Neljän viikon radiohiljaisuus

Kiinalaisturistien lapsi syö jäätelöä Uspenskin katedraalin edessä.

Syksy on ollut niin kiireistä aikaa, että tuskin olen ehtinyt bloggeria avata. Tässä blogikirjoituksessa selitän hieman mihin aikani on viimeisen kuukauden aikana oikein hukkunut. Samalla luulen että julistan hieman pidemmänkin talvihorroksen blogilleni, sillä tällä hetkellä tarvitsen hieman aikaa omien ajatuksieni selvittelemiselle eikä reissujakaan ole ainakaan lähiaikoina tiedossa.

Viime kerralla valittelin blogissani asuntopulaa. Kävipä sitten eräänä päivänä, että juttelin koulukaverin ja opettajan kanssa asiasta koulun käytävällä ja ohi käveli toinen opettaja, joka kuuli keskustelumme. Hän tarjosi minulle asuntoa Sörnäisistä, ja saman viikon lopulla pääsin jo muuttamaan. En voi tarpeeksi ylistää uutta kotiani, sillä en tiedä ovatko parasta kymmenen minuutin pyöräilymatka kouluun ja keskustaan, talon 30-luvun henki, se, että minulla on vuosien jälkeen vihdoin paikka jota voin kutsua omaksi kodiksi... Vannon, että halasin rakkaita huonekalujani kun näin ne jälleen pitkän eron jälkeen. Minulle nuo hölmöt huonekalut kun symboloivat kotia, siksi niistä en pystynyt luopumaankaan ennen Kiinaan lähtöä.

Muuttopuuhissa

Kivijalassa asuu kaksi kissaa

Oma koti kullan kallis <3

Viime kerralla mainitsin myös Darranin saapumisesta Suomeen. No, herra kävi Suomessa ja vietti täällä kymmenisen päivää. Vierailu ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitellun kaavan mukaan ja tuona aikana huomasimme molemmat toisistamme puolia jotka yllättivät. Olemme nyt laittaneet hommat jäihin ainakin tältä osin ja annamme toisillemme tilaa ja aikaa miettiä olemmeko sittenkään toisillemme tarkoitetut. Darranin vierailusta jäi kuitenkin hyviäkin muistoja ja uskon hänen ajattelevan samoin. Ehkä itsestäni huomaan, että kaipa olen hiljalleen jo kasvanut tämän kaukosuhdevaiheen yli... Tällä iällä sitä kaipaisi jo jotain hieman pysyvämpää... Jonkun, jonka kanssa jakaa arki ja jokapäiväiset asiat. Vaikka aasialaiset miehet kiinnostavat, on kulttuuriero aina kulttuuriero. Joskus jatkuva itsensä todisteleminen toiselle (miksi teen näin) käy hieman tylsäksi ja olisi mukava keskittyä vain olennaiseen. 

Näkymä Hotelli Tornin 11. kerroksen huoneesta.


Olen aloittanut kiinan opiskelun Helsingin yliopistolla, Kunfutse-instituutin järjestämällä kurssilla. Samalle kurssille osui Pekingissä tutuksi tullut Marie, joten on mukavaa että kurssilla on tuttua seuraa. Taso tuntuu juuri sopivalta ja opinnoissa on vaihteeksi haastetta. Tuntuu, että omat taitoni karttuvat kohisten, vaikka kehitys olisi entistäkin nopeampaa jos olisi aikaa panostaa kotitehtäviin. Viimeaikoina olen vain juossut paikasta toiseen... Työt Burger Kingissä ovat alkaneet hyvin ja viihdyn työpaikalla. Teen viikossa kolmisen vuoroa, joten kahden viikottaisen ilta-kiinantunnin ja koulun lisäksi ei viikkoon jää paljoa vapaa-aikaa. Viime viikon olin vielä vanhassa työpaikassani huutokauppayhtiössä, jossa näin taas pitkästä aikaan ihania työkavereita ja ystäviä, joista osan olen tuntenut jo vuosia. Tuli ihana fiilis kun kaikki tervehtivät iloisina ja kyselivät Kiinan-vuodestani. Minua oli todella kaivattu! Lisäksi pääsin ensimmäistä kertaa ottamaan käyttöön kiinankielentaitoni, joka yllätti minut itsenikin. Pienen alkukarheuden jälkeen onnistui jutustelu ja Wechatissa yhteydenpito kiinalaisten asiakkaiden kanssa vaivatta. Tämä jos mikä antoi lisämotivaatiota opiskeluun. Kaikki kaikessa - muutto, koulu, työt ja kiinan opiskelu mukaan lukien, ei aikaa ole jäänyt paljon muulle. Välillä haluaisin käpertyä vain johonkin nurkkaan nukkumaan, mutta eiköhän tästä selvitä. Tunnelin päässä näkyy jo valoa, vaikka pimeää kohti ollaankin kovaa vauhtia menossa...


