Kathmandu on nyt jo takanapäin, joten on aika kirjoitella Nepalin tapahtumista. Saavuimme siis kuun ensimmäisenä tiistaina Nepalin pääkaupunkiin Qatarin kautta. Lento meni hyvin ja päämäärää lähestyttäessä onnistuimme jopa näkemään vilauksen Himalajasta, vaikka suurin osa siitä olikin paksun pilvipeitteen takana piilossa. Lentokentällä viisumin hankkiminen oli helppoa mutta siihen meni todella kauan. Viisumi siis ostettiin paikan päällä, tarvittavat tiedot ja valokuva tallennettiin elektronisesti ja viisumi maksettiin eri tiskille. Mikä tahansa valuutta kävi maksamiseen. Sen jälkeen mentiin passintarkastukseen, joka oli hitain koskaan näkemäni passintarkastus (ehkä jopa Moskovan lentokenttääkin hitaampi...!). Ukkeli katseli passiani kaikessa rauhassa, katseli samalla vähän jalkapalloa takanaan olevasta TV:stä, sitten taas kysyi pari liibalaaba-kysymystä, jutteli vähän kaverin kanssa joka tuli kopille morjenstamaan, ja jatkoi taas naputtelemalla passiin leimoja. Koko prosessiin meni lopulta noin tunti. Onneksi hotellimme lähettämä kuski odotti meitä kärsivällisesti saapuessamme, sillä hän oli kuulemma odottanut meitä jo kaksi tuntia! Tuntui kivalta päästä perille hotellin järjestämällä kuljetuksella, eikä heti ensimmäisenä tarvinnut ruveta stressaamaan taksimaksuja. Kaverini kun oli varoittanut, että Kathmandulaiset taksit osaavat kyllä kyykyttää turisteja ihan kunnolla.

Doha yläilmoista

Jos tarkkaan tiirailee, niin tästä kuvasta näkee pienen pätkän Himalajaa

Laskeutuminen Kathmanduun

Hotelli oli ensinäkemältä hieman rähjäinen (vaikkakin tosi siisti), mutta loppujen lopuksi viihdyimme todella hyvin. Sijainti on ihan turistien suosiman Thamel-alueen kupeessa, silti hieman syrjässä joten paikka on rauhallinen. Hotellilla on mahtava kattoterassi, josta on 365 asteen näkymät koko Kathmandun laaksoon. Parasta oli loistava palvelu, hotellin henkilökunta muisti meidät hyvin ja muisti huoneen numerommekin, auttoivat aina jos tarvitsimme apua ja kyselivät joka päivä mitä olemme tehneet ja miten olemme viihtyneet. Kaiken lisäksi hotelliksi tämä on todella edullinen, maksoimme 10 yöstä vain noin 170 €. Jos jotakuta kiinnostaa hyvä majoitus Kathmandussa niin kannattaa tsekata Classic Nepal Hotel. Tämä ei siis ole mikään sponssihomma vaan ihan mielelläni suosittelen mukavaa hotellia. :)

Ensimmäinen todellinen kulttuurishokin aihe oli liikenne. Luulin, että Kiinassa liikenne oli kreisiä mutta täällä se on aivan mielipuolista. Tietkin on harvoin päällystettyjä ja sateella ne ovat mutaisia ja kuivina pöllyäviä. Liikenteessä ei tunnu olevan mitään muuta sääntöä kuin että se on suurin piirtein vasemmanpuolista. Muutoin autot, moottoripyörät, skootterit, pyörät, rikshat, bussit, jalakulkijat, koirat ja lehmät singahtelevat minne milloin mielivät. Ihmettelen suuresti, etten joutunut todistamaan yhden ainutta liikenneonnettomuutta. Ainoastaan yksi kuollut koira makasi tien poskessa eräänä aamuna, liekö jäänyt auton alle. Tiet ovat kaiken lisäksi kapeita ja ihmisiä ja liikennettä on paljon. Välillä liikenteen seassa kulkeminen saa aika väsyneeksi, ei ainoastaan saasteiden takia vaan myös siksi että pitää koko ajan olla valppaana. Moottoripyörät suhaavat jatkuvasti ohi ja ne menevät todella läheltä. Käsiä ei paljoa kannata kävellessä levitellä, ellei halua että joku mopoilija nappaa ne visiirissään mukaan. Toisaalta varkaita ei kyllä tarvinnut pelätä, mikä on helpotus.

Ensimmäinen riksakuskimme

Rikshan kyydissä

Kathmandussa ei ole liikennevaloja. Isoimmissa risteyksissä liikennepoliisit ohjaavat liikennettä. Plakaatissa lukee "police my friend".

Thamel on liikenteeltä rauhallisempaa ja osa kaduista on jopa kielletty moottoriajoneuvoilta.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä Kathmandussa tapasimme ystäväni Anupin, joka vei meidät ensi töikseen vaatturille, jolla teetätimme häävaatteemme. Minulle sari ja Hung-Yille miesten perinteinen harmaa asu hattuineen, jonka pystyi ostamaan valmiina eikä sitä tarvinnut teettää. Minä taas sain valita kankaan sariini, tai oikeastaan opin että koko sari on vain yksi pitkä kangas, joka sitten kieputetaan pukijan ympärille. Lisäksi minusta otettiin vielä mitat yläosan teettämistä varten, se tulee siis sari-kankaan alle ja toimittaa samalla rintaliivien virkaa. Tämän lisäksi asuun kuuluu vielä alushame, sillä sari-kankaani on läpinäkyvä. Koko hela hoito kustansi 5000 NPR eli vähän alta 40 €. Enpä usko, että tälle tulee paljon käyttöä Suomessa, vaikka harmi sinänsä kun se on asuna melko mukava ja kaunis. Ostimme vielä pukuun mätsäävät korut, kullatut vaikka täkäläiseen kulttuuriin kai kuuluu ostaa kaikki aitona kultana ja mahdollisimman suurena ja kiiltävänä. Oli hankala selittää nepalilaiselle kaverilleni ja myyjälle, että vaikka suuri ja kimalteleva, puoli kaulaa peittävä kaulakoru on ihan kiva, en näe mitään järkeä ostaa yhdeksi päiväksi jotain sellaista, mitä en ikimaassa voisi Suomessa käyttää. Onneksi onnistuin löytämään myyjän mielestä "arkikorun", mutta minusta ihan nätin kaulakorun, jota voisin ehkä joskus myöhemminkin käyttää jossain asusteena. Korusetistä sai pulittaa yhteensä 15 euroa.

Vaateshoppailun jälkeen suuntasimme Kathmandun suositumpaan nähtävyyteen, Durbar Squarelle, joka on siis kaupungin vanha keskusta ja jossa sijaitsee monen monta temppeliä. Nopeasti alueelle tulomme jälkeen meitä lähestyi eräs opas, joka tarjosi meille palveluitaan ja esitteli kansiotaan, jossa hänellä oli muun muassa suosituskirje joltain suomalaiselta Teemulta. Itse suhtaudun tällaisiin yleensä melko skeptisesti mutta Anup halusi tarjota meille opaskierroksen, kun hänen piti itse lähteä. Lopulta opas osoittautui todella mainioksi ja hän osasi kertoa todella mielenkiintoisesti temppeleistä ja alueesta.

Väsyneitä katukoiria

Living Goddess Kumarin talo. Kumari on siis tyttölapsi, joka tarkan valintaprosessin perusteella valitaan jumalan rooliin. Kerran päivässä tyttöä roikotettiin ikkunasta kansan nähtäväksi. Nykyisellä kumarilla on ikää 4 v.

Monia vuoden 2015 maanjäristyksessä tuhoutuneita rakennuksia korjattiin ulkomaalaisin voimin. Tämän työmaan sponsoreita olivat kiinalaiset, ja se näkyi myös työsuojelussa, vaikka rakennusmiehet olivat nepalilaisia.

Oppaamme kanssa Durbar Squarella

Toisena päivänä lähdimme tutustumaan Swayambhunathiin eli apinatemppeliin, jonne oli kävelymatka hotelliltamme. Temppeli sijaitsee vuorella, ja vaikka portaita ei lopulta ollut ihan mieletön määrä, oli niiden kiipeäminen helteessä silti aika tuskaa. Alue on tietty tunnettu apinoistaan, jotka vaeltelevat alueella vapaina. Olin varatutunut siihen, että apinat käyttäytyisivät hyökkäävästi ihmisiä kohtaan tai yrittäisivät ryövätä kaiken, mitä kannan käsissä. Ne vaikuttivat kuitenkin todella rauhallisilta ja niitä pystyi helposti lähestymään ilman, että ne tuntuivat siitä ärsyyntyvän. Löysimme alueelta pienen kahvilan, Café De Stupa:n, jonka terassilta oli mainiot näkymät niin Kathmandun laaksoon kuin koko stupaan ja sen ympäristöön. Kylmä Everest-olut maistui portaiden kiipeämisen jälkeen taivaalliselta! Voi kuinka olenkaan kaivannut aasialaista olutta!

Kävelyreitti hostellilta

Näkymä Cafe De Stupa:n terassilta

Perjantaina tuli käytyä Garden of Dreamsissa, joka on historiallinen, yksityinen puutarha Thamelin kupeessa. Ja miten ihastuttava paikka se olikaan! Vaikka puutarha oli pieni, saimme siellä tovin vierähtämään makoillen nurmikolla ja nauttien lintujen laulusta ja rauhasta. Rentouttavan puistokeikan jälkeen jatkoimme matkaa vielä Naravanhiti-palatsin museoon, jossa siis entinen Nepalin kuningaspari on asunut. Palatsi on nykyään muutettu täysin museokäyttöön, vaikkakin palatsin noin 50 huoneesta vain 19 oli esillä vieraille. Palatsiin mentäessä oli todella tiukat turvamääräykset, mukaan ei saanut ottaa edes puhelinta ja alueelle mentiin turvatarkastuksen läpi, jossa jokainen vierailija vielä tarkistettiin henkilökohtaisesti. Kuumotusta lisäsivät vielä entisestään kiväärein aseistetut vartijat. Turvatoimiin nähden palatsi oli melko vaatimaton ja vanhanaikainen, mutta toki se samalla peilasi myös Nepalilaiseen kulttuuriin ja varakkuuteen. Ja oikeastaan parempikin niin, ettei köyhän valtion päämiehen palatsin seinät ole vuorattu kullalla ja mirhamilla.

Lauantaina ja sunnuntaina olimme Pokharassa, jonne matkustimme Kathmandusta bussilla. Sitä on tulossa erillinen postauksensa myöhemmin. Palattuamme Pokharasta, kävimme maanantaina Patanin Durbar Squarella, jonne on hotelliltamme matkaa noin 7 km. Durbar Squaren idea oli sama kuin Kathmandussa, mutta Patanissa se oli vieläkin hienompi. Toki vuoden 2015 maanjäristyksen jäljet näkyivät täälläkin, kolme temppeliä oli tuhoutunut. Tälläkin kertaa meitä lähestyi heti saavuttuamme opas, ja viime kertaiseen niin tyytyväisenä päätimme tinkimisen jälkeen suostua maksamaan oppaan palveluista. Tämän kerran opas ei kuitenkaan ollut yhtään niin ammattimainen kuin Kathmandun Durbar Squarella. Maksoimme oppaan palveluista kuitenkin vain 700 NPR eli 5 €, joten eipä se maailma siihen kaadu vaikka sillä rahalla ei ihan priimaa saisikaan.

Tässä puuveistoksessa kuvataan, millaiseen kadotukseen voi joutua jos tekee syntiä. Nainen istuu kiehuvassa padassa.

Golden Temple

Kahtena viimeisenä päivänä Kathmandussa juhlimme kaverini häitä, joka oli itse asiassa syy koko Nepalin matkalle. En ole aiemmin ollut hindu- tai paljon muissakaan häissä, joten on sanomattakin selvää, että kokemuksena se oli aivan mahtava. Häät (tai se osuus mihin me osallistuimme), koostui kahdesta päivästä, joista ensimmäisenä oli varsinainen hääseremonia joka kaikkine osuuksineen kesti noin 10 tuntia. Toisena päivänä juhlittiin hieman vapaamuotoisemmin ruoan ja juoman äärellä, sekä tanssilattialla pyörähdellen. Nepalilaiset häät olivat kokemus, mutta en ole varma jaksaisinko moista rumbaa toiste. Häät siellä kun eivät ole pikkujuttu - hääparin vanhemmille ne maksavat kymmeniätuhansia euroja, ja osallistujiltakin odotetaan panostusta pukujen, kultakorujen ja lahjojen suhteen. Hääpari itsekin vaikutti paikoitellen melko uupuneelta pyöritykseen, mutta toisaalta kerranhan sitä vain elämässään mennään naimisiin... Ainakin teoriassa - ja täällä maailman kolkassa.

Tässä askarreltiin muistoksi liinaa, mihin tulee kummankin aviopuolison kämmenen kuvat. Perinne-juttuja.

Alue, jossa suurin osa seremoniasta tapahtui.

Ehkä tästä kuvasta välittyy tilanteen hektisyys: pappi ja sukulaiset neuvovat hääparille mitä seuraavaksi tehdään, loput seuraavat ympärillä ja valokuvaajat video- ja järjestelmäkameroineen ikuistavat jokaisen liikkeen.

Odottelua sisällä; ulkopuoliselle seremonian seuraaminen ei ole kovin jännittävää, joten välillä istuimme vain sisällä kun ulkona oli kuuma.

Seremonian jälkeen palattiin Anupin isän talolle, jossa annettiin lahjat.

Seuraavan illan wedding banquet

Anupin serkku ja hänen viehättävä malesialaisvaimonsa, joka auttoi meitä hääpäivänä ja selitti meille koko ajan mitä tapahtuu,

Moderni häävalssi

Pokharasta paluun jälkeen olen kärsinyt mahavaivoista, jotka luulin pystyväni laittamaan turistiripulin piikkiin. Kyseessä taitaa olla kuitenkin jotain muuta, koska vaivoja on jatkunut jo kohta viikon. Enää ei maha tosiaan enää kramppaa joten ehkä ollaan menossa jo paranemaan päin... Sairastelu on kuitenkin vienyt mehut miehestä ja vaikka parina päivänä en ole saanut mitään aikaiseksi, en jaksanut edes päivittää blogia. Muutenkin on kyllä aika vetämätön olo, liekö helteestä johtuvaa. Nyt ollaan kuitenkin jo Bangkokissa, joten uusia tarinoita on tulossa kunhan ehdin ja jaksan kirjoitella.