Kauan kaivattu hermoloma koitti viimein viime viikolla kun Onnibus starttasi Kampista suuntanaan Ruka. Olin Rukalla hiihtolomareissulla jo pari vuotta sitten saman porukan kanssa, tosin nyt mukana oli myös Hung-Yi. Ystäväni Anna-Mari ja Esa olivat vuokranneet mökin Kuusamosta, tällä kertaa hieman kauempaa laskettelukeskuksesta, Pulkkajärveltä. Onneksi käytössä oli kuitenkin auto, joten liikkuminen oli vaivatonta.

On vaikea käsittää, että ensimmäisestä Singaporen reissustani on jo neljä kuukautta aikaa. Aika on mennyt niin nopeasti, ja neljän kuukauden aikana olen ehtinyt käymään siellä jo toisenkin kerran. Ensimmäinen reissu ajoittui ajalle 2.-11. helmikuuta.

Ajatus Singaporeen lähdöstä heräsi melko nopeasti Sydneyyn saavuttuani. Toki paikka kiehtoi, koska vanhempani ovat 80-luvulla tehneet häämatkansa senaikaisesta Neuvostoliitosta Singaporeen ja äiti muistelee paikkaaa vieläkin lämmöllä, osittain siksi, että ennen Pekingistä lähtöä tutustuin singaporelaiseen Darraniin, jota halusin lähteä tapaamaan. Lisäksi Pekingistä tuttu Noora oli tulossa Singaporeen osana Aasian kiertomatkaansa 7. helmikuuta. 

Australia oli kallis, ja tunsin oloni siellä varsin yksinäiseksi. Singaporessa odotti seuralainen ja ainakin ruoka olisi sen hintaista, että siihen olisi varaa. No, lopunviiimein rahaa tällä detourilla en onnistunut säästämään yhtään koska ostin lentoliput väärälle päivälle. Mutta sattuuhan näitä. Onneksi Darran oli sen verran herrasmies, että epätoivon hetkellä pelasti minut pinteestä ja osti minulle lentolipun oikealle päivälle ja pääsin matkaan.

Lentoni oli Sydneystä Kuala Lumpuriin ja sieltä vaihtolennolla Singaporeen. Matka oli pitkä, ja saavuttuani myöhään illalla olin aivan totaalikoomassa. Onneksi D oli lentokentällä vastassa ja vei minut taksikyydillä hostellilleni. Ensimmäiset yöt Singaporessa vietin hostellissa, sillä tieto matkastani oli tullut hieman yllättäen ja Darran asui Singaporessa olonsa aikana äitinsä luona. Hostellini sijaitsi Bugiksen lähellä Arab Streetillä, ihan Sultan-moskeijan kupeessa. Illalla en tosin jaksanut juuri muuta kuin raahautua sänkyyn - aikaerokin painoi. Hostelli oli Kiwi hostel ja se oli todella basic. "Huoneet" olivat vain jaettuja osioita yhdestä isosta (ja sokkeloisesta) makuusalista ja tilassa ei ollut ilmastointia vaan isot kattotuulettimet. No, kyllä siellä nyt pari yötä nukkui.

Tosiaan, hyvää kiinalaista uuttavuotta kaikille! Tänään kuukalenterin vuosi vaihtui vuohen vuodesta apinan vuodeksi. Itse olin seuraamassa karkeloita Helsingissä Keskuskadulla. Ohessa muutama kuva tapahtumasta. Sumuinen sää, eikä edes tihkusade onnistunut lannistamaan tunnelmaa, vaikka ilotulituksista ei kyllä näkynyt kuin etäisiä välähdyksiä taivaalla.

Ensi vuonna pääsen toivottavasti juhlimaan uuttavuotta Kiinassa. Se onkin jo pitkään ollut haaveissa... Onneksi näin kotikaupungssakin on kuitenkin mahdollista päästä Pekingin tunnelmaan. Tällaisia tapahtumia saisi olla useamminkin!

Uudenvuoden kunniaksi testasin reseptiä pari päivää sitten, ja paistipaloista tuli erinomaisen makuisia. Mausteiden suhteen otin vapaat kädet ja käytin mitä kaapista löysin, mutta alkuperäiseen reseptiin kuului ohjelman mukaan sechuaninpippuria, fenkolia, tähtianista, neilikkaa, kanelia ja laakerinlehtiä. Kevyen paistamisen jälkeen annoin possujen muhia liemessä puolisen tuntia. Liemeen tuli siis n. kaksi dl vaaleaa soijaa ja yksi tölkki spritea. Tästä helposta ateriasta tuli ainakin oma suosikkini, ja ehdottomasti teen sitä joskus toistekin. Etenkin, kun paistipalat irtosivat opiskeliabudjetillekin sopivaan hintaan, alle 2 eurolla!

*) Korjaus: kyseessä onkin kokonaan uusi tuotantokausi, ei vanhojen jaksojen uusinta.

Kiinalainen uusivuosi lähestyy, ja sen kunniaksi Yle areena mainosti etusivullaan jo aiemmin katsoamani dokumenttia Viimeinen juna kotiin (Last Train Home, 2009). Dokumentti liittyy olennaisesti kiinalaiseen uuteenvuoteen ja samalla sivuaa arkoja aiheita, kuten Kiinassa hyvin yleistä tilannetta, jossa monien vanhempien tulee jättää nuoret lapsensa maaseudulle isovanhempien holhoukseen lähtiessään itse isoihin kaupunkeihin paremman taloudellisen elämän toivossa. Viimeinen juna kotiin kuvailee muun muassa sitä, kuinka vanhempien päätös jättää lapsensa taakseen vaikuttaa lapsiin ja täten heidän omiin valintoihinsa elämässä. Elokuva on paikoitellen jopa raa'an todellinen ja riisuttu kuvaus siitä, kuinka pakon edessä vanhemmat ja lapset tahtomattaan etääntyvät toisistaan.

Elokuvan voi katsoa joko Yle areenasta tai kolmasulottuvuus.fi:stä. Sivustolta löytyy myös muita loistavia dokumentteja Kiinasta.

Kuten jo mainitsin, elokuva kertoo nykymaailman suurimmasta vuosittaisesta muuttoliikkeestä, jota myös kiinalaiseksi uudeksivuodeksi kutsutaan. Katsoin dokumentin syksyllä, jolloin viimekesäinen kiinanreissumme oli vielä tuoreessa muistissa. Matkustimme tuolloin kuuden viikon ajan ympäri Kaakkois-Kiinaa, ja yksi matkamme uuvuttavimmista osuuksista oli 16 tunnin junamatka Changshasta Shanghaihin. Matka taittui vanhalla, hitaalla junalla, ja kaikista netin varoituksista huolimatta olimme ostaneet liput istumapaikoille, koska makuupaikat oli jo kaksi viikkoa ennen matkaa myyty loppuun. Vaikka preppasimme itseämme ennen matkaa lukemalla netistä kauhukertomuksia ajattellen, että ei se niin kamalaa voi olla kun nyt ei ole edes se kuuluisa kiinalainen uusivuosi, mikään ei kuitenkaan osannut valmistaa meitä tulevaan tuskan taipaleeseen. Tuska alkoi jo ennen junan lähtöä, sen ollessa tyypillisesti pari-kolme tuntia myöhässä klo 01 yöllä Changshan tyyppisessä universumin keskipisteessä. Junaan sulloutumiseen ja pelkästään istumapaikoille pääsemiseen saman vaunun sisällä meni noin tunti, koska junavaunu oli vain yksinkertaisesti niin täynnä ihmisiä. Oksentelevat ja syljeskelevät maalaislapset, jotka istuivat ja seisoivat koko matkan käytävällä aivan vieressämme, eivät auttaneet asiaa omalta osaltaan. Ikinä ei mikään matka ole tuntunut yhtä pitkältä ja tuskaiselta. Vaikka kiinalaisena uutenavuotena matkanteko on varmasti vielä moninkertaisesti rankempaa, voin silti sanoa, että elokuvan junassa ja asemalla kuvatut kohtaukset nostattivat niskakarvat pystyyn.

Long story short: istumapaikoilla matkustaminen pitkänmatkan junassa voi olla hermojaraastava ja traumaattinen kokemus Kiinanmaalla. Ehkä pientä lohtua tuo se, että maan toisesta kolkasta toiseen pääsee vain parilla eurokympillä, ja matkalla pääsee omin silmin dokumentoimaan aitoa (ei-aina-niin-viehättävää) paikallista kulttuuria. Kokeneen travellerin omatunto sanoo, että tuokin kokemus on olennainen (ja siten pakollinen) osa aitoa Kiina-experienceä, joten onneksi se tuli koettua noinkin lyhyellä matkalla (junamatkathan Kiinassa voivat kestää kepeästi yli vuorokaudenkin).

Kiinalaista uuttavuotta juhlitaan ensi sunnuntaina 7.2. Itse aion mennä tutustumaan jo omaksi traditioksi muodostuneen Suomi-Kiina -seuran ja Kulttuurikeskuksen järjestämän Kiinalaisen uudenvuoden tarjontaan. Tällä kertaa tapahtuma järjestetään Keskuskadulla Lasipalatsinaukion ollessa remontissa. Kyseessä on myös kymmenvuotisjuhla, joten odotettavissa on mahdollisesti jotain spesiaalia ohjelmaa.

Kaikista negaatioista huolimatta uudenvuoden ajatteleminen herättää myös positiivisia tuntemuksia: on hullua ajatella, että vuoden päästä tästä on vaihtoni jo ohi. Sehän siis tarkoittaa, että lähtö on ihan kulman takana! Toivotaan, että tuleva kuukalenterin vuosi on suotuinen ja täynnä uusia seikkailuja.