Thaimaan auringon alla - Bangkok


Thaimaan reissusta on jo yli kuukausi, mutta koska blogilaiskuus on iskenyt täällä Taiwanissa, en ole saanut aikaiseksi päivitellä mitään. Mutta nyt vihdoin on aika kertoa seikkailuistani Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa.

Bangkokiin saavuimme yhdessä Hung-Yin kanssa Kathmandusta. Pääsimme heti ensikäsittelyssä testaamaan Aasiassa suosittua Grab-sovellusta, jolla voi siis tilata taksin Uberin tavoin. Ajelimme hostellillemme, joka tällä kertaa oli iSanook Hostel. Erittäin siisti ja mukava paikka, ja ilokseni huomasin että se järjestää päivittäin toureja ympäri Bangkokia. Harmillisesti juuri samana päivänä hostellilta oltiin käyty Maeklongin junarata-marketilla, jonne olisin ehdottomasti halunnut päästä käymään. Mutta valitettavasti meillä oli Bangkokissa vain kaksi kokonaista päivää, joten marketit saivat jäädä. 

Maeklong Market. Kuva: Tourism Thailand
Ensimmäisenä aamuna lähdimme ensitöiksemme kohti Chinatownia, jonne hostelliltamme oli vain kävelymatka. Valitettavasti päiväseltään Chinatownissa ei ollut minkäänlaista eloa, joten jatkoimme matkaa ja törmäsimme ensimmäiseen nähtävyyteen, Wat Traimitiin. Samalla kuitenkin törmäsimme myös ensimmäiseen ongelmaan: Bangkokissa temppeleihin ei pääse ellei vaatteet peitä polvia ja olkapäitä. Tämän suhteen ollaan hyvin ehdottomia. Valitettavasti asiaa ei täällä oltu hoidettu yhtä kätevästi kuin missä tahansa muualla maailmassa, jossa huivin saa lainaksi mikäli oma vaatetus ei ole sovelias temppelissä vierailuun. Jokaisen temppelin ulkopuolella oli vaatteiden VUOKRAUSpaikka, josta olisi siis saanut vuokrata vaatekappaleita kappalehintaan. Vuokrahinta ei siis edes kattanut koko asua, vaan pelkät housut tai pelkän huivin. Noh, meikäläisellä tämä meni niin tunteisiin koska olen kaikkea tällaista rahastusta vastaan, että päätin kokonaan olla menemättä temppeliin. Minulta jäi siis maailman suurin kultainen buddha näkemättä, mutta toisaalta olisi varmaan enemmän harmittanut, jos olisin rahallisesti tukenut tällaista toimintaa. Mielestäni tässä oli kyse vain ja ainoastaan turistien rahastamisesta, sillä kuka Thaimaassa lomalla olija kiertelee kaupungilla pitkälahkeisissa housuissa ja pitkälahkeisessa paidassa 40 asteen helteessä, ja lisäksi muualla Thaimaassa samaa ongelmaa ei ollut. Siellä sai halutessaan huivin lainaan, aivan  kuten muuallakin Aasiassa. Varoituksen sanana siis, ellet halua maksaa temppelikäynnistäsi ylimääräisiä euroja, varaa mukaasi aina huivi, jonka voit vetää yllesi Bangkokin temppeleissä vieraillessasi.

Wat Traimit

Jatkoimme kävellen matkaamme Chinatownissa, kunnes meitä lähestyi eräs tuktuk-kuski ja kysyi, minne olemme matkalla. Suhtaudun näihin usein skeptisesti, mutta ukko halusi näyttää meille Bangkokin menomestoja, joten annoimme hänelle mahdollisuuden. Kartalta hän näytti paikan, mistä useimmat turistit lähtevät veneretkelle, jolla samalla pääsee myös tutustumaan venemarkettiin. No, mikäs siinä, tuumasimme. Netistä olimme lukeneet, että venematkat Bangkokissa maksavat vain 15 bahtia, eli alle 50 eurosenttiä. Ukko lupasi viedä meidät perille vain 20 bahtilla, mikä on todella halpa hinta. Ja minä halusin kokeilla tuktukia, kun en sellaisella ole vielä päässyt matkustamaan. Win-win siis!

Chinatown
Ajeltuamme jonkun matkaa pääsimme vihdoin perille, maksoimme kuskillemme ja meidät ohjattiin hämyiseen satamaan. Hälytykelloni alkoivat soimaan kun tuktukkeja saapui jatkuvalla syötöllä, kyydissään yhtä hölmistyneen näköisiä turisteja kuin me olimme. Kävelimme vastahakoisesti tiskille ja kuuntelimme mitä meille haluttiin tarjota. Kahden tunnin lauttamatka, hinta VAIN 3000 bahtia... Meinasin lentää tuoliltani. Kiitos ja hei, sanoimme nopeasti ja lähdimme vikkelään karkuun. Eipä ihme, että tuktuk-kyyti oli niin halpa! No, nokkelina löysimme nopeasti vain viiden minuutin kävelyn jälkeen julkisen liikenteen sataman, josta siis ne 15 bahtin venetaksit lähtivät. Sellaisella porskuttelimme kohti Grand Palacea, mutta matkan varrella hyppäsimme kyydistä Wat Arunin kohdalla. Siellä oli tosin taas sama vaatesirkus käynnissä, joten skippasin tämänkin temppelin ja tyydyin ihailemaan sitä vain ulkopuolelta. Harmittaa vähän, mutta ei voi mitään!

