Toisen Singaporen-reissuni pääasiallinen funktio oli käydä uusimassa toukokuun lopussa vanheneva Kiinan viisumini mutta toki tässä oli osittain oma lehmä ojassa, koska Darran oli samaan aikaan myös Singaporessa työmatkalla. Oma syntymäpäiväni on 31.5. joten päätimme lähteä reissun lopuksi juhlistamaan syntymäpäiviäni Indonesian Bintan-saarelle, joka on noin tunnin lauttamatkan päässä Singaporesta.

Alkuperäinen suunnitelma oli, että menisin ensin maanantaina Hongkongiin kokeilemaan rajaviisumin anomista. Se idea kuitenkin tyssäsi melko nopeasti, sillä Hongkongista viisumeita myönnetään tätä nykyä melko nihkeästi ja vain lyhyeksi aikaa (5 pv, 2 vk, jne). Siispä sovimme, että kokeilen anomista ensin Singaporesta ja jos se ei onnistu, anon rajaviisumia paluumatkalla Hongkongista.  

Lentoni lähti tiistaina aikaisin aamuyöllä, puoli kahden aikaan Hongkongista. Lähdin yhdeksän aikaan illalla töistä ja pääsin kentälle enemmän kuin tarpeeksi aikaisin. Halvimmaksi ja parhaaksi totemani reitti julkisilla Shenzhenistä Check Lap Kokin kentälle on kävellä Luohussa rajan yli, mennä metrolla Sheung Shui -asemalle ja kävellä bussiterminaaliin (iso rakennus metroaseman edessä), josta ajella loppumatka lentokentälle A43-bussilla. Matka maksaa Hongkongin puolella yhteensä noin 50 HKD ja kestää reilun tunnin.

Tällä viikolla päästiin Helsingissä todistamaan harvinaista tapahtumaa, kun Kiinan presidentti Xi Jinping oli valtiovierailulla Suomessa. Suomen asiat täällä Shenzhenissä kuitenkin välillä tuntuvat kovin kaukaisilta, joten tämänkertaisessa kirjotuksessa keskityn oman elämäni valtiovierailuun; nimittäin viime viikolla äitini tuli kera salmiakkien ja ruisleipien kylmästä Suomesta lämmittelemään hetkeksi Etelä-Kiinan lämpöön.

Kuva, jonka löysin selaillessani vanhaa blogia... Vuodelta 2005...

Pari päivää sitten olin saanut Sarin blogissa tunnustuksen, ja se herätti mietteitä bloggauksesta. Viime aikoina aatteni blogia kohtaan ovat olleet vähän ristiriitaisia... En koskaan mainosta blogiani missään, enkä kalastele lukijoita. Kirjoittelen tänne mielelläni, lähinnä omaksi ilokseni. Jos jotakuta kiinnostaa lukea juttujani, niin tervetuloa mukaan. Tiedän, että kotopuolessa blogilla on muutama lukija, ja pystyn seuraamaan tilastoja siitä, montako lukijaa blogillani on minäkin päivänä ollut. Silti välillä tuntuu että puhun tyhjille seinille, koska blogin tilaajia on vain yksi ja kommentteja tulee sitäkin vähemmän. Mutta olen itsekin melko laiska kommentoija, vaikka muita blogeja seuraankin. Joten mikä minä olen muita moittimaan!

Lähtölaskenta Kiinaan ei ole ensimmäinen blogini. Olen aiemmin kirjoitellut mm. hevosaiheista blogia ja kirjauduttuani vanhoilla tunnuksillani bloggeriin löysin myös yhden aloittamani fitness-lifestyle -blogin (apua, minäkö???). Tykkään kirjoitella ja valokuvata, ja juttuja on kiva lukea myöhemmin. Vaikka vähän kyllä hävettää, miten naiivi ja yksinkertainen sitä onkaan nuorena ollut! Hauskaa on kuitenkin huomata, että haaveet ovat vuosien varrella pysyneet samoina. Kesäkuussa 2012 olen kirjoittanut, että haaveilen Australianmatkasta ja toivon että joku päivä toiveeni käy toteen. Parin kuukauden päästä neljän vuoden takainen unelmani vihdoin toteutuu!

Jos joku on ikinä pohtinut, miksi blogini osoite on the-moaning-of-life, voin paljastaa, että se on suoraan kopioitu idea Karl Pilkingtonin loistavasta satiiriohjelmasta The Moaning of Life. Mielestäni sanaleikki oli mahtava, ja se sopi minulle kuin nyrkki päähän (kaikki sanovat aina, että valitan liikaa). Lisäksi tämä blogi sai alkunsa salattuna alustana, minne kävin päästelemässä höyryjä ja kirjoittelemassa juttuja, jotka maailmassa ärsyttivät. Kun sitten sain kuulla Kiinaan lähdöstä, poistin vanhat marinat ja aloitin puhtaalta pöydältä - vanhalla verkkonimellä. Suosittelen muuten kaikille lämpimästi tuota The Moaning of Life:a tai Pilkingtonin, Ricky Gervaisin ja Stephen Merchantin An Idiot Abroad -sarjaa. Minuun ainakin Pilkingtonin oivallinen sarkasmi puree!

Nyt varsinkin kun Kiinassa oloni tulee varmuudella jatkumaan, pitäisi minun keksiä blogille uusi nimi. Olen jotenkin tykästynyt nykyiseen, mutta se on aikoinaan hetkessä keksitty ja antaa nykyään blogista vähän väärän kuvan. Tällaista olen nyt miettinyt: 安妮在中国 - Minun Kiinani. Kiinankielinen osa tarkoittaa yksinkertaisesti Anni Kiinassa. Kaksi ensimmäistä merkkiä ovat siis minun nimeni kirjoitettuna merkeillä. Aion nyt kuitenkin mutustella nimeä rauhassa, ettei sitä taas tarvitse olla vaihtamassa parin kuukauden päästä.

Loppuun viime viikonlopun Honkkari-reissun video. Sainpas sen editoitua! Siitä tuli kyllä ihan überpitkä kun en jaksanut ruveta kikkailemaan... Ja huomasin, että sanon videolla ainakin 1000 kertaa ihana/ihanaa! Jos nyt ketään kiinnostaa kuunnella mun jatkuvaa höpötystä 25 minuuttia, niin tässä ois:

Tässä postauksessa kerron lähinnä kuvien muodossa viime viikonlopun Hongkongin reissusta (varoituksen sanana: kuvia on sitten taas ehkä miljoona...). Alkuun kuitenkin parhaat uutiset: sain harjoittelupaikan! Yritys on suomalainen nettikauppa E-ville, joka toimii Shenzhenissä. Sinne olisi siis tarkoitus sitten suunnata vaihdon loputtua. Kuulin uutiset perjantaina, ensimmäisenä päivänämme Hongkongissa. Olinkin koko päivän ehtinyt ihastella kaunista kaupunkia ja miettiä, miten kivaa olisikaan muuttaa sen lähelle. Ja kuinkas sitten kävikään! Nyt odotan ihan intopinkeänä tammi-/helmikuuta, vaikka onhan tässä vielä kivoja juttuja tulossa ennen sitä... Ensi viikolla lähdemme Kuala Lumpuriin, jouluksi olisi tarkoitus lähteä ehkä Taiwaniin, tammikuussa Harbiniin, kiinalaiseksi uudeksi vuodeksi kukaties Australiaan... 

Mutta takaisin Honkkareihin: Lähdimme siis Tiinan kanssa matkaan perjantaina aamulla ja palasimme takaisin sunnuntaina illalla. Lauantaina vierailimme Lamma-saarella, joka oli minullekin uusi tuttavuus. Aivan ihana paikka! Hongkongista parhaiten mieleen jäivät upea sää (28 astetta!), puhdas ilma, puut, linnunlaulu, iloiset ihmiset, roskaamis- ja tupakointikiellot, uskomaton ruoka, hienot maisemat ja hyvät käytöstavat. Näitä voisi normaalisti pitää ihan itsestäänselvyyksinä, mutta Pekingissä 3 kuukautta asuttuani osaan arvostaa niitä ihan uudella tavalla.

Matkassa oli taas Gopro mukana, tällä kertaa yritän oikeasti editoida videon aika nopsaan. Meillä alkoi tänään "loma"; uuvuttava entrepreneurship-kurssi on nyt ohi ja nyt meillä on koulua vain kaksi/kolme kertaa viikossa. Nyt siis on enemmän aikaa tehdä muita juttuja!

Meinasimme missata junan Xiamenista Shenzheniin jätettyämme lähtemisen vähän turhan viimetippaan. Unohdimme, että juna-asemalle kulkevalla "jokeribussilla" kestää niin kauan päästä perille. Tällä kertaa bussi oli sitä paitsi ääriään myöten täynnä, ja jouduimme seisomaan painavat rinkat selässä suurimman osan matkasta. Istumapaikkojakaan ei ollut enää jäljellä junassa, joten jouduimme seisomaan koko matkan ajan, mutta se oli ihan fine. Lattiallakin pystyi hyvin istumaan. 

Ajattelin tehdä tällaisen throwback-postaussarjan #tbt:n eli throwback thursdayn kunniaksi, missä kerron vähän viime kesän kiinanreissustamme. Jaoittelen postaukset kaupunkien mukaan, eli jokaisesta vierailemastamme kaupungista teen yhden postauksen. Postasin aiemmin keväällä meidän reissuvideon blogiin, se löytyy täältä.

Viime kesänä lähdin siis nykyisen exän kanssa kuuden viikon Kiinanreissuun. Matkasuunnitelma oli jo tehty ennen matkalle lähtemistä, joten Kiinan puolella ohjelmaan ei jäänyt muuta kuin matkasta nauttiminen ja paikasta toiseen siirtyminen. Lensimme Hongkongiin, josta matkaa taitettiin pääosin junalla, muutamaa lyhyempää bussimatkaa lukuunottamatta. Kiinassa turistit eivät voi ostaa junalippuja etukäteen netistä, joten yksi matkamme kulmakivistä oli harva se viikko seistä tuntitolkulla juna-asemien lippuluukkujonoissa. Mikäs siinä; lippujonoissa pääsee kohtaamaan sitä aitoa oikeaa kulttuuria, kuten etuilu, huutaminen ja raivoaminen, ja kaiken maailman taksien, bussien ja hevoskärryajelujen tyrkyttäminen "aina halvempaan hintaan". Ahh, muistoja, muistoja!

Saavuimme Hongkongiin eräänä kauniina kesäkuun päivänä. Lensimme Cathay Pacificilla vaihtaen Roomassa, ja lentoyhtiö yllätti täysin tasokuudellaan. Lukuun ottamatta takanani istuvaa, hiuksista kiskovaa ja penkkiä potkivaa nuoremman kaliiberin kanssamatkustajaa, lento oli ehdottomasti mukavin pitkänmatkan lento, jolla olen ollut.