Moni saattaa varmaan ihmetellä, miksi kertoisin matkailuun keskittyvässä blogissani omaan terveyteeni liittyvästä asiasta. Ensimmäisen kerran nielurisani rupesivat kuitenkin oireilemaan Kiinan vuoden aikana, ja blogin lukijat ovat myötäeläneet monet nielutulehdukset. Joten kaipa tätä voisi sanoa jonkun sortin jatkumoksi ja yhden ajanjakson päättämiseksi elämässäni. Lisäksi ajattelin, että ihan oikea blogikirjoitus aiheesta toisi vauvapalstojen kauhutarinoille hieman vastapainoa. Tässä siis hieman vertaistukea kaikille teille, joilla on sama kohtalo edessä!

Itse leikkauksesta on nyt aikaa kohta kolme viikkoa. Pääsin leikkausjonoon kesällä vierailtuani hieman virheellisesti (lääkärin lähetteestä) korva- ja kurkkutautien päivystyksessä sen sijaan, että olisin saanut lähetteen erikoislääkärille, kuten toivoin. Voin sanoa, että hieman nolotti mennä päivystykseen kun ei varsinaisesti ollut mikään hätänä, mutta pääsinpähän ainakin leikkausjonoon! Noin neljän kuukauden odottelun jälkeen sain kutsun leikkaukseen tammikuussa. Jonossa olin siis puolisen vuotta. Tuonakin aikana risat kyllä ehtivät oireilla, tosin ei enää niin pahasti kuin Kiinassa.

Yhdessä vaiheessa rupesi jo koko leikkaus ja sitä seuraava kahden viikon sairasloma ahdistamaan sen verran että soitin jo korva- ja kurkkuklinikalle peruakseni koko leikkausajan. Ystävällinen nainen puhelimessa sai kuitenkin taottua järkeä päähäni ja vakuutti minut leikkauksen tarpeellisuudesta ja siitä, että kahden viikon kipeänä olo leikkauksen jälkeen on sen arvoista, kun nieluvaivoista pääsee kerralla eroon. Ja pari erittäin pahaa nielutulehdusta kärsineenä en toivoisi sitä helvettiä kyllä pahimmalle vihollisellenikaan.

Leikkaukseen siis kuitenkin päädyin, ja ajankohtakin sopi mukavasti puoliksi vielä joululoman kanssa, joten koulusta ei tarvinnut olla pois kuin viikon. Nielurisaleikkauksesta saa siis kaksi viikkoa sairaslomaa, jotka tulevat kyllä ihan tarpeeseen, mutta siitä myöhemmin lisää.

Ennen leikkausta tutustuin minulle lähetettyihin paasto-ohjeisiin, ja kauhukseni huomasin että olin jättänyt kokonaan huomioimatta kohdan, jossa kielletään luotaistuotteiden ja etenkin omega 3 -valmisteiden käyttö kaksi viikkoa ennen leikkausta. Ja olin juuri sopivasti parisen viikkoa ehtinyt niitä napsia, kun joulun jälkeen sain innostuksen aloittaa terveellisempi elämäntapa omegoiden ja D-vitamiinin avulla. Nopella googlauksella selvisi että juuri omegat aiheuttavat leikkauksissa suuria riskejä sen vuoksi, että ne estävät veren hyytymistä ja tekevät verestä juoksevaa. Ne voivat siis hyvinkin aiheuttaa leikkauksen peruuntumisen tai komplikaatioita leikkauspöydällä. Nice.

Koitti sitten leikkauspäivä, ja saavuin Eiraan kirurgiseen sairaalaan. Alkuun vaihdettuani sairaalavaatteet päälle, pääsin hoitajan haastatteluun jossa kyseltiin perustietoja ja sairauksia sekä lisäksi juurikin näitä omegoita. Päätin sitten myöntää tyhmyyteni, ja hoitaja vaikutti hetken hieman pettyneeltä ja sanoi joutuvansa raportoimaan kirurgille, joka arvioisi uudelleen, pääsenkö edes koko leikkaukseen. Lisäksi sain myös kuulla vasta tässä vaiheessa että viimeisen vuoden aikana ulkomailla saatu sairaalahoito saattaa myös vaikuttaa leikkauksen peruuntumiseen ulkomailla riehuvan sairaalabakteerin vuoksi, jota ei kuulemma Suomessa ole eikä haluta. Onneksi Malesian ensiavun tiputuksesta (ensimmäisen nielutulehduksen vuoksi) oli jo yli vuosi, joten se ei ilmeisesti ollut esteenä. Jouduin odottamaan kirurgin lausuntoa, ja voin sanoa että tuo puolituntinen oli pisin elämässäni. Aikataulujen uudelleenjärjesteleminen olisi varmaan saanut minut perumaan koko homman, sillä sen verran hankalaa tuon kahden viikon sairasloman sovitteleminen muun elämän kanssa on... Ja olihan tätäkin leikkausta ja jännitetty niin pitkään...