Vesitaksi

Wat Arun
Jatkoimme matkaa venetaksilla ja jäimme Grand Palacen asemalla pois. Jos temppeleihin on tiukat vaatesäännökset, niin Grand Palacessa ollaan aivan totaalinatseja. Edes Hung-Yi ei päässyt sisälle ostamatta uusia housuja, sillä shortsejakaan ei sallita. Ostin itselleni riistohintaisen kaavun jonka nakkasin omien vaatteideni päälle. Samalla kirosin, että olin jättänyt huivini hostellille. Mikä sen turhempaa, kuin ostaa riistohintaan jotain sellaista, mitä et tarvitse ja jo omistat... No, eipä auttanut itku markkinoilla, ja maassa pitää mennä maan tavoin. Grand Palace oli kyllä upea, vaikka 15 euron sisäänpääsy kirpaisi hieman. Ostimme sen päälle vielä audio guiden, mutta se oli kyllä melko turha. En koe saaneeni paljoa enempää palatsista irti sen avulla. Parasta antia olivat tietenkin henkeäsalpaavan upeat rakennukset sekä kulta ja kimalle, joilla rakennukset oli kuorrotettu. Paikalla oli noin viisi miljoonaa muutakin ihmistä, neljä noista miljoonista kiinalaisturisteja.


















Illalla päädyimme vielä kynsisalonkiin laittamaan geelilakat kynsiini. Hung-Yi sai samalla jalkahoidon, josta näytti pitävän. Kävimme syömässä sushia melko kalliissa ravintolassa, mutta ruoka oli todella hyvää ja taltutti senhetkisen sushihimon. Ravintolassa tarjoiltiin myös olutta sekoitettuna makusiirappeihin, joka oli mielestäni aika jännä. Itse taisin testata olutta luumusiirapilla.



Palattuamme hostellille ehdimme levätä lyhyen hetken, sillä illalla oli hostellin järjestämä retki Bangkokin paardi streetille, eli Khaosan Roadille. Olo oli hieman väsynyt rillutteluun, mutta katu oli siitäkin huolimatta elämys. En tosin olisi sinne enää toista kertaa jaksanut lähteä. Aikamoinen turistirysä... Ilokseni löysin kojun, josta sai ostaa hyönteisiä. Ostin sirkkoja ja toukkia ja napostelin ne iltapalaksi. Nam!




Kuva: Andrews Sono / iSanook Hostel Facebook
Seuraavana päivänä lähdin taas hostellin retkelle, joka suuntautui tällä kertaa Thai boxingiin ja Chatuchakin viikonloppumarkkinoille. Mukana oli pari espanjalaista tyttöä ja saksalaisia poikia, sekä retken vetäjä, perulainen Andrews. Thainyrkkeily oli ilmainen tapahtuma, mutta sinne piti saapua hyvissä ajoin ennen nyrkkeilymatsin alkamista, sillä paikka oli kirjaimellisesti aivan packed full... Itse en ole koskaan aiemmin ollut missään nyrkkeilytapahtumassa, joten se oli sinänsä spektaakkelina jo mielenkiintoista katsottavaa, mutta mielenkiintoisimmaksi muodostuivat paikalliset katsojat, jotka sormimerkein veikkasivat voittajaa. Tämä vedonlyontityyli jäi minulle täydeksi mysteeriksi, sillä en edelleenkään tajunnut kenelle ihmiset huitoivat ja mitä. Mutta ilmeisen hyvin homma toimi, sillä thainyrkeily oli suosittua ajanvietettä ympäri Thaimaata.

Kuva: Andrews Sono / iSanook Hostel Facebook

Kuva: Andrews Sono / iSanook Hostel Facebook

Chatuchakin markkinat olivat aivan nyrkkeilyareenan kupeessa. Tiesin, että tiedossa oli Thaimaan suurimmat markkinat, mutta mitään ihan näin suurta en osannut odottaa. Chatuchakista löytyi ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä ja vieläkin enemmän. Ja sieltä sai maailman parasta fried chickeniä! Vieläkin vesi herahtaa kielelle kun sitä mietin... Jossain mielenhäiriössä en vaan tullut ottaneeksi siellä yhden ainutta kuvaa blogia varten... :( Lopulta päädyimme eksymään oppaastamme, parin tunnin kiertelyn jälkeen suunnistimme saksalaisten ja espanjalaisten tyttöjen kanssa keskenämme takaisin hostellille.

Seuraavana aamuna oli aika suunnata juna-asemalle ja kohti Hua Hiniä. Harmillisesti aika Bangkokissa oli hyvin lyhyt, ja olisin mielelläni viettänyt siellä pidemmänkin tovin. Toisaalta, Bangkokiin palaan vielä kahdesti tämän reissun aikana, ja minulla on sellainen kutina, että saatan palata joskus paremmallakin ajalla. Minulle jäi Bangkokista hyvät fiilikset näinkin lyhyellä pikavisiitillä, ja sellainen tunne että näkemistä olisi ollut vielä paljon enemmänkin!

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Casinos that Offer Real Money Slots 2021
    There 먹튀 사이트 조회 is a huge 사카미치 마루 variety of casino games available 포커 게임 to play today. Here are the main categories 총판모집 available to 문 페이 play. From slots to table games to live casino

    VastaaPoista

Flickr Images