Syksy on ollut niin kiireistä aikaa, että tuskin olen ehtinyt bloggeria avata. Tässä blogikirjoituksessa selitän hieman mihin aikani on viimeisen kuukauden aikana oikein hukkunut. Samalla luulen että julistan hieman pidemmänkin talvihorroksen blogilleni, sillä tällä hetkellä tarvitsen hieman aikaa omien ajatuksieni selvittelemiselle eikä reissujakaan ole ainakaan lähiaikoina tiedossa.

Viime kerralla valittelin blogissani asuntopulaa. Kävipä sitten eräänä päivänä, että juttelin koulukaverin ja opettajan kanssa asiasta koulun käytävällä ja ohi käveli toinen opettaja, joka kuuli keskustelumme. Hän tarjosi minulle asuntoa Sörnäisistä, ja saman viikon lopulla pääsin jo muuttamaan. En voi tarpeeksi ylistää uutta kotiani, sillä en tiedä ovatko parasta kymmenen minuutin pyöräilymatka kouluun ja keskustaan, talon 30-luvun henki, se, että minulla on vuosien jälkeen vihdoin paikka jota voin kutsua omaksi kodiksi... Vannon, että halasin rakkaita huonekalujani kun näin ne jälleen pitkän eron jälkeen. Minulle nuo hölmöt huonekalut kun symboloivat kotia, siksi niistä en pystynyt luopumaankaan ennen Kiinaan lähtöä.

Viime kerralla mainitsin myös Darranin saapumisesta Suomeen. No, herra kävi Suomessa ja vietti täällä kymmenisen päivää. Vierailu ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitellun kaavan mukaan ja tuona aikana huomasimme molemmat toisistamme puolia jotka yllättivät. Olemme nyt laittaneet hommat jäihin ainakin tältä osin ja annamme toisillemme tilaa ja aikaa miettiä olemmeko sittenkään toisillemme tarkoitetut. Darranin vierailusta jäi kuitenkin hyviäkin muistoja ja uskon hänen ajattelevan samoin. Ehkä itsestäni huomaan, että kaipa olen hiljalleen jo kasvanut tämän kaukosuhdevaiheen yli... Tällä iällä sitä kaipaisi jo jotain hieman pysyvämpää... Jonkun, jonka kanssa jakaa arki ja jokapäiväiset asiat. Vaikka aasialaiset miehet kiinnostavat, on kulttuuriero aina kulttuuriero. Joskus jatkuva itsensä todisteleminen toiselle (miksi teen näin) käy hieman tylsäksi ja olisi mukava keskittyä vain olennaiseen. 

Olen aloittanut kiinan opiskelun Helsingin yliopistolla, Kunfutse-instituutin järjestämällä kurssilla. Samalle kurssille osui Pekingissä tutuksi tullut Marie, joten on mukavaa että kurssilla on tuttua seuraa. Taso tuntuu juuri sopivalta ja opinnoissa on vaihteeksi haastetta. Tuntuu, että omat taitoni karttuvat kohisten, vaikka kehitys olisi entistäkin nopeampaa jos olisi aikaa panostaa kotitehtäviin. Viimeaikoina olen vain juossut paikasta toiseen... Työt Burger Kingissä ovat alkaneet hyvin ja viihdyn työpaikalla. Teen viikossa kolmisen vuoroa, joten kahden viikottaisen ilta-kiinantunnin ja koulun lisäksi ei viikkoon jää paljoa vapaa-aikaa. Viime viikon olin vielä vanhassa työpaikassani huutokauppayhtiössä, jossa näin taas pitkästä aikaan ihania työkavereita ja ystäviä, joista osan olen tuntenut jo vuosia. Tuli ihana fiilis kun kaikki tervehtivät iloisina ja kyselivät Kiinan-vuodestani. Minua oli todella kaivattu! Lisäksi pääsin ensimmäistä kertaa ottamaan käyttöön kiinankielentaitoni, joka yllätti minut itsenikin. Pienen alkukarheuden jälkeen onnistui jutustelu ja Wechatissa yhteydenpito kiinalaisten asiakkaiden kanssa vaivatta. Tämä jos mikä antoi lisämotivaatiota opiskeluun. Kaikki kaikessa - muutto, koulu, työt ja kiinan opiskelu mukaan lukien, ei aikaa ole jäänyt paljon muulle. Välillä haluaisin käpertyä vain johonkin nurkkaan nukkumaan, mutta eiköhän tästä selvitä. Tunnelin päässä näkyy jo valoa, vaikka pimeää kohti ollaankin kovaa vauhtia menossa...

Vaikka Suomeen kotiutuminen on tapahtunut melko saumattomasti ja vaikka viihdynkin täällä nyt, on viime aikoina myös hienoinen Kiina-ikävä alkanut nostaa päätään. Eniten huomaan kaipaavani Kiinasta ruokaa, elämän jännittävyyttä ja uusien asioiden kokemista... Sitä, että koko ajan tapahtui jotain ja tapasi uusia ihmisiä. Etenkin kaipaan elämää Pekingissä, jossa koin olevani villi ja vapaa. Toisaalta huomaan kuitenkin että aika on tehnyt tehtävänsä ja luonut kultareunuksia muistoilleni, sillä tehokkaasti ovat jääneet unholaan mm. ne päivät (joita oli enemmän kuin muutama) kun en saasteiden takia jaksanut tai halunnut edes poistua kotoa. Ilokseni sain juuri kuulla, että tähän ihan naapuriini muuttaa Pekingistä tuttu Noora. Nyt kun vielä Sonjan kanssa ehdittäisiin tapaamaan joskus, niin minullahan olisi koko Pekingin kööri kasassa. Puitteet vain ovat eri... Silti tuntuu että joku vetää minua itään...

Kuten alussa jo mainitsin, taitaa blogi jäädä näillä puheilla pienelle tauolle. Niin paljon kuin blogin ylläpitämisestä pidänkin, on se minulle kuitenkin pienoinen stressi, varsinkin nyt kun Suomeen palattua sisällön keksimiseen pitäisi panostaa niin paljon enemmän. Mielessä on ollut vaikka minkälaiset postaukset niin Kiinaan kuin reissaamiseen liittyen, mutta valitettavasti ajanpuutteen takia ne ovat kaikki jääneet vain ajatustasolle kun olen joutunut rankalla kädellä priorisoimaan asioita elämässäni. 

Loppuun haluan vielä mainostaa paria kiinalaista dokumenttia, jotka olen bongannut Yle Areenasta. Näistä minulla oli jo erikseen blogikirjoitus vireillä, mutta jostain syystä sekin jäi julkaisematta. Molemmissa dokkareissa on kuitenkin onneksi vielä runsaasti katsomisaikaa jäljellä, joten suosittelen niitä lämpimästi kaikille kiinalaisesta kulttuurista kiinnostuneille. Ensimmäinen dokkari on Kiinan gay-skenestä kertova Elämää kiinalaisessa kaapissa, jossa kiinalaiset homot ja lesbot etsivät netissä vastakkaista sukupuolta edustavia gay-kumppaneita täyttämään perinteisiä kiinalaisperheiden asettamia vaatimuksia avioliitosta ja perheenlisäyksestä. Toinen dokumenteista - Kiinalainen unelma - liippaa hieman lähempää Kiina-expattien kokemuksia, sillä se kertoo kiehtovalla tavalla Kiinassa asuvien ulkomaalaisten työllistämisestä "valkoisina apinoina", samalla sivuten Kiinan talouskasvua, rakennusbuumia, bisneskulttuuria ja niiden toista todellisuutta. 

朋友们再见！

Hei, pikainen päivitys: Huomasin, että yle Areenassa näytetään tänään viimeistä päivää dokkari Van Gogheja Kiinasta (China's Van Goghs, 2016). Dokumentti on kuvattu Shenzhenissä Dafenin öljyvärimaalaus-kylässä. Dokumentti on mitä aidoin pala Kiinaa, ja suosittelen sen katsomista kaikille aiheesta kiinnostuneille. Minun kuviani Dafenista voit käydä katsomassa täältä.

Lisäksi olen löytänyt pari Andy Lau:n tähdittämää kantoninkielistä elokuvaa, joita en tosin itse ole vielä ehtinyt katsoa. Jos Hongkongin maisemat kiinnostavat, Infernal Affairs osat 1,2 ja 3 löytyvät yle Areenasta.

Tosiaan, hyvää kiinalaista uuttavuotta kaikille! Tänään kuukalenterin vuosi vaihtui vuohen vuodesta apinan vuodeksi. Itse olin seuraamassa karkeloita Helsingissä Keskuskadulla. Ohessa muutama kuva tapahtumasta. Sumuinen sää, eikä edes tihkusade onnistunut lannistamaan tunnelmaa, vaikka ilotulituksista ei kyllä näkynyt kuin etäisiä välähdyksiä taivaalla.

Ensi vuonna pääsen toivottavasti juhlimaan uuttavuotta Kiinassa. Se onkin jo pitkään ollut haaveissa... Onneksi näin kotikaupungssakin on kuitenkin mahdollista päästä Pekingin tunnelmaan. Tällaisia tapahtumia saisi olla useamminkin!

Uudenvuoden kunniaksi testasin reseptiä pari päivää sitten, ja paistipaloista tuli erinomaisen makuisia. Mausteiden suhteen otin vapaat kädet ja käytin mitä kaapista löysin, mutta alkuperäiseen reseptiin kuului ohjelman mukaan sechuaninpippuria, fenkolia, tähtianista, neilikkaa, kanelia ja laakerinlehtiä. Kevyen paistamisen jälkeen annoin possujen muhia liemessä puolisen tuntia. Liemeen tuli siis n. kaksi dl vaaleaa soijaa ja yksi tölkki spritea. Tästä helposta ateriasta tuli ainakin oma suosikkini, ja ehdottomasti teen sitä joskus toistekin. Etenkin, kun paistipalat irtosivat opiskeliabudjetillekin sopivaan hintaan, alle 2 eurolla!

