Lähtötunnelmia Hongkongin kentällä.

Niin vain meni ohi viimeinen kuukausi Kiinassa, vaikka välillä se tuntui matelevan hyvinkin tuskaisaa etanavauhtia. Alkaa hiljalleen olemaan Kiina-mitta täynnä ja Suomeen paluu houkuttelee aina vain enemmän mitä lähempänä lähtö häämöttää. Eniten Suomesta odotan tietty kaikkien ihanien ihmisten tapaamista, ruokaa, kauniita kesäiltoja, raikasta hengitysilmaa, ja kieltämättä jopa koulunpenkkikin on alkanut houkutella tulevaisuudensuunnitelmien hiljalleen alkaessa muovautumaan. Ekaa kertaa pitkään aikaan tuntuu että on joku maali mitä kohti mennä, eikä elämä ole vaan semmoista tyhjän päällä räpeltämistä, mitä se on nyt jo monta vuotta ollut. Hyvillä fiiliksillä olen siis palaamassa kotimaahan, ja vaikka tiedostankin että kyllästyn Suomen meininkiin varmaan heti ekan viikon jälkeen, osaan varmaan taas hiukan paremmin arvostaa sitä miten hyvin kaikki asiat kotona on. 

Viime aikoina olen viettänyt aika paljon aikaa työporukan kanssa, ainakin verrattuna aikaisempaan. En ole harjoittelun aikana hirvesti tehnyt juttuja työkavereiden kanssa koska en ehkä koe kuuluvani siihen porukkaan kovin hyvin emmekä ole ihan saman henkisiä. Niinpä tajusin yksi päivä että olen aika pitkälti ollut yksikseni nämä 4,5 Shenzhenissä viettämääni kuukautta, mikä on ollut aikamoinen tutkimusmatka itseeni. En muutenkaan ole mikään seurapiirikana tai bilehile, mutta enpä muista aiemmin näin pitkää ajanjaksoa, jolloin en olisi viettänyt yhtään aikaa kaverien kanssa. Viimeisenä kuukautena oli siis aika petrata ja eräs viikonloppu kävimme Jennyn ja Iidan kanssa marketeilla shoppailemassa ja vaihtamassa läppärini akun joka on ollut hajalla viimeiset 1,5 vuotta. Shenzhenin marketeilla tällainenkin operaatio onnistuu puolessa tunnissa, ja työstä ja uudesta akusta maksoin yhteensä 200 yuania. Illalla kävimme vielä manikyyrissa ja pedikyyrissa n. 15 euron hintaan ja shoppailimme Dongmenin marketeilla iltamyöhään.

Niin se aika vaan rientää! Jo kohta vuoden Kiinassa elelleenä mutta kohta kotiin lähtevänä on aika listata asiat joita tulen ikävöimään Kiinasta ja joita taas ei tule ikävä.

Asioita, joita tulen ikävöimään Kiinasta:

Näkymä toimiston ikkunasta

2. Ilmasto 

Onhan se kivaa kun kesällä on oikeasti lämmin, ja Etelä-Kiinassa lämpö ei rajoitu vain kesään. Pekingissä on talvella kylmä mutta samalla kuiva, eikä räntää tai vettäkään sada juuri koskaan. Etelässä taas sataa enemmän, mutta sateet ovat useimmiten nopeita kuuroja, jolloin sataa ihan olan takaa ja lopun päivää on kuivaa. Etelässä joka päivä on shortsipäivä.

4. Ruoka

Kiinassa saa mitä vaan ruokaa mistä vaan, ja useimmiten se on myös hyvää ja edullista (paitsi länkkäriruoka). Perusruoka on todella halpaa ja annoskoot ovat isoja - nälkää ei Kiinassa tarvitse nähdä! Ruokakauppoja ja kioskeja on joka nurkalla, yleensä jopa oman kotitalon yhteydessä, joten ostoksille ei tarvitse lähteä kauas. Ruoan kotiintilauskin on helppoa ja nopeaa, ja voit tilata ruokaa melkein mistä tahansa ravintolasta.

5. Mobiilimaksaminen

Kiinassa selviää ihan hyvin ilman käteistä. Itsekin olen viimeiset pari viikkoa kulkenut kuusi yuania kukkarossa, koska käteistä ei vaan tarvitse juurikaan missään. Kaikkialla voi maksaa Wechatilla tai Alipaylla. Kaverillekin rahan lähettäminen onnistuu kahdessa sekunnissa. Niin kätevää!

7. Pikajunat ja matkustaminen

Mieti, miten kivaa olisi jos Lappiin pääsisi parissa tunnissa ja jos lippu maksaisi parikymmentä euroa. Tulisi ehkä joskus käytyä, eikö? Pekingistä pääsee pikajunalla Shanghaihin noin viidessä tunnissa ja etäisyys on sama kuin edestakainen matka Helsingistä Ouluun. Pikajunalippu maksaa noin 70 euroa. Kiinassa matkustaminen on helppoa, junat viimeisen päälle ja junaverkosto kattava. Ja kuten tuli jo mainittua, luonnon monimuotoisuus on ihailtavaa, joten jo parin tunnin päästä "kotikaupungistasi" saatat löytää ihan erilaiset maisemat.

8. Siisteys
Usko tai älä, mutta maassa jossa ihmiset roskaavat sielutta, näkyy julkisilla paikoilla kuitenkin hyvin vähän roskia missään. Miksi? Koska joka nurkalla lymyilee mummeleita jotka siivoavat jälkesi perässäsi. Myös kotiin on mahdollista tilata siivooja - kuinka monella opiskelijalla olisi tällaiseen luksukseen varaa Suomessa? Kiinassa siivoojan palkkaaminen pariksi tunniksi maksaa noin 10 €.

9. Aasia
Kiinan sisäistä matkustusta tuli jo hehkutettua, mutta mites sitten muualle matkustaminen? No problem! Viikonloppu Thaimaassa tai Taiwanissa? Check! Illaksi laukkakisoihin Hongkongiin? Check. Jos minulla olisi Shenzhenissä ollut monikertaviisumi, olisin varmaan ravannut rajan yli harva se viikko. Mutta tulihan sitä kuitenkin Kiina-vuoden aikana käytyä Hongkongin lisäksi Taiwanissa, Macaulla, Malesiassa, Singaporessa ja Australiassa. 

10. Vapaus
Tämän kohdan otsikointi on hieman ironinen ristiriita: onhan Kiina yksi maailman suljetuimmista valtioista. Tällä kohdalla tarkoitankin kuitenkin vähän erilaista vapautta, nimittäin sitä että Kiinassa voi olla juuri sitä mitä on. Todennäköisesti sinua katsotaan muutenkin kieroon koska olet ulkkari, joten mitäs siitä jos kävelet kadulla bikineissä ja muovipussi päässä. Voit vain vedota siihen että näin me hölmöt eurooppalaiset tehdään. Noloon tilanteeseen joutuminen on lähes mahdotonta. Kiinassa olen päässyt eroon kaikista ulkonäköpaineistani ja olen oppinut tykkäämään itsestäni sellaisena kuin olen. En stressaa siitä mitä minulla on päällä ja miltä näytän. Täällä näkee niin paljon outoja juttuja ja vaatevalintoja, ettet voi koskaan olla se kaikkein oudoin!

Asiat, joita ei tule ikävä:

1. Röyhkeys, itsekkyys ja (meidän mittapuulla) huonot käytöstavat

Voisinpa sanoa aika varmasti, että tämä on jokaisen Kiina-expatin listan kärjessä. Välillä kiinalaisten käytöstavat pöyristyttävät ja pistävät vihaksi. Kadulla kävellään päin, julkisissa rynnitään, jonossa etuillaan, kadulle räitään ja pissatetaan lapsia, roskat heitetään kadulle... Pahinta siinä on se, että kiinalaisille tämä on normaalia käytöstä eikä siinä ole heidän mielestään mitään pahaa. Vihaiset mulkaisut eivät siis auta.

