Menneellä viikolla lähdin torstaina junalla kohti Harbinia. Matka kestikin kauemmin kuin olin odottanut; kokonaiset kahdeksan tuntia! Juna lähti kuitenkin varhain aamulla, joten pari ensimmäistä tuntia meni vedellen sikeitä. Kun sitten vihdoin pääsimme perille kylmään Harbiniin, oli jo ilta hämärtymässä ja minulla ei ollut tuon taivaallista hajua, miten pääsisin keskustaan. Juna kun saapui Harbinxi-asemalle, joka on siis läntinen juna-asema. Taksijono oli pitkääkin pidempi, ja bussiasemalla oli noin tuhat eri bussipysäkkiä ja kaikