostellini saaren pohjoispuolella olikin mukava ja melko rauhallinen. Samuilla vuokrasin skootterin kahdesti ja jännitin oikeasti, että mahdanko kuolla, vaikka liikenne olikin melko rauhallista minun mielestäni. Koh Samuin tiet ovat kuitenkin pahamaineisia ja petollisia juurikin siitä syystä, että siellä ajelevat suurimmaksi osin aasialaiseen ajokulttuuriin tottumattomat turistit, jotka vieläpä kaahailevat kuin idiootit. Mutta molemmista kerroista selvittiin, vaikkakin viime metreillä onnistuin minäkin skootterin kanssa kaatumaan ja samalla melkein keilaamaan erään vanhan brittipariskunnan, jotka olivat iltakävelyllä. Hups! Skootteri oli kuitenkin tarpeellinen, sillä liikkuminen saarella oli todella vaivalloista ja kallista muin keinoin. Viimeisenä päivänäni päädyin Koh Samuin koiratarhalle vapaaehtoiseksi. Ajoin paikan päälle ja tarjouduin auttamaan, ja sain tehtäväkseni avustaa saksalaista tyttöä kissahäkkien siivoamisessa. Se oli kivaa puuhaa, koska minulla oli koko matkan ajan todella kova ikävä omaa kissaani Frediä. Päivä koiratarhalla oli hieno ja erilainen kokemus, ja suosittelen sitä lämpimästi muillekin travellereille.
Kävinpä Samuin saarelta vielä yhdellä päiväretkelläkin, Ang Thong National Marine Parkissa. Mielikuvani varaamastani retkestä oli hieman erilainen kuin todellisuus, jossa istuin yhdessä kiikkerässä veneessä noin tuhannen muun turistin kanssa. Päivä oli mielenkiintoinen mutta pitkä, enkä tykännyt siitä, että menimme yhtenä turistilaumana paikasta toiseen, väistellen miljoonaa muuta turistilaumaa jotka meidän tavoin olivat maksaneet maltaita päästäkseen katsomaan samoja rantoja ja kivenmurikoita. Maisemat kuitenkin olivat vaivan arvoisia, ja kiipeäminen korkealle vuorellekin yli 30 asteen helteessä kannatti, sillä ylhäältä maisemat olivat ainutlaatuiset. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa snorklausta, ja selvisi, että todellisuudessa se on minulle aivan liian pelottava puuhaa... Pelkään koto-Suomessakin jo mutaista järven pohjaa, joten piikikkäät merisiilit eivät olleet yhtään sen miellyttävämpi pinnanalainen löydös.
Olin iloinen päästessäni vihdoin lähtemään Samuilta, vaikka saarelta mantereelle pääsy ei ollutkaan ihan yhtä jouhevaa kuin sinne tulo. Olin varannut jo hyvissä ajoin etukäteen, ja asiasta sen kummemmin selvää ottamatta, lautta- ja bussiyhdistelmän takaisin Bangkokiin. Lopulta ilmeni, että tilaamani yhtiö oli se kaikista huonoin, ja Tripadvisorissa pahasti haukuttu. Lauttamme lähti tunteja myöhässä, jonka jälkeen päädyimme syrjäseudulle, kaatopaikkaa muistuttavaan "bussiterminaaliin", odottelemaan useaksi tunniksi bussin lähtöä. Monet suivaantuivat moisesta asiakkaiden kohtelusta, itse osasin jo varautua pahimpaan, kun olin lukenut Tripadvisorin kommentit etukäteen. Loppu hyvin kaikki hyvin, pääsin takaisin Bangkokiin ja ehdin vielä viettää siellä päivän ennen Taiwaniin lentämistä. Vaikka Thaimaa ei saanutkaan erityistä paikkaa sydämessäni, olisin mielelläni viettänyt Bangkokissa paljon enemmän aikaa kuin ne pari päivää, jotka ehdin siellä tämän reissun aikana pyörimään. Mutta sinne on onneksi myöhemmin helppo palata, jos siltä tuntuu!
Taiwan matkakohteena erosi muista siinä mielessä, että olimme Hung-Yin kanssa vuokranneet asunnon, eikä siellä viettämäni kuukauden aikana tarvinnut asua hostellissa. Se toki teki maassa oleskelusta mukavampaa, mutta toisaalta myös laiskistuin aivan totaalisesti ja joinain päivinä en jaksanut lainkaan poistua kämpiltä. Myös kuuma sää uuvutti minut, sillä parhaimpina päivinä lämpötila kohosi yli 40 asteen ja tuntui että iho sulaa pois, kun astuu aurinkoon.