Auton voi pysäköidä keskelle suojatietä, koska eihän se siinä ketään haittaa...

2. Tuijottaminen

Tuijottaminen, tuijottaminen... Tuntuuhan se jossain määrin kivalta saada kaduilla huomiota, mutta joka päivä, joka paikassa, koko ajan on vähän liikaa. Minua on osoiteltu sormella, minulle ollaa vihelletty ja huudeltu, pyydetty kuvaan, otettu kuvia "salaa" (harvoin sitä kovasti yritetään peitellä).... Kerran näytin keskisormea ja kuvaaja tuohtui siitä. Täällä ei yhtään osata asettua toisen ihmisen asemaan ja miettiä, miltä toisesta tuntuu. Välillä tunnen oloni eläintarhan eläimeksi. Surulliseksi tekee ajatus siitä, että tämä ei tulisi koskaan muuttumaan, vaikka asuisin täällä 50 vuotta ja puhuisin sujuvasti kiinaa. Olen aina "weiguoren" eli ulkomaalainen ja tulen aina olemaan.

3. Kutsumattomat vieraat kotona

Shenzhenissä eläessäni olen nähnyt kotonani niin jättitorakoita kuin rotankin... Etenkin subtrooppisesssa ilmastossa näiltä iljettäviltä kutsumattomilta vierailta on vaikea olla välttymättä... Varsinkin jos jaat asuntosi kiinalaisten kanssa, joiden käsitys hygieniatasosta ei ihan vastaa omaasi. On vaikea edes kuvitella, ettei Suomessa oikeasti ole asunnoissa yhtään torakkaa. Tästä saisi jokainen suomalainen olla kiitollinen!

Jättiläistorakka keittiössä

4. Soija

Tällä en tarkoita kikkomania vaan sitä jumalatonta hikeä, joka pukkaa heti kun astut ilmastoidusta huoneestasi ulos edes olohuoneen puolelle. Kesällä Kiinassa on mahdoton välttyä hikoilulta ja lämpötila on kuukausitolkulla yli 30, olit sitten pohjoisessa tai etelässä. 

5. Saasteet 

Nyt neljästi nielutulehduksen sairastaneena voin sanoa, että kyllä ne vaan vaikuttaa. Monille ei saasteista tule minkäänlaisia oireita, mutta itse olen normaalisti terve kuin pukki ja täällä olen vuoden aikana syönyt lääkkeitä enemmän kuin koko elämäni aikana. Toki tähän vaikuttaa myös erilainen bakteerikanta, mutta oikeasti niillä saasteilla on varmasti osansa asiaan! Foliohatut päähän!

7. Kommunikaatio-ongelmat

Se on hassua, miten vuodessa oppii selviämään omillaan ja tottuu siihen, ettei apua voi kysyä missään ja jos kysyy ja sattuu saamaan vastauksen, ei vastauksen paikkaanpitävyyteen voi luottaa. Kiinaa osaamattomana saa kokea mitä tuntuu olla lukutaidoton ja... no... koira. Kukaan ei ymmärrä mitä sanot etkä juurikaan ymmärrä mitä sinulle puhutaan.

8. Hidas netti ja Great Firewall of China

Jos on yksi asia, mikä Kiinassa saa repimään hiuksia päästä joka päivä, on hidas netti. Eikä kyseessä nyt ole mikään tavallinen hidas netti, vaan oikeasti back to the 90's - Windows 95 -tason hidas netti. Se tunne, kun laitat hiiren latauspalkin kohdalle jotta näet, lataako se yhtään. Se, kun lataat kuvia blogiin neljä tuntia tai yön yli... Ja se perkeleen VPN, joka täytyy aina laittaa päälle ennen selaimen avaamista. Ei sinne nettiin noin vain mennä! Välillä netti ei toimi ollenkaan ja siihenkin pitää tottua. Lisäksi kännykän mobiilidata on hyvin rajattu ja sitä pitää aina säästellä. Suomessa jaan kännykän netin läppäriini. Kiinassa mietin, raaskinko lähettää kaverille kuvan Wechatissa, koska se kuluttaa liikaa mobiilidataa.

