Nepaliin minulla ei varsinaisesti ollut mitään matkasuunnitelmaa, mutta Suomessa kysellessäni nepalilaisilta vinkkejä matkan suhteen, melkein kaikki sanoivat että mene käymään Pokharassa. Pokhara on kylä järven rannalla, Annapurnan suojelualueen kupeessa. Monet trekkaajat lähtevät täältä esimerkiki Poon Hillille, mistä on hienot näkymät Annapurnan ja Himalajan vuoristoon. Meillä oli kuitenkin aikaa Pokharassa vain yksi yö, joten minkäänlaiselle trekille emme valitettavasti ehtineet. Esimerkiksi Poon Hillin trekki veisi noin 4-5 päivää. Lähemmälle Sarangkotin näköalatasanteelle olisi ollut matkaa vain 10 km, MUTTA. Pokharassa ollessamme sää oli erittäin kuuma ja kostea, jopa paikalliset sanoivat että ilmankosteus oli epätavallisen korkea. Pokhara on myös yksi pahimmista paikoista sadekautena, sillä siellä sataa eniten lähes koko Nepalin alueella. Meidänkin pikavisiitin aikana ehti sataa pitkin päivää, mikä rajoitti hieman tekemismahdollisuuksia. Harmi sinänsä, mutta minkäs teet. 

Heppatytön päiväkirja jatkuu... Eilen kävin siis katsomassa Herra F:n suoriutumista esteratsastuskisoissa Equuleus Clubissa, joka sijaitsee Maquanying-metroaseman lähellä. Tällä kertaa ei siis ihan tarvinnut Shunyiin asti matkata nähdäkseen hevosia. Viime kerran reissusta voi lukea täältä.

Koska selitin viimeksi jo hevosista ummet ja lammet, teen tästä nyt vain tämmöisen kuvapostauksen. Equuleus Clubia lyhyesti kuvaillakseni: raha melkein tihkui joka ovenraosta. Tämä näkyi mm. club housen 5 tähden hotellin respaa muistuttavassa ulkonäössä, paikan siisteydessä, parkkipaikan ökyautojen määrässä ja ehkä myös siinä, että osa kävijöistä saapui paikalle helikoptereillaan... Hollannissa asuessani luulin törmänneeni hienoihin talleihin, mutta Equuleus saa ne kyllä näyttämään ihan räkälöiltä. Ollapa rikas! Netistä lukemani mukaan klubin jäsenyys kustantaa vuodessa Y2000, mikä ei sinälään kuulosta kauhean pahalta, mutta en usko että sillä summalla saa vielä mitään muuta kuin sisäänpääsyoikeuden tallinpihalle.

Golden Week oli ja meni ja lomat on nyt lusittu. Juuri kun olin vaipumassa syvimpään epätoivoon elämäni tylsyydestä johtuen, vastattiin viimeisenä lomapäivänä rukouksiini varsin yllättävällä tavalla. Sattuman kautta nimittäin tutustuin erääseen Ningbolaiseen (kaupunki Hangzhoun lähellä) kilparatsastajaan, joka oli Pekingissä kisamatkalla. Tarkemmin sanottuna kisat olivat Chaoyang parkissa eli ihan tuossa meidän lähipuistossa, niistä en vain tiennyt mitään, koska täällä ratsastusurheilu ei kiinnosta ketään, eikä sitä myöskään mainosteta. Harmi, koska olisin ehkä kuollut onnesta jos olisin päässyt katsomaan paikallisia esteratsastuskisoja...!