*) Korjaus: kyseessä onkin kokonaan uusi tuotantokausi, ei vanhojen jaksojen uusinta.

Kiinalainen uusivuosi lähestyy, ja sen kunniaksi Yle areena mainosti etusivullaan jo aiemmin katsoamani dokumenttia Viimeinen juna kotiin (Last Train Home, 2009). Dokumentti liittyy olennaisesti kiinalaiseen uuteenvuoteen ja samalla sivuaa arkoja aiheita, kuten Kiinassa hyvin yleistä tilannetta, jossa monien vanhempien tulee jättää nuoret lapsensa maaseudulle isovanhempien holhoukseen lähtiessään itse isoihin kaupunkeihin paremman taloudellisen elämän toivossa. Viimeinen juna kotiin kuvailee muun muassa sitä, kuinka vanhempien päätös jättää lapsensa taakseen vaikuttaa lapsiin ja täten heidän omiin valintoihinsa elämässä. Elokuva on paikoitellen jopa raa'an todellinen ja riisuttu kuvaus siitä, kuinka pakon edessä vanhemmat ja lapset tahtomattaan etääntyvät toisistaan.

Elokuvan voi katsoa joko Yle areenasta tai kolmasulottuvuus.fi:stä. Sivustolta löytyy myös muita loistavia dokumentteja Kiinasta.

Kuten jo mainitsin, elokuva kertoo nykymaailman suurimmasta vuosittaisesta muuttoliikkeestä, jota myös kiinalaiseksi uudeksivuodeksi kutsutaan. Katsoin dokumentin syksyllä, jolloin viimekesäinen kiinanreissumme oli vielä tuoreessa muistissa. Matkustimme tuolloin kuuden viikon ajan ympäri Kaakkois-Kiinaa, ja yksi matkamme uuvuttavimmista osuuksista oli 16 tunnin junamatka Changshasta Shanghaihin. Matka taittui vanhalla, hitaalla junalla, ja kaikista netin varoituksista huolimatta olimme ostaneet liput istumapaikoille, koska makuupaikat oli jo kaksi viikkoa ennen matkaa myyty loppuun. Vaikka preppasimme itseämme ennen matkaa lukemalla netistä kauhukertomuksia ajattellen, että ei se niin kamalaa voi olla kun nyt ei ole edes se kuuluisa kiinalainen uusivuosi, mikään ei kuitenkaan osannut valmistaa meitä tulevaan tuskan taipaleeseen. Tuska alkoi jo ennen junan lähtöä, sen ollessa tyypillisesti pari-kolme tuntia myöhässä klo 01 yöllä Changshan tyyppisessä universumin keskipisteessä. Junaan sulloutumiseen ja pelkästään istumapaikoille pääsemiseen saman vaunun sisällä meni noin tunti, koska junavaunu oli vain yksinkertaisesti niin täynnä ihmisiä. Oksentelevat ja syljeskelevät maalaislapset, jotka istuivat ja seisoivat koko matkan käytävällä aivan vieressämme, eivät auttaneet asiaa omalta osaltaan. Ikinä ei mikään matka ole tuntunut yhtä pitkältä ja tuskaiselta. Vaikka kiinalaisena uutenavuotena matkanteko on varmasti vielä moninkertaisesti rankempaa, voin silti sanoa, että elokuvan junassa ja asemalla kuvatut kohtaukset nostattivat niskakarvat pystyyn.

Long story short: istumapaikoilla matkustaminen pitkänmatkan junassa voi olla hermojaraastava ja traumaattinen kokemus Kiinanmaalla. Ehkä pientä lohtua tuo se, että maan toisesta kolkasta toiseen pääsee vain parilla eurokympillä, ja matkalla pääsee omin silmin dokumentoimaan aitoa (ei-aina-niin-viehättävää) paikallista kulttuuria. Kokeneen travellerin omatunto sanoo, että tuokin kokemus on olennainen (ja siten pakollinen) osa aitoa Kiina-experienceä, joten onneksi se tuli koettua noinkin lyhyellä matkalla (junamatkathan Kiinassa voivat kestää kepeästi yli vuorokaudenkin).

Kiinalaista uuttavuotta juhlitaan ensi sunnuntaina 7.2. Itse aion mennä tutustumaan jo omaksi traditioksi muodostuneen Suomi-Kiina -seuran ja Kulttuurikeskuksen järjestämän Kiinalaisen uudenvuoden tarjontaan. Tällä kertaa tapahtuma järjestetään Keskuskadulla Lasipalatsinaukion ollessa remontissa. Kyseessä on myös kymmenvuotisjuhla, joten odotettavissa on mahdollisesti jotain spesiaalia ohjelmaa.

Kaikista negaatioista huolimatta uudenvuoden ajatteleminen herättää myös positiivisia tuntemuksia: on hullua ajatella, että vuoden päästä tästä on vaihtoni jo ohi. Sehän siis tarkoittaa, että lähtö on ihan kulman takana! Toivotaan, että tuleva kuukalenterin vuosi on suotuinen ja täynnä uusia seikkailuja.