Koska Taiwanissa aika kävi puolessavälissä hieman tylsäksi, ostin eräänä iltana ihan hetken mielijohteesta lennot Vietnamiin, Hanoihin. Olin itse asiassa halunnutkin käydä Vietnamissa, ja lennot sinne Taiwanista olivat todella edulliset ja majoitus sitäkin edullisempi, joten päätös matkata sinne viikoksi oli helppo. Kuuden päivän ainana ehti Hanoi tulla hyvinkin tutuksi, ja ihastuin Vietnamiin niin, että haluan ehdottomasti palata sinne vielä uudestaan joskus toiste. Hanoin liikenne tosin teki minusta loppumatkasta jo hieman väsyneen, joten ensi kerralla suuntaisin ehdottomasti jonnekin hieman rauhallisempaan kohteeseen, kuten paljon kehuttuun Hoi An:iin. Hanoin parasta antia olivat mahtavat ja kiinnostavat museot sekä junarata, joka kulki tiuhaan asutetun naapuruston läpi niin, että junan ja talojen välissä oli vain muutamia kymmeniä senttimetrejä.
Vietnamista paluun jälkeen ehdin Taiwanissa vielä käydä tutustumassa Jiufenin kylään, joka on toiminut inspiraation lähteenä Studio Ghiblin Henkien Kätkemä -animaatiolle. Lisäksi vierailin kissakylässä ja Shifen-vesiputouksella, Taipein Elefanttivuorella ja Kaakkois-Taiwanissa, Taidongin provinssissa. Taiwan on ihana, mutta olin siellä jo toista kertaa, joten harmitti hieman, että olin vieraillut jo suurimmassa osassa maan päänähtävyyksistä.
Syyskuun alussa palasin Suomeen ja jo heti kuun lopusta pakkasin jälleen kimpsuni ja kampsuni, ja suuntasin ystäväni Anna-Marin kanssa autonnokan kohti pohjoista. Tällä kertaa huristelimme Rukankin ohi ja jatkoimme matkaamme aina Pyhätunturille asti, josta olimme vuokranneet pienen mökin viikoksi. Viikko oli hyvin liikunnantäytteinen, sillä reippailimme kansallispuistossa monen monta reittiä ja kiipesimmepä eräänä päivänä Noitatunturin huipullekin.
Kotiinpaluun jälkeen elämässäni koitti aika, jota en ole vielä aiemmin elämässäni kokenut: ilmoittauduin nimittäin työttömäksi. Ehdin jo hetkeksi vaipua epätoivon valtaan, mutta onneksi tätä toimettomuutta kesti vain kuukauden päivät, kunnes löysin töitä messurakennusfirmasta. Ala oli ennestään täysin tuntematon minulle, mutta suhtaudun uusiin työkokemuksiin innolla, sillä olen sitä mieltä, että kaikki työkokemus on hyvästä! Yllättävää oli se, että olin heti ensimmäisestä päivästä raksahommissa kuin kotonani, ja äijäporukkaankin minut otettiin heti avosylin mukaan, vaikka olin työyhteisön ainoa nainen. Olisin jatkanut näissä hommissa mielelläni pidempäänkin, mutta onnekseni minulle tarjottiin kuin taivaan lahjana vakituista työpaikkaa, ja vieläpä alalta, jolla minulta on työkokemusta jo lähes kymmenen vuoden ajalta. Marraskuun lopussa aloitin uudessa työssäni, ja odotan innolla työn mukanaan tuomia haasteita tulevaisuudessa.
Syksyn aikana myös minun ja kissani Fredin perhe sai lisäystä, kun hain Porvoon eläinsuojenluyhdistykseltä villin kissanpennun, jonka nimesin Patuksi. Patusta tuli kotioloissa todella nopeasti kesy, mutta se on moneen kertaan koetellut niin minun kuin Fredinkin hermoja. Harmillisesti Patu osaa myös kuitenkin olla todella lutuinen, joten sille suuttuminen on lähes mahdotonta. Nykyään siitä on kuoriutunut jo melko rauhaa ja rapsutuksia rakastava sohvaperuna, joka viihtyy torkkupeiton alla kainalossani, kovaan ääneen kehräten.
Alkuvuoden 2019 ehdoton kohokohta oli ensiasuntoni osto. Vakituisen työsuhteen myötä tuli oman asunnon etsintä vihdoin ajankohtaiseksi, ja lopulta löysinkin itselleni sopivan kaksion. Uusi kotimme sijaitsee Kannelmäessä, eli palaan takaisin juurilleni (Kannelmäessä asuin ennen maailmalle lähtöä 15 vuotta), mikä tuntuu hieman hassulta, mutta samaan aikaan täysin oikealta päätökseltä. Ainakin olen iloinen, että pääsen pois Kallion vilskeestä, jota en koskaan kokenut täysin omakseni. Maaliskuussa pääsen muutamaan uuteen kotiin, ja tuskin maltan odottaa muuttopäivän koittamista!
Uuden työn ja asunnon myötä jäävät matkustelut nyt tulevaisuudessa hieman vähemmälle, joten näin ollen hiljentyy blogikin (mahdollisesti pysyvästi). Elän edelleen siinä toivossa, että jaksaisin jossain vaiheessa dokumentoida tänne viime kesän tapahtumat, sillä palaan itsekin välillä blogiin lukemaan vanhoja tekstejä ja muistelemaan menneitä reissuja. Aika näyttää.