Lopulta kuitenkin minulle näytettiin vihreää valoa, jonka jälkeen homma eteni nopeaan tahtiin. Jutustelin nopeasti kahden kesken kirurgin kanssa, joka kertoi toimeenpiteestä ja toipumisesta, sekä sain halutessani esittää kysymyksiä. Sen jälkeen minut vietiin leikkaussaliin, jonne yllätyksekseni kävelin itse. Minulle ei ole aikuisiällä koskaan tehty leikkauksia eikä sen kummemmin toimenpiteitäkään, joten kaikki sairaalatuntemukseni rajoittuu TV-sarjoihin. Luulin, että minut vietäisiin ensin johonkin nukutushuoneeseen (mahtaakohan sellaisia edes olla...? :D) mutta ei, sinne minä leikkauspöydälle kömmin itse ja vastailin vielä hoitajan kysymyksiin samalla kuin käteen laitettiin katetria. Hoitaja kyseli nimeä, sotua sekä myös mihin leikkaukseen olin tulossa. Pakko myöntää, että sillä hetkellä jännitti sen verran, että jouduin hetken aikaa miettimään vastausta. Lisäksi liekö jännityksestä johtuvaa, mutta minulla oli leikkaussalissa niin kylmä että ihan tärisin. Sain kuitenkin lämpöpeiton joka onneksi nopeasti lämmitti jäseneni. Nukutusaineen laiton jälkeen en edes saanut laskea kymmeneen takaperin kuten TV-sarjoissa, vaan tunsin aineen pistelevän hieman kehossa ja se oli menoa sitten. Makeiden unien jälkeen heräsin heräämössä, ja tunsin oloni yllättävän teräväksi, vaikka väsymys oli niin kova että silmiä oli hankala saada pysymään auki. Nopeasti nukutusaineen vaikutus kuitenkin lakkasi ja verenpaineen mittauksen jälkeen minut siirrettiin isompaan saliin muiden potilaiden kanssa toipumaan leikkauksesta.

Ensimmäisenä nielurisaleikkauksen jälkeen tarjotaan juotavaa (ja jano oli kova!) ja sitä kuuluisaa mehujäätä, jota pitäisikin kiskoa kaksin käsin. Itse en ole imelien mehujäiden suurin ystävä, joten yhden syötyäni siirryin pureskelemaan jääpaloja joka olikin ihan mukava kivunlievitys. Juuri leikkauksen jälkeen en itse asiassa tuntenut juurikaan kipua, ennemminkin olin vain pöhnässä vielä nukutuksesta. Kieli ja uvula tuntuivat itse asiassa kipeämmiltä kuin nielu (ja tätä tuntemusta muuten kesti vielä useamman päivän leikkauksen jälkeen). Pystyin puhumaan melko normaalisti, hieman mongertaen. Melko nopeasti minua tultiin hoputtamaan jaloilleni mutta toisen hoitajan mielestä näytin vielä niin nuutuneelta, että hän kehoitti jatkaa unia vielä tovin ennen nousemista. Olin itse asiassa leikkauksessa menettänyt pari desiä verta juurikin niiden prkl omegoiden takia, ja lisäksi oikealla puolella oli ollut pieni paise (!) joka oli myös hankaloittanut ja pitkittänyt operaatiota. Ehkäpä siksi olin siis hieman uupuneempi kuin normaalisti. Parin tunnin nukkumisen jälkeen olo olikin jo paljon pirteämpi ja jaksoin jo hieman lipitellä proteiinijuomaakin. 

Hoitaja tuli jossain vaiheessa tuomaan minulle jälkihoito-ohjeita ja hän oli aivan järkyttynyt kun oli huuomannut, ettei minulle oltu leikkauksen aikana annettu yhtään tulehduskipulääkettä. En tiedä oliko kyseessä moka vai oliko tarkoituskin olla näin, olin nimittäin ennen leikkausta saanut esilääkitystä parin gramman edestä. Hänen mielestään olin kuitenkin ihmeen pirteän oloinen nielurisaleikkauspotilaaksi, ja sain kehuja korkeasta kipukynnyksestäni. En sitten tiedä onko minulla oikeasti korkea kipukynnys, mutta ainakin noihin nielutulehduskipuihin verrattuna tämä tuntui olevan ihan piece of cake.

Lähdin sairaalasta kotiin vasta iltapäivällä, koska äiti tuli hakemaan minut töiden jälkeen. Sairaalasta ei leikkauksen jälkeen saa lähteä yksinään, ja noutajalla tulee olla auto käytössä. Olin melkeinpä viimeinen lähtijä, mutta omasta mielestäni tuntui hyvältä olla sairaalavuoteessa koko päivä ja vain levätä leikkauksen jälkeen. Kotiin olisi kuitenkin saanut kai lähteä aikaisemminkin, jos noutaja olisi päässyt hakemaan. Sairaalasta lähtiessä tunsin olini ihan hyväksi, mutta autolle käveleminen tuntui fyysisesti melko rankalta ja automatkan aikana rupesi väsyttämään ihan rutosti. Kotiin päästyäni meninkin vain nukkumaan, koska kolmanteen kerrokseen portaiden kiipeäminenkin oli tuntunut lähes Mount Everestille kapuamista vastaavalta suoritukselta.