9. Viidakon lait liikenteessä

Jäänkö tänään auton alle? Entäpä skootterin? Näitä mietin päivittäin kaduilla kävellessäni, ja läheltä piti -tilanteita on ollut enemmän kuin muutama. Hulluja taksikuskeja löytyy joka pitäjästä ja kaikkialla autot ovat teiden herroja; jalankulkijat väistykööt. Pyöräily on myös melko vaarallista ja Shenzhenissä siitä tekee entistä vaarallisempaa se, ettei siellä ole lainkaan pyöräteitä. Pitää siis madella joko jalkakäytävällä toopejen seassa (kts. kohta 6) tai autotiellä hullujen taksien ja bussien viuhahdellessa ohi. Vihreä valo ja suojatie ei täällä tarkoita sitä että on turvallista ylittää tie. Se vain tarkoittaa, ettet todennäköisesti tule pääsemään hengestäsi tällä kertaa.

10. Siivottomat vessat ja talot

Kaikki tietävät, että Kiinassa on suurimmilta osin reikälattiavessat. Nothing new. Länkkäreille täydellisen slaavikyykyn saavuttaminen on jostain syystä melko hankalaa ja allekirjoittanutkin myöntää pissineen nilkalleen enemmän kuin kerran (tosi kiva). Ärsyttää myös, ettei vessoissa ole ikinä paperia eikä sitä saa vetää vessasta alas. Tai jos vetää, on vessa tukossa alta aikayksikön. Jos jostain sattuu löytymään istumavessa, on se todennäköisesti sen luokan kunnossa, ettei siihen ainakaan tee mieli istua. Talotkin ovat joskus niin hurjassa kunnossa, että ainakin hajun perusteella niitä voisi erehtyä luulemaan yleisiksi vessoiksi. Ja se home! Sitä on kaikkialla.

Tyypillinen reikälattiavessa

Tuntuu, että mun otsikot huononevat kerta kerralta mutta kun juttujen aihe on aina kuulumisten päivittelyä, on otsikoitakin suht vaikea keksiä. Aloittakaamme tällä kertaa käänteisessä järjestyksessä uusimmilla uutisilla sillä ne ovat myös jännittävimmät: hyvät naiset ja herrat, viimeinen kuukauteni Kiinassa on startannut sillä ostin pari päivää sitten paluulennon Suomeen ja palaan kotiin 28.6., eli ihan kohta! Viime viikolla piipahdin Singaporessa viisuminkerjuureissulla (josta on tulossa oma tarinansa myöhemmin) ja sain vain kuukauden viisumin anomani kolmen kuukauden sijaan. Päätin etten tätä viisumipelleilyä enää jaksa joten pyysin saada palata Suomeen ja tehdä loppuharjottelun sieltä käsin. Eipä minulle jää siihen kuin alle kaksi viikkoa, ja ne voin ihan hyvin tehdä Suomesta. Kotoahan olen viimeiset puolitoista kuukautta työskennellytkin, mutta nyt uuden M-viisumin turvin uskalsin tehdä comebackin toimistolle ja tarkoitus olisi loppuaika sitten työskennellä sieltä. Pitää kyllä vieläkin kiittää jotain korkeampia voimia siitä etten silloin viime kerralla jäänyt kiinni siitä turistiviisumilla työskentelystä... Aika ikäviä seurauksia olisi voinut siitä tulla...