Ai niin! Blogihan muuten täyttää 27.1. 3 vuotta! Ehkä tähän on hyvä lopettaa, ainakin toistaiseksi...
Aurinkoista kevättä! Ja menestyksekästä sian vuotta!
Vietnamista paluun jälkeen ehdin Taiwanissa vielä käydä tutustumassa Jiufenin kylään, joka on toiminut inspiraation lähteenä Studio Ghiblin Henkien Kätkemä -animaatiolle. Lisäksi vierailin kissakylässä ja Shifen-vesiputouksella, Taipein Elefanttivuorella ja Kaakkois-Taiwanissa, Taidongin provinssissa. Taiwan on ihana, mutta olin siellä jo toista kertaa, joten harmitti hieman, että olin vieraillut jo suurimmassa osassa maan päänähtävyyksistä.
Syyskuun alussa palasin Suomeen ja jo heti kuun lopusta pakkasin jälleen kimpsuni ja kampsuni, ja suuntasin ystäväni Anna-Marin kanssa autonnokan kohti pohjoista. Tällä kertaa huristelimme Rukankin ohi ja jatkoimme matkaamme aina Pyhätunturille asti, josta olimme vuokranneet pienen mökin viikoksi. Viikko oli hyvin liikunnantäytteinen, sillä reippailimme kansallispuistossa monen monta reittiä ja kiipesimmepä eräänä päivänä Noitatunturin huipullekin.
Kotiinpaluun jälkeen elämässäni koitti aika, jota en ole vielä aiemmin elämässäni kokenut: ilmoittauduin nimittäin työttömäksi. Ehdin jo hetkeksi vaipua epätoivon valtaan, mutta onneksi tätä toimettomuutta kesti vain kuukauden päivät, kunnes löysin töitä messurakennusfirmasta. Ala oli ennestään täysin tuntematon minulle, mutta suhtaudun uusiin työkokemuksiin innolla, sillä olen sitä mieltä, että kaikki työkokemus on hyvästä! Yllättävää oli se, että olin heti ensimmäisestä päivästä raksahommissa kuin kotonani, ja äijäporukkaankin minut otettiin heti avosylin mukaan, vaikka olin työyhteisön ainoa nainen. Olisin jatkanut näissä hommissa mielelläni pidempäänkin, mutta onnekseni minulle tarjottiin kuin taivaan lahjana vakituista työpaikkaa, ja vieläpä alalta, jolla minulta on työkokemusta jo lähes kymmenen vuoden ajalta. Marraskuun lopussa aloitin uudessa työssäni, ja odotan innolla työn mukanaan tuomia haasteita tulevaisuudessa.
Syksyn aikana myös minun ja kissani Fredin perhe sai lisäystä, kun hain Porvoon eläinsuojenluyhdistykseltä villin kissanpennun, jonka nimesin Patuksi. Patusta tuli kotioloissa todella nopeasti kesy, mutta se on moneen kertaan koetellut niin minun kuin Fredinkin hermoja. Harmillisesti Patu osaa myös kuitenkin olla todella lutuinen, joten sille suuttuminen on lähes mahdotonta. Nykyään siitä on kuoriutunut jo melko rauhaa ja rapsutuksia rakastava sohvaperuna, joka viihtyy torkkupeiton alla kainalossani, kovaan ääneen kehräten.
Alkuvuoden 2019 ehdoton kohokohta oli ensiasuntoni osto. Vakituisen työsuhteen myötä tuli oman asunnon etsintä vihdoin ajankohtaiseksi, ja lopulta löysinkin itselleni sopivan kaksion. Uusi kotimme sijaitsee Kannelmäessä, eli palaan takaisin juurilleni (Kannelmäessä asuin ennen maailmalle lähtöä 15 vuotta), mikä tuntuu hieman hassulta, mutta samaan aikaan täysin oikealta päätökseltä. Ainakin olen iloinen, että pääsen pois Kallion vilskeestä, jota en koskaan kokenut täysin omakseni. Maaliskuussa pääsen muutamaan uuteen kotiin, ja tuskin maltan odottaa muuttopäivän koittamista!
Uuden työn ja asunnon myötä jäävät matkustelut nyt tulevaisuudessa hieman vähemmälle, joten näin ollen hiljentyy blogikin (mahdollisesti pysyvästi). Elän edelleen siinä toivossa, että jaksaisin jossain vaiheessa dokumentoida tänne viime kesän tapahtumat, sillä palaan itsekin välillä blogiin lukemaan vanhoja tekstejä ja muistelemaan menneitä reissuja. Aika näyttää.
Ai niin! Blogihan muuten täyttää 27.1. 3 vuotta! Ehkä tähän on hyvä lopettaa, ainakin toistaiseksi...
Aurinkoista kevättä! Ja menestyksekästä sian vuotta!