Lääkkeitä kivunhoitoon sain seuraavanlaisesti: Burana 800 g (määrättiin 600 g mutta kotoa löytyi vielä 800 g:sia jotka käytin ensin alta pois), Paratabs 1 g, Tramadol 100 mg ja näiden lisäksi vielä vatsansuojalääkettä. Otin pääsääntöisesti buranaa ja paratabsia vuoron perään noin 4-6 tunnin välein ja tramalia muutamaan otteseen kun kipu yltyi pahaksi. Kipulääkityksen on määrä toimia ennaltaehkäisevästi, ja sen kyllä huomasi ettei teho ollut yhtä hyvä jos lääkkeen otti vasta kivun yllyttyä. Näin kävi usein esim. yöllä jolloin kipuun saattoi herätä ja kesti ainakin parikymmentä minuuttuia tabletin ottamisesta ennen kuin se alkoi vaikuttaa ja unia sai taas jatkettua. Sain yleisesti ottaen ihan hyvin nukuttua, ja nukuin ensimmäisen viikon ajan melkein kaikki päivätkin. Hengittämiseen ja kipuun auttoi kun nukkui pää kohoasennossa. Välillä kipua sai lievitettyä myös jääpaloja imeskelemällä ja kylmäpussilla niskan takana.

Kuinka nopeasti sitten toivuin? Peruskaavan mukaan ensimmäiset pari päivää ovat kivun puolesta ihan ok, kolmannen päivän jälkeen kipu alkaa hieman yltymään ja viides ja kuudes päivä ovat pahimpia. Minunkin kohdallani tämä kaava piti melko hyvin paikkaansa. Tunsin särkyä vielä kymmenennenkin päivän paikkeilla, mutta sen jälkeen kipu lakkasi melko yllättäen. Lääkkeiden vaikutuskin tuntui huononevan mitä pidempään niitä söi... Pahimmillaan söin kipulääkkeitä parin tunnin välein ja yöksi otin tramaliakin pari tablettia kerrallaan kun niistä ei alun jälkeen tuntunut olevan enää mitään hyötyä. Ensimmäisen viikon aikana en pystynyt syömään juurikaan mitään muuta kuin jäätelöä ja silloin tällöin haaleaa keittoa. Eipä tosin kovasti tehnyt mielikään syödä, ja ensimmäisen viikon aikana laihduin kolme kiloa! Vettä join todella paljon ja etenkin jäävesi maistui todella hyvälle. Kiinteitä ruokia aloin vähitellen syömään ensimmäisen viikon lopulla, ja voin sanoa että suolainen ruoka maistui kyllä taivaalliselle viikon jäätelön puputtamisen jälkeen! Vaikka viikon jäätelönsyönti kuulostaa monen unelmalta, alkaa ällömakea tulemaan korvista ulos jo ensimmäisen päivän jälkeen. Itse ostin Lohilon proteiinijäätelöä ja vegepops-mehujäitä jotka eivät ole niin makeita ja niin epäterveellisiä kuin normaalit jäätelöt.

Töihin palasin tasan kaksi viikkoa leikkauksesta ja se tuntui ihan sopivalta ajalta palata sorvin ääreen. Jatkuva asiakkaille puhuminen sai kurkun hieman kuivaksi, mutta muuten olo oli ihan hyvä. Nyt kohta kolme viikkoa leikkauksesta kuluneena tunnen oloni lähes normaaliksi ja ensi viikolla aion palata kuntosalillekin. Mutta kuten alussa sanoin, tulee tuo kahden viikon loma todella tarpeen ja se kannattaa ottaa vakavasti. Ainakaan ensimmäisen kymmenen päivän aikana en suosittelisi tekemään juuri mitään muuta kuin ottamaan rauhallisesti ja makoilemaan sängyssä tai sohvalla.

Oliko leikkaus sen arvoinen? On vielä hieman liian aikaista arvioida leikkauksen hyötyjä, sillä ne näkyvät varmaan vain pitkällä tähtäimellä. Jos nyt kuitenkin oletetaan, että jatkuva sairastelu ja nielurisaongelmat ovat tämän avulla jääneet unholaan, oli tuo parin viikon sairastaminen todella sen arvoista, vaikka välillä olo olikin tosi kipeä. Olo ei kuitenkaan missään vaiheessa äitynyt niin pahaksi kuin esimerkiksi Shenzhenissä jossa kurkkuni turposi niin umpeen etten saanut edes kipulääkettä nieltyä. Samaa tuntuvat muutkin nettien keskustelupalstoilla sanovan, vaikka monet ovat kohdanneet kauhunhetkiä ja esimerkiksi jälkiverenvuotoa joka on nielurisaleikkauksen jälkeen yleistä. Kaikki näyttäisivät leikkausta suosittelevan, eikä kukaan sitä kadu. Aika kultaa muistot!

Tsemppiä, sielunsiskot ja -veljet!