Golden Week oli ja meni ja lomat on nyt lusittu. Juuri kun olin vaipumassa syvimpään epätoivoon elämäni tylsyydestä johtuen, vastattiin viimeisenä lomapäivänä rukouksiini varsin yllättävällä tavalla. Sattuman kautta nimittäin tutustuin erääseen Ningbolaiseen (kaupunki Hangzhoun lähellä) kilparatsastajaan, joka oli Pekingissä kisamatkalla. Tarkemmin sanottuna kisat olivat Chaoyang parkissa eli ihan tuossa meidän lähipuistossa, niistä en vain tiennyt mitään, koska täällä ratsastusurheilu ei kiinnosta ketään, eikä sitä myöskään mainosteta. Harmi, koska olisin ehkä kuollut onnesta jos olisin päässyt katsomaan paikallisia esteratsastuskisoja...!

Hieman taustatietoa siitä tietämättömille... Olen ollut truu heppatyttö niin kauan kuin muistan, eikä sisäinen hevoshulluni ole kuollut mihinkään vaikka harrastuksessa onkin ajan ja rahanpuutteen takia ollut jo useamman vuoden tauko. Edelleen saan sydämentykytyksiä jo pelkän kavioiden kopinan kuulemisesta, saatika tämän jalon eläimen näkemisestä. Suomessa hevosurheilu on todella suosittua ja kilparatsastajat ovat pikkutyttöjen (ja miksei isompien tätiratsastajienkin) silmissä jonkin sortin idoleita... Tavoittamattomissa olevia hahmoja, lähes julkkiksia. Siksipä tunsin olevani hyvin etuoikeutetussa asemassa tavatessani kyseisen lajin edustajan... Ja kukapa olisi ikinä arvannut että Kiinassa! Täällä ei siis kukaan - ei KUKAAN - harrasta hevosurheilua, ellei lasketa sitä pappaa, joka Pingyaon kaduilla tallusteli se kapinen kirppusäkki perässään. Ajattelin, että Kiinan hevosskene loppuu ehkä sisä-mongoliaan ja ratsastus täällä on sitä, että langanlaihoja takkuturkkisia pikkuponeja ajetaan piikkipiiskojen kanssa hullun lailla ympäri peltoja vain koska se nähdään hauskana ajanvietteenä... Kuinka väärässä olinkaan!

Kilparatsastaja, jota tässä kutsuttakoon Herra F:ksi hänen henkilöllisyyttään suojatakseni, kutsui minut tutustumaan Pekingiläiselle riding clubille jossa hänen kilpahevosensa väliaikaisesti majoittui. Voitte kuvitella kuinka pitkään jouduin miettimään vastausta! Välillä jouduin nipistelemään käsivarttani, sillä en ollut ihan varma oliko kaikki vain unta. Ehkä se sisälläni vielä asusteleva heppatyttö näki tämän kohtaamisen kuin tapaamisena julkkiksen tai idolin kanssa. Herra F. ei ole nimittäin mikään pikku-näpertäjä, vaan ihan kovan tason esteratsastaja. Mutta Kiinassa, joten kukapa häntä tuntisi. Varsinkaan Suomessa. Mutta eipä sillä väliä. Hevosiahan minä menin katsomaan... :)

Saavuimme herra F:n autokyydillä tallille, josta mukaan napattiin muutama heppapoika lisää. Istuin siis autossa, joka oli käytännöllisesti katsoen  lastattu kiinan estemaajoukkueella. Tai ainakin jollain sen tapaisella. Ajoimme läheisen kylän (kylä, jonka keskiötä koristi golf-kenttä... ei siis mitään köyhälistöaluetta) ravintolaan, jossa nautimme varsin yltäkylläisen lounaan näiden ratsumiesten kanssa. Jatkoin käsivarteni nipistelemistä ja ihmettelin hyvää tuuriani. Tämä jos mikä oli tähänastisista kokemuksistani se kiinalaisin ja eriskummallisin ikinä!