Työnteosta pääsemme aasinsiltaa pitkin virkistyspäivään, jota vietimme työporukan kanssa pian Pekigistä paluuni jälkeen, 12.5. Lähdimme aamulla aikaisin Yangmein vanhalta toimistoltamme bussikyydillä kohti Huizhouta. Ensin suuntasimme go-kart -radalle, joka oli hiekkakenttä keskellä ei mitään. Siellä saimme ajaa kyseenalaisessa kunnossa olevilla go-karteilla rallia (ne eivät tosin menneet kovin lujaa) ja paahtua helteessä, sillä aurinko paistoi kirjaimellisesti oikein olan takaa. Ajaminen oli kuitenkin hauskaa ja itsellä on ainakin ollut auton rattiin niin hirveä ikävä, että minkä tahansa menopelin ohjaaminen tuntuu ihan mahtavalta.

Kotikatu

Viime kerrasta on taas päässyt vierähtämään hetki aikaa... Olen miettinyt, miksi nykyään olen niin laiska päivittämään blogia ja sen pitää johtua siitä että saan ihan tarpeeksi istua koneen takana päivittäin naputtelemassa asiakaspalvelumaileja... 10 tunnin tietokoneen äärellä istumisen jälkeen ei kauheasti huvita enää tuijotella ruutua yhtään enemmän kuin on pakko. Mutta nyt on tapahtunut sen verran paljon kaikenlaista, että on aika kerrata viime kuun tapahtumia.

Tällä viikolla päästiin Helsingissä todistamaan harvinaista tapahtumaa, kun Kiinan presidentti Xi Jinping oli valtiovierailulla Suomessa. Suomen asiat täällä Shenzhenissä kuitenkin välillä tuntuvat kovin kaukaisilta, joten tämänkertaisessa kirjotuksessa keskityn oman elämäni valtiovierailuun; nimittäin viime viikolla äitini tuli kera salmiakkien ja ruisleipien kylmästä Suomesta lämmittelemään hetkeksi Etelä-Kiinan lämpöön.

Pari viikkoa on ehtinyt vierähtää ja syy blogihiljaisuuteen löytyy viime päivien tapahtumista; heräsin eilen kuolleista ja tänään voisin sanoa jo olevani takaisin elävien kirjoissa. Siispä aika päivitellä vähän kuulumisia sitten viime kerran. Pahoittelut muuten niille, joiden kommentteihin en ole vastannut! En ole koko blogissa edes käynyt sitten viime postauksen...

Kuka muistaa vielä kadonneiden postipakettien arvoituksen? No, nepä löytyivätkin paikallisesta postitoimistosta, josta ne eräs aamu kävin noutamassa innosta puhkuen. Jälleennäkemisen riemu oli suuri, eikä edes tietoisuus siitä, että molemmat laatikot olivat räjähtäneet joka suunnasta ja varmasti puolet sisällöstä tippunut matkalla, onnistunut lannistamaan minua. Päivää piristi myös se, että sain kyydin kotiin ihka oikeassa postiautossa, ja innokas postipoika kantoi painavat laatikkoni ihan kotiportille asti. Kerrankin hyvää palvelua Kiinassa! 

Kotiutuminen uuteen kotiin oli varsin nopeaa kun sain vihdoin omat tavarani ja pääsin niitä järjestelemään. Vaikka huoneeni oli pieni, pidin siitä. Se oli oikea tilaihme! Ainut miinus oli patjan kovuus... Tai se, ettei patjaa ollut lainkaan. Onneksi jouduin kärsimään vanerilla nukkumisesta vain viikon, kunnes kuriiri toi ihanan Ikea-patjani Pekingistä. Kyllä sitten kelpasi nukkua! Pikku-huoneesta kerron nyt menneessä muodossa, koska toinen kämpässä asunut vuokralainen muutti pois, ja pääsin hänen huoneeseensa. Nyt minulla on ihan ihka oikea huone ja oikea sänky. Jopa oikea ovikin, jonka saa lukkoon. Ja ilmastointi! Vielä tarvitsen kirjahyllyn, että saan tavarat järjestykseen. Sitten voin ottaa kuvia ja esitellä huonettani täällä. Nykyinen näkymä ikkunasta on sisäpihalle ja kadulle, ja on todella kiehtovaa katsoa muurahaismaisen kokoisia ihmisiä 16. kerrosta alempana.

