Ihana Dubai: havaintoja


Dubaista tuli kotiuduttua reilu viikko sitten ja taidanpa olla rakastunut. Dubain magiaa on vaikea selittää, minuun se vain osui ja upposi. Kotiin en olisi halunnut lähteä ollenkaan. Ainakin toiseksi viikoksi olisin voinut helposti jäädä nauttimaan ihanasta lämmöstä, auringosta, rannoista, turkoosista merestä, suurkaupungin vilinästä...

Koska materiaalia on taas enemmän kuin laki sallii, ajattelin näin aluksi tehdä blogipostauksen huomioista, joita teimme Dubaista. Meille ensimmäistä kertaa arabimaahan matkustaville ihmeteltävää kun oli vaikka kuinka ja paljon, ja monet asiat yllättivät - usein positiivisesti. Täytyy myöntää, että itse lähdin Arabiemiraatteihin hieman ennakkoluuloisesti kuten varmasti jokainen, joka ei aiemmin ole tutustunut lähemmin islaminuskontoon. Viikko Dubaissa sai kuitenkin mieleni totaalisesti muuttumaan ja vaikka olenkin entuudestaan jo melko suvaitsevainen, koen itseni nyt matkan jälkeen entistä suvaitsevammaksi muslimeja ja heidän kulttuuriaan kohtaan.

Jumeirah-moskeija
Ensimmäinen huomioista iski shokkina vasten kasvoja heti saavuttuamme kolmelta aamuyöllä perille Dubaihin. Jouduimme nukkumaan lentokentän saapuvien aulassa pari tuntia ennen kuin metro alkoi operoimaan. Onnistuimme löytämään mukavat penkit, mutta nopeasti huomasimme että olimme totaalisesti miesten ympäröimiä. Siis kaikki ympärillämme istuvat olivat miehiä, ja kaiken lisäksi he kaikki tuntuivat tuijottavan meitä. Kiinassa olen yleensä tottunut tuijotteluun, mutta siellä se tuntuu hyväntahtoiselta. Nyt tuijotus tuntui lähinnä hieman ahdistavalta.

Herätyskelloja emme tarvinneet, sillä 5:30 kuulimme ensimmäisen rukouskutsun, joka kuului lentokentän kaiuttimista. Katsoimme Tiinan kanssa toisiamme ja mietimme että mihin ihmeeseen me olemme itsemme laittaneet - Allahu Akhbarin kailotukseen herääminen kun oli kieltämättä pienoinen shokki ihmiselle, jonka omassa kulttuurissa saman fraasin kuulisi todennäköisesti ihan muussa yhteydessä. Dubaissa - kuten kaikissa muslimimaissa - rukouskutsut tulevat kaiuttimista viisi kertaa päivässä ja niitä kuulee kaikkialla... Myös kadulla. Tähän kuitenkin tottui nopeasti eikä se jonkun ajan kuluttua enää ollut kovin kummallista.

Tutustumassa Jumeirah-moskeijaan
Ensimmäinen huomio, minkä teimme metrossa, oli että lähes kaikki sielläkin ovat miehiä. Yhden piinaavan ja hieman kiusallisen matkan jälkeen huomasimme myöhemmin että metroista löytyy myös omat vaunut pelkästään naisille, ja siitä lähtien matkustimme vain niissä. Ei siksi, etteikö miesten kanssa olisi voinut matkustaa samassa - naisten vaunussa vaan usein oli enemmän tilaa ja olo oli muutenkin hieman mukavampi kun ei ollut jatkuvasti lukemattomien silmäparien tiirailtavana. Miehet kunnioittivat naisten vaunuja todella tunnollisesti ja siirtyivät kohteliaasti omalle puolelleen, jos huomasivat olevansa väärässä vaunussa. 


Kohteliaisuus oli myös yksi asioista, jonka huomasimme varsin nopeasti. Ihmettelimme, kun kanssamme samaan hissiin haluava mies jäi vain seisomaan paikalleen hissin saavuttua ja oven avauduttua. Vasta myöhemmin tajusimme että kaikki miehet Dubaissa antavat naisten mennä ensin. Monet myös hymyilevät ystävällisesti ja ovat muutenkin kohteliaita. Ja voi luoja kuinka komeita arabiprinssejä näimmekään! ;)

Muutama huomio metroasemista: Kaikki metroasemat Dubaissa ovat täysin samanlaisia (ainakin punaisella linjalla). Niin sisältä kuin ulkoa. Ne myös tunnistaa helposti samasta ulkonäöstä, joten ne on helppo paikantaa. Metroasemilla on usein paljon ihmisiä mutta siellä on aivan haudanhiljaista. Tunnelma oli melko aavemainen - jopa suomalaisen makuun! Aina en tiennyt kehtaako edes kaverin kanssa jutella kun kaikki muut ympärillä olivat hiljaa kuin hiirulaiset.


Viimeinen huomio metroasemista mutta myös muista yleisistä paikoista kuten hisseistä: hajusteet olivat erittäin vahvasti läsnä! Moni julkinen paikka oli hajustettu, mutta haju ei ollut päätähuimaava vaan pikemminkin miellyttävä. Kyllähän sitä ruusuntuoksua mielummin haistelee kuin spurgujen kusta useimmissa Helsingin keskustan hisseissä... Vastaavasti hajuvesikauppoja oli joka puolella, mutta niissä taas haju ei ollut lainkaan niin vahva kuin kotimaisissa hajuvesikaupoissa, joihin itse en voi edes kävellä sisään saamatta päänsärkyä. Hajuyliherkän kannattaa kuitenkin ottaa tämä pointti huomioon suunnitellessaan matkaa Arabiemiraatteihin.


Muutama sana Dubain liikenteestä... Dubaissa on paljon autoja ja paljon liikennettä, siinä missä jalankulkijoita ei juuri missään. Yksi hassuista huomioista oli, että suurin osa henkilöautoista oli valkoisia! Liikenne on pääosin rauhallista eikä taksinkaan kyydissä tarvinnut liiemmin pelätä. Rattiin en kyllä itse uskaltaisi tuolla mistään hinnasta. Taksilla matkustaminen oli turvallista ja halpaa huvia, sillä kaikissa takseissa oli mittarit ja kuskit käyttivät niitä tunnollisesti. Vaihtorahat saatettiin tosin välillä pyöristää miten sattuu, mutta periaatteessa kai Dubaissa pitäisi maksaa takseillekin tippiä, eli eipä se paljoa haittaa. Kyseessä on kuitenkin todella pieni summa. Lempikulkuvälineemme oli ehdottomasti metro, mutta bussillakin tuli kuljettua useita kertoja. Busseissakin etuosa oli varattu naisille ja takaosa miehille. Bussi oli hidas kulkuväline, mutta toisaalta bussimatkan varrella oli usein enemmän katsottavaa kuin tylsän metroreitin varrella.


Kuten jo mainitsin, kadut Dubaissa tuntuivat usein tyhjiltä... Liekö johtuu siitä, että paikalliset kulkevat joka paikkaan autoilla... Tai sitten siitä että kaikki paikalliset maleksivat kauppakeskuksissa! Ihan tosiaan, ilta-aikaan paikallisten parasta viihdettä tuntui olevan shoppailu. Ehkä se selittää kaupungin mega-kauppakeskusten kokoa. Dubai Mall oli niin valtava, että sen sisälle kätkeytyi mm. luistelurata ja jättiläisakvaario. Pari tuntia siellä vietettyämme ehdimme vain raapaista jättiläisen pintaa. Oikea shoppailijan paratiisi!

Tässä kuvassa pikkuatosta, eli "kauppakeskustaksista" poistui juuri arabiprinssi vaimoineen monine kauppakasseineen... Shoppailu Dubai Mallissa on huomattavasti helpompaa kun pitkät välimatkat voi taittaa autolla!


Ihmisistä yksi hauska huomio oli, että siinä missä monet naisista kulkivat burkhissa, miehillä oli päällään valkoiset kaavut punaisine päähuiveineen. Kuin suoraan jostain piirroselokuvasta! Tällaisen asun luulisi olevan vain erikoistilaisuuksia varten (kuten meillä kansallispuvut), mutta kauppakeskuksissa näitä aladdinin sukulaisia viiletti vastaan joka kulmalla. Yksi yhteneväisyys muuten löytyi Kiinaan: Dubaissakin näki monia miehiä kävelemässä käsi kädessä! Kiinassakin näitä "miespareja" näki usein, ja jos yhtään tuntee aasialaista tai muslimikulttuuria, tietää, ettei kyseessä ole kyllä rakastavaiset ihmiset käsikynkässä...

Burkha babet: minä ja Tiina

Kun nyt kerran päästiin Kiinan vertailun makuun, niin täytyy sanoa etten ollut ennen matkaa varma, olisiko Arabiemiraateissakin reikälattiavessat. Vessat yllättivät kuitenkin positiivisesti, sillä melkein kaikkialla oli SIISTIT istumavessat, joissa siis ihan oikeasti pystyi istumaan (eikä tarvinnut kyykätä pöntön päällä niinkuin Kiinassa, jos siellä joskus ikinä sattui istumavessa olemaan). Vessat olivat lähes poikkeuksetta siistejä ja niissä oli kaikissa bidet, mutta myös paperia. Mainittakoon nyt vielä, että istuin oli melkeinpä aina neliönmuotoinen eikä pyöreä (miksi?!).

Jos jotain huonoa sanottavaa pitää keksiä, niin Dubaissa en pitänyt ilmansaasteista. Liekö niistä johtuen mutta reissun aikana sain mysteeriflunssan johon liittyi sitkeä yskä ja vuotava nenä. Onneksi flunssainen olo kuitenkin meni nopeasti ohi eikä rajoittanut lomanviettoa, tosin yskää jatkui vielä pitkään kotiinpaluun jälkeenkin. Liekö saasteiden syytä vai ei, mutta ainakin saasteita Dubaissa oli. Niiden takia kaupungissa oli usein myös melko sumuista ja aurinkokin laski pariin kertaan saastesumuun.


Dubai oli niin ihana, että siitä riittää kerrottavaa useampaankin postaukseen. Seuraavaksi annan vinkkejä budjettimatkailuun Dubaissa. Palaillaan!

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Olipas kiv löytää tämä blogi ja lukea sinun kokemuksia Dubaista. Minäkin rakastuin ihan täysin arabialaiseen tunnelmaan <3 Vierailimme Dubaissa maaliskuun alussa. Blogissani lisää tarinaa ja kuvia tuolta reissulta. Aurinkoa kevääseen <3 marjaanablog.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjaana! Kiitos kommentistasi ja kiva että eksyit blogiini. :) Pitää käydä vierailemassa sinunkin blogissasi! Aurinkoista päivää!

      Poista

Flickr Images