Vaikka Suomeen kotiutuminen on tapahtunut melko saumattomasti ja vaikka viihdynkin täällä nyt, on viime aikoina myös hienoinen Kiina-ikävä alkanut nostaa päätään. Eniten huomaan kaipaavani Kiinasta ruokaa, elämän jännittävyyttä ja uusien asioiden kokemista... Sitä, että koko ajan tapahtui jotain ja tapasi uusia ihmisiä. Etenkin kaipaan elämää Pekingissä, jossa koin olevani villi ja vapaa. Toisaalta huomaan kuitenkin että aika on tehnyt tehtävänsä ja luonut kultareunuksia muistoilleni, sillä tehokkaasti ovat jääneet unholaan mm. ne päivät (joita oli enemmän kuin muutama) kun en saasteiden takia jaksanut tai halunnut edes poistua kotoa. Ilokseni sain juuri kuulla, että tähän ihan naapuriini muuttaa Pekingistä tuttu Noora. Nyt kun vielä Sonjan kanssa ehdittäisiin tapaamaan joskus, niin minullahan olisi koko Pekingin kööri kasassa. Puitteet vain ovat eri... Silti tuntuu että joku vetää minua itään...

Taiteiden yö
Kuten alussa jo mainitsin, taitaa blogi jäädä näillä puheilla pienelle tauolle. Niin paljon kuin blogin ylläpitämisestä pidänkin, on se minulle kuitenkin pienoinen stressi, varsinkin nyt kun Suomeen palattua sisällön keksimiseen pitäisi panostaa niin paljon enemmän. Mielessä on ollut vaikka minkälaiset postaukset niin Kiinaan kuin reissaamiseen liittyen, mutta valitettavasti ajanpuutteen takia ne ovat kaikki jääneet vain ajatustasolle kun olen joutunut rankalla kädellä priorisoimaan asioita elämässäni. 

Loppuun haluan vielä mainostaa paria kiinalaista dokumenttia, jotka olen bongannut Yle Areenasta. Näistä minulla oli jo erikseen blogikirjoitus vireillä, mutta jostain syystä sekin jäi julkaisematta. Molemmissa dokkareissa on kuitenkin onneksi vielä runsaasti katsomisaikaa jäljellä, joten suosittelen niitä lämpimästi kaikille kiinalaisesta kulttuurista kiinnostuneille. Ensimmäinen dokkari on Kiinan gay-skenestä kertova Elämää kiinalaisessa kaapissa, jossa kiinalaiset homot ja lesbot etsivät netissä vastakkaista sukupuolta edustavia gay-kumppaneita täyttämään perinteisiä kiinalaisperheiden asettamia vaatimuksia avioliitosta ja perheenlisäyksestä. Toinen dokumenteista - Kiinalainen unelma - liippaa hieman lähempää Kiina-expattien kokemuksia, sillä se kertoo kiehtovalla tavalla Kiinassa asuvien ulkomaalaisten työllistämisestä "valkoisina apinoina", samalla sivuten Kiinan talouskasvua, rakennusbuumia, bisneskulttuuria ja niiden toista todellisuutta. 

朋友们再见!

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Mä niin komppaan sua tuon Kiina ikävän kanssa! Täällä on tylsää. Ei tapahdu mitään ja eräänä päivänä huomasin kaipaavani jopa niitä kadun täydeltä kulkevia isoja stryroxkuormia:))))) tämä valon väheneminen päivä päivältä ei auta asiaa yhtään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Toisaalta nautin kyllä siitä ettei kadulla tarvitse koko ajan törmäillä ihmisiin ja julkisissa saa lähes aina istumapaikan jne... Mutta jännityselementti tästä oravanpyörästä puuttuu kyllä tyystin... Huoh.

      Poista

Flickr Images