Vaikka tämä Wuhe on alueena melko landea ja kaukana kaikesta, olen kuitenkin tykästynyt siihen miten täältä löytyy ihan kaikki. Ruokatarjontaa on joka lähtöön, kauppoja on useita ja erilaisia, metroasema vieressä... Tänään halusin lähteä elokuviin ja ilokseni huomasin että lähin leffateatteri on viereisellä kadulla. Tästä ei paljoa elämä voi parantua! Tällä hetkellä työpaikkakin on vain alle 2 km päässä, mutta toimisto tulee mahdollisesti tässä kevään aikana muuttamaan kauemmas. Tällöin työmatka-aika pitenisi varmaan noin tuntiin per suunta, ja silloin en tiedä onko minun enää järkeä asua täällä kaukana kaikesta. Mutta se on sitten sen ajan murhe! 

Kiinassa ulkomaalaisen täytyy käydä 24 h maahan tulosta rekisteröitymässä poliisiasemalla, ellei asu hotellissa. No, tämä on vähän veteen piirretty viiva ja kaikki eivät sitä vissiin edes tee (vaikka siitä voidaan kai ainakin teoriassa sakottaa Y2000, en tiedä onko ketään kuitenkaan ikinä oikeasti sakotettu). Töissäkin minulle sanottiin ettei sen kanssa ole kiire, ja jätin homman suosiolla vasta toiselle viikolle Shenzheniin saapumisesta. Kysyin vuokraemännältäni lähimmän rekisteröintiaseman osoitetta ja hänen ohjeidensa mukaan lähdin sinne seuraavana päivänä. Homma kuitenkin hieman arveluutti, koska täti hyvin epävirallisen näköisessä toimistossa otti vain kuvat papereistani, lähetti ne jollekin Wechatissa ja sanoi "ok le!" mikä siis tarkoittaa "asia kunnossa". Lähemmän tarkastelun seurauksena selvisi, että tämä olikin siis vain joku community center, ja minun oli tarkoitus tosiaan mennä ihan  oikealle poliisiasemalle, mistä saisin virallisen "temporary resident" -lappusen leimoineen päivineen. Siispä uudestaan viestiä vuokraemännälle ja uusi yritys. Seuraavana päivänä lähdin suunnistamaan poliisilaitokselle, ja puolen tunnin haahuilun jälkeen se lopulta löytyi. Tässä vaiheessa olin jo muutenkin turhautunut, eikä turhautumista auttanut yhtään se, että saavuttuani tiskin täti vain heilutteli minulle lappua, jossa luki "sorry police gone out for study today, come back tomorrow". Eipä siinä sitten muu auttanut kuin purra hammasta ja yrittää uudestaan. Seuraavana päivänä minulle yritettiin samaa temppua, mutta tällä kertaa pistin jo kapuloita rattaisiin. Onneksi pystyin puhelimen ja pelastavan enkelin kautta keskustelemaan poliisien kanssa, ja he suostuivat ottamaan paperini viikonlopun yli ja sovin hakevani valmiin lappusen maanantaina. Kiva homma ja helppoa kuin heinänteko (I wish!). 

Tästä pelastavasta enkelistä on tullut kyselyitä, ja kai on tullut aika esitellä hänet. Kyseessä on siis Darran, singaporelainen prinssini joka löytyi Pekingistä vähän ennen lähtöäni.  En ala tähän nyt mitään henkilökuvaa näpyttelemään, koska hänet tulette varmasti vielä tulevaisuudessa tapaamaan ihan henkilökohtaisestikin (ja ehkä jos ikinä saan sen Singapore-päivityksen tehtyä, voin kertoa vähän lisää...). Viime torstaina sain idean lähteä käymään Pekingissä viikonloppuna, ja perjantaina lähdin yöjunalla kohti vanhaa kotikaupunkia. Pekingissä ilma oli kuin morsian! Tuntui todella oudolta kävellä samoja katuja... Ihan kuin ei olisi poissa ollutkaan! Darran asuu ihan CUEB:in lähellä, joten tuttuja paikkoja tuli kierreltyä. Lauantaina kävimme Chaoyang Parkissa, josta näin sen puolen, missä en ole vielä käynytkään. Illalla tapasimme Nooraa ja kävimme syömässä sushia CBD:n lähellä. Sunnuntaina lounastettiin vielä Nooran kanssa ja käytiin Wangfujingilla window-shoppailemassa. Illalla lähdin taas yöjunalla takaisin Shenzheniin. Junamatka kesti 11 h ja oli ihan ok. Aamulla ehti vielä kotiin tunniksi torkkumaan ennen töihin lähtöä. 