Kun sitten lounaat oli nautittu ja sulateltu, palasimme tallille ja pääsin vihdoin katsomaan niitä hevosia. Jotta en tylsistyttäisi kaikkia niitä lukijoita joita ei hevoset kiinnosta pätkän vertaa, kirjaan tähän luettelon havainnoistani, jotka kenties saattavat kiinnostaa muita truu heppatyttöjä. Muut voivat ne siten halutessaan helposti sivuuttaa.

- Kiinassa ei ole ratsastuskouluja vaan Riding Clubeja ammattilaisratsastajille.
- Tallilla ei ollut yhtään lasta.

- Tallin pihassa ei haissut hevonen.

- Kaikkialla oli siistiä ja puhdasta. 

- Hevosilla oli isot karsinat, joissa kaikissa oli avoimet ikkunat.

- Kaikilla hevosilla/ratsastajilla oli groomit eli palvelijat, jotka tekivät mitä käskettiin.

- KAIKKI olivat miehiä: groomit, ratasastajat...

- KAIKKI puhuivat englantia. Myös ohjeet tallin seinällä olivat englanniksi.

- Klubilla ei ollut tarhoja, eli hevoset mitä ilmeisemmin seisoivat karsinoissa koko päivän.

- Hevoset vaikuttivat karsinoissaan melko tylsistyneiltä, osa imppasi tai harrasti muita laittomuuksia.

- Hevoset olivat normaaleja puoliverisiä. (Ei siis niitä takkuisia poneja...)

- Kaikki hevoset oli kilttejä ja ne tulivat kiinnostuneina katsomaan ja antoivat rapsutella.

- Monet ratsuista oli oreja.

- Groomi laittoi hevosen valmiiksi samalla kun ratsastaja seisoi vieressä katsomassa.

- Samoin ratsastaja poistui välittömästi ratsastuksen jälkeen ja jätti hevosen groomille.

- Groomin voi kutsua paikalle viheltämällä ja se on ok. Groomi tulee juosten paikalle.

- Kaikki olivat pukeutuneet siisteihin vaatteisiin, myös groomit.

- Ratsastuskenttä oli suunnilleen jalkapallokentän kokoinen.

- Ratsastustyyli oli sama kuin meillä.

- Kukaan ei rääkännyt hevosia tai hakannut niitä piikkipiiskoilla.

Koska päivä ei ollut vielä tarpeeksi täydellinen (heh heh), oli ilma mitä parhain ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Tallin sisäpihalla istuessani, groomien häärätessä hevosineen ympärilläni, tunsin hetken aikaa olevani kotona. Oli kuin joku olisi nostanut minut Pekingin saasteista ja tiputtanut suoraan keski-Eurooppalaiselle kilpatallille. Olin valmis lopettamaan opintoni siihen paikkaan ja jäämään tallille orjaksi ruokapalkalla. Herra F. kuitenkin vain naureskeli minulle ja vakuutti, että on ehkä tulevaisuuteni kannalta parempi jäädä koulun penkille... Mutta siis ihan oikeasti! Jos olet hevosenhoitaja ja haluat lähteä ulkomaille, en näe Kiinaa yhtäkkiä yhtään hullumpana vaihtoehtona! Ja täällä ainakin riittää vapaita ratsumiehiä vaikka joka sormelle. Eivät edes olleet hullumman näköisiä... ;)

Hevostytön unelmapäiväni päättyi tältä erää, mutta luvassa on lisää: Herra F. kisaa kuulemma vielä tämän viikon perjantaina jossain paikalliskisoissa Pekingissä, ja sain kutsun seuraamaan kisoja. Jos siis olen kiinnostunut... AI ETTÄ OLENKO??? Luvassa on siis vielä lisää hevostelua tällä viikolla. Ja sainhan myös kutsun Ningboon herran omalle klubille, jossa kuulemma pääsen sitten ihan hevosen selkäänkin... Jos haluan. No, ehkä en tarvitse enää caps lockia kuvailemaan innostustani. Pitääkin alkaa jo suunnitella reissua Hangzhoun suuntaan ennen talven tuloa...! Vaikka eipä täällä ole väliä onko kylmä vai ei, kun lämmitetyssä maneessissa on ihan ok ratsastaa ympäri vuoden. Heh.

Tämmöistä tällä kertaa... Heppatyttö kiittää ja kuittaa. Loppuun sekalaisia kuvia menneeltä viikolta: