Kevään mittaan aika on taas vierähtänyt niin hurjasti että eletään jo kesän puoliväliä! Ja meidän reissuun lähtemisen aikakin on koittanut: parin tunnin päästä nousemme Qatar Airwaysin lennolle kohti Dohaa ja siitä eteenpäin Kathmanduun. Koska reissusta olisi taas tarkoitus päivitellä blogia pitkästä aikaa, ajattelin näin ennen matkaa hieman reflektoida kevään ja kesän tapahtumia, joista en ole tänne ehtinyt aikaisemmin kirjoittaa.

Lähtötunnelmia Hongkongin kentällä.

Niin vain meni ohi viimeinen kuukausi Kiinassa, vaikka välillä se tuntui matelevan hyvinkin tuskaisaa etanavauhtia. Alkaa hiljalleen olemaan Kiina-mitta täynnä ja Suomeen paluu houkuttelee aina vain enemmän mitä lähempänä lähtö häämöttää. Eniten Suomesta odotan tietty kaikkien ihanien ihmisten tapaamista, ruokaa, kauniita kesäiltoja, raikasta hengitysilmaa, ja kieltämättä jopa koulunpenkkikin on alkanut houkutella tulevaisuudensuunnitelmien hiljalleen alkaessa muovautumaan. Ekaa kertaa pitkään aikaan tuntuu että on joku maali mitä kohti mennä, eikä elämä ole vaan semmoista tyhjän päällä räpeltämistä, mitä se on nyt jo monta vuotta ollut. Hyvillä fiiliksillä olen siis palaamassa kotimaahan, ja vaikka tiedostankin että kyllästyn Suomen meininkiin varmaan heti ekan viikon jälkeen, osaan varmaan taas hiukan paremmin arvostaa sitä miten hyvin kaikki asiat kotona on. 

Viime aikoina olen viettänyt aika paljon aikaa työporukan kanssa, ainakin verrattuna aikaisempaan. En ole harjoittelun aikana hirvesti tehnyt juttuja työkavereiden kanssa koska en ehkä koe kuuluvani siihen porukkaan kovin hyvin emmekä ole ihan saman henkisiä. Niinpä tajusin yksi päivä että olen aika pitkälti ollut yksikseni nämä 4,5 Shenzhenissä viettämääni kuukautta, mikä on ollut aikamoinen tutkimusmatka itseeni. En muutenkaan ole mikään seurapiirikana tai bilehile, mutta enpä muista aiemmin näin pitkää ajanjaksoa, jolloin en olisi viettänyt yhtään aikaa kaverien kanssa. Viimeisenä kuukautena oli siis aika petrata ja eräs viikonloppu kävimme Jennyn ja Iidan kanssa marketeilla shoppailemassa ja vaihtamassa läppärini akun joka on ollut hajalla viimeiset 1,5 vuotta. Shenzhenin marketeilla tällainenkin operaatio onnistuu puolessa tunnissa, ja työstä ja uudesta akusta maksoin yhteensä 200 yuania. Illalla kävimme vielä manikyyrissa ja pedikyyrissa n. 15 euron hintaan ja shoppailimme Dongmenin marketeilla iltamyöhään.

Tuntuu, että mun otsikot huononevat kerta kerralta mutta kun juttujen aihe on aina kuulumisten päivittelyä, on otsikoitakin suht vaikea keksiä. Aloittakaamme tällä kertaa käänteisessä järjestyksessä uusimmilla uutisilla sillä ne ovat myös jännittävimmät: hyvät naiset ja herrat, viimeinen kuukauteni Kiinassa on startannut sillä ostin pari päivää sitten paluulennon Suomeen ja palaan kotiin 28.6., eli ihan kohta! Viime viikolla piipahdin Singaporessa viisuminkerjuureissulla (josta on tulossa oma tarinansa myöhemmin) ja sain vain kuukauden viisumin anomani kolmen kuukauden sijaan. Päätin etten tätä viisumipelleilyä enää jaksa joten pyysin saada palata Suomeen ja tehdä loppuharjottelun sieltä käsin. Eipä minulle jää siihen kuin alle kaksi viikkoa, ja ne voin ihan hyvin tehdä Suomesta. Kotoahan olen viimeiset puolitoista kuukautta työskennellytkin, mutta nyt uuden M-viisumin turvin uskalsin tehdä comebackin toimistolle ja tarkoitus olisi loppuaika sitten työskennellä sieltä. Pitää kyllä vieläkin kiittää jotain korkeampia voimia siitä etten silloin viime kerralla jäänyt kiinni siitä turistiviisumilla työskentelystä... Aika ikäviä seurauksia olisi voinut siitä tulla...

Työnteosta pääsemme aasinsiltaa pitkin virkistyspäivään, jota vietimme työporukan kanssa pian Pekigistä paluuni jälkeen, 12.5. Lähdimme aamulla aikaisin Yangmein vanhalta toimistoltamme bussikyydillä kohti Huizhouta. Ensin suuntasimme go-kart -radalle, joka oli hiekkakenttä keskellä ei mitään. Siellä saimme ajaa kyseenalaisessa kunnossa olevilla go-karteilla rallia (ne eivät tosin menneet kovin lujaa) ja paahtua helteessä, sillä aurinko paistoi kirjaimellisesti oikein olan takaa. Ajaminen oli kuitenkin hauskaa ja itsellä on ainakin ollut auton rattiin niin hirveä ikävä, että minkä tahansa menopelin ohjaaminen tuntuu ihan mahtavalta.

... Otan mukaan mitä tarvitsen. Eli 23 kg matkalaukun ja 8 kg rinkan, jotka molemmat on hieman ylipainoisia... Lentokentälle olisi tarkoitus lähteä kolmen tunnin päästä ja pakkailen vielä viimeisiä tavaroita ja siivoan huonettani. Miten vaikeaa on pakata mukaan tavarat, joita tulen tarvitsemaan vuodeksi. Päättää, mitä pitää jättää taakse, koska en halua ottaa mukaan liikaakaan. Kiina on tavaran luvattu maa ja sieltä saa kaikkea.

Kuten kuvakin sen kertoo, tänään on lähtöön enää kuukausi aikaa! Perhosia alkaa hiljalleen kerääntyä vatsanpohjaan... Viime viikolla sain X1-viisumin (eli pitkäaikaisen opiskeluviisumin) kouraan, joten nyt on ainakin yksi huoli vähemmän! Ajattelinkin muuten tässä jossain vaiheessa tehdä lyhyen postauksen opiskeluviisumin anomisesta, nyt kun se on vielä tuoreessa muistissa. Minua olisi ainakin huomattavasti rauhoittanut, jos joku olisi "pitänyt kädestä" eli kertonut tarkalleen, miten pitää toimia. Vaikka homma oli pitkälti pala kakkua, aiheutti se kuitenkin ainakin minun kaltaiselleni stressaan-joka-asiasta -hermoheikolle tarpeeksi päänvaivaa. Siispä palaan aiheeseen ihan tässä lähipäivinä.

Nyt se on virallista, eli lennot on ostettu ja lähtö häämöttää! Lennän 17.8.2016 Finnairin iltalennolla, joka saapuu Beijingiin seuraavana aamuna. Tänään on siis jäljellä 124 päivää lähtöön. Apua! Tein myös navigointipalkkiin pienen TJ-laskurin, jota voin sitten hermostuksissani seurata.

Koulun alkamisestahan ei ole vielä tuon taivaallista käryä, ja suurin osa detaileista tulee varmaankin selviämään vasta paikan päällä. Tämänhetkisen tiedon mukaan koulu alkaa suunnilleen elokuun viimeisellä, tai viimeistään syyskuun ensimmäisellä viikolla.

Meidän koulusta CUEB:iin lähtee myös toinen tyttö, joka aloitti opinnot Haaga-Heliassa minun kanssani samaan aikaan. Tosi kivaa ja lohdullista, että ainakin matkan ensimmäiselle puoliskolle on luvassa vertaistukea... :)

Ennen lähtöä pitäisi vielä täyttää ja postittaa CUEB:in viralliset hakulomakkeet, käydä passikuvissa, anoa viisumi (kunhan ensin osaa päättää, että mikä niistä kymmenestä vaihtoehdosta on se sopiva), ottaa selvää tarvitaanko meiltä terveystodistus verikokeineen (joka sekin on vielä vähän hämärän peitossa), tarpeen vaatiessa anoa uusi passi... Ja sitten tietysti irtisanoa kämppä, pakata kamat, muuttaa ne jonnekin huitsin kukkulaan varastoon, myydä loput tavarat, käydä töissä, nauttia elämästä ja tavata kavereita niin paljon kuin ehtii ja ja ja... Paljon pitäisi vielä tehdä ja 124 päivää tuntuu yhtäkkiä kovin lyhyeltä ajalta. Ja oikeastihan se tulee menemään ihan yhdessä hujauksessa, kun kerran kesäkin on tulossa.

Mutta onneks tää on ihan parasta!!!