Maanantaina se kuitenkin alkoi: matka helvettiin ja takaisin. Olin jo pari viikkoa tunnustellut nielutulehduksen esioireita: leukaa särkee ja suuta ei saa kokonaan auki ilman pistävää kipua. Maanantaina alkoi sitten puhe taas sammaltaa ja nielu turposi niin että juominen ja syöminen sattui. Olo muuten oli kuitenkin ihan ok, tai pienen huimauksen pistin väsymyksen piikkiin. Iltapäivällä olo meni kuitenkin heikommaksi ja lähdin sairaallaan. Valitsin "lähimmän" (= 1 h metrolla) englanniksi palvelua tarjoavan sairaalan, Peking University Hospitalin. Yllätyksekseni kyseessä olikin ihan tavallinen kinkkisairaala, jossa populaa oli kuin hulluilla päivillä ja kukaan ei puhunut englantia. Opasteiden avulla löysin itseni 6. kerroksen "VIP-klinikalle", josta minulle löydettiin tulkki ja pääsin lääkärin puheille. Lääkäri oli varmasti yli 100-vuotias ja välineet sen mukaisia. En edes tiennyt, että sellaisia käytetään enää muualla kuin ehkä piirroselokuvissa ja museossa. Sain kuitenkin toivomani antibiootit ja pappa tuntui ymmärtävän, mikä minua vaivasi. Niinpä lähdin napit kourassa takaisin toimistolle ja sieltä kotiin.

Jotta en tekisi tästä päivityksestä enää yhtään tylsempää menemällä liikaa yksityiskohtiin, niin voin vain sanoa että olo paheni päivä päivältä. Keskiviikkona menin uudelleen lääkäriin ja sain uudet antibiootit. Torstaina ja perjantaina en enää pystynyt menemään töihin kun en saanut mitään syötyä ja olo oli heikko. Enpä kyllä pystynyt puhumaankaan. Ihana vuokraemäntäni Mary piti minusta huolta, ja hänen äitinsä laittoi minulle joka päivä kiinalaista puuroa ja keittoa jotta saisin jotain syötyä. Lähtipä Mary perjantai-lauantain välisenä yönäkin minun kanssa kello kahdelta ensiapuun, kun nielupaise puhkesi. Olisin käynyt sen tyhjentämässä, koska se kai on aika vaarallinen, mutta sairaalassa (Hong Kong Univeristy Shenzhen Hospital) haluttiin vain ilmiselvästi rahastaa, ja he eivät suostuneet minua hoitamaan ellen kirjautuisi sairaalaan viideksi päiväksi(!!!). Lähdin sitten turhautuneena ja kiukkuisena takaisin kotiin. Loppu hyvin kaikki hyvin; sain hoidettua paiseen hyvin kotikonsteinkin ja lopulta se tyhjeni hiljalleen itsekseen. Nyt sunnuntaina olo on taas kuin uudesti syntyneellä. En tiedä mitä näiden nielutulehdusten kanssa tekisi.... Tämä oli jo kolmas, ja melkein kerran kuukaudessa ne tuntuvat palaavan. Tällä kertaa vaadin 10 päivän antibioottikuurin, jonka pitäisi ehkäistä uusiutumista. Jos se kuitenkin vielä kerran uusii, marssin erikoislääkärille ja vaadin nielurisojen poistoa. Ei tuota tautia kestä enää yhtään kertaa. Koskaan en eläessäni ole yhtä kipeä ollut. 

Valitan, että tämänkertainen postaus menee vähän tajunnanvirraksi ja sitä on ehkä vähän vaikea seurata. Yritän kuitenkin kirjoittaa kaikki tapahtuneet ylös. Palatkaamme siihen poliisilaitosreissuun. Jätin siis perjantaina paperit toimistolle, maanantaina olisi pitänyt hakea valmis lappunen. Maanantaina olin kuitenkin matkasta uupunut, enkä jaksanut lähteä poliisiasemalle aamulla. Illalla Mary kertoi, että poliisit olivat soittaneet hänelle ja sanoneet, että meidän pitää mennä laitokselle yhdessä. Niinpä tiistaina - kuumehouruisena - lähdin yhdessä Maryn kanssa poliisilaitoikselle. Helppo ja nopea paperin haku ei ollutkaan ihan niin helppo ja nopea operaatio kuin olisin odottanut. Ensinnäkin paperia täytettiin kiinalaiseen tyyliin etanavauhdilla. Kun tämä oltiin puolessa tunnissa saatu tehtyä, oli vuorossa sättiminen, koska en ollut tehnyt rekisteröintiä ajoissa. Tällä kertaa minut kuitenkin armahdettiin (kiitos Maryn!) sakoista ja annettiin vain varoitus... Mitä lie sekin sitten mahtaa tarkoittaa. Seuraavaksi minut pistettiin putkaan... No, ei vaiskaan mutta siltä se tuntui! Meidät vietiin kalteriovella lukittuun piharakennukseen, jossa pari poliisia elokuvamaisesti istuivat jalat pöydällä polttamassa tupakkaa. Minusta otettiin siis semmoiset suspect-valokuvat pään joka sivulta ja sormenjäljet jokaisesta kämmenestä löytyvästä solusta. Ja jos joku luulee että kyseessä oli nopea operaatio niin ehei! Poliisisedät pääsivät varmaan ensimmäistä kertaa leikkimään hienoilla aparaateillaan ja sehän ei käynyt ihan käden käänteessä. Lopulta sain paperin käteen allekirjoitettuani sen ja sinetöityäni sormenjäljillä... Ihan kuin kyseessä olisi joku oikeasti tärkeäkin lappunen... Tähän koko sirkukseen tuhlautui yhteensä pari tuntia. Marykin sanoi, että ei ihme ettei kukaan käy rekisteröitymässä, kun siitä on tehty näin vaikeaa. Taidanpa itsekin jättää ensi kerralla käymättä...

Nyt puoli viikkoa töistä pois oltuani ja sängyssä maattuani palan halusta päästä huomenna takaisin sorvin ääreen. Olen vihdoin vähän päässyt hommassa jo jyvälle ja vauhtiin. Toivon, että loppukuu menee nopeasti ohi, koska äiti ja Darran tulevat molemmat maaliskuun vikalla viikolla tänne. Tuskin maltan odottaa!

Ohhoh, huomasinpa juuri että huomenna tulee täyteen 200 päivää Kiinassa! Aika rientää... Hassua, sillä sen sijaan että juhlisin oloani täällä, on alkanut koti-ikävä vähän kolkuttamaan ja varsinkin sairasvuoteella maatessani olisin tuhat kertaa mielummin ollut kotona Suomessa kuin täällä. On hiljalleen vähän alkanut tulla Kiina-mitta täyteen. En tiedä, onko tämä ohimenevää ja vain sairaudesta johtuvaa, vai alkaako tästä nyt kova kaipuu joka raukeaa vasta päästyäni Helsinki-Vantaalle. Epäilen ensimmäistä vaihtoehtoa, mutta sen näkee sitten. Eipä tässä enää montaa kuukautta ole kärvisteltävänä... Jos vaan pysyisi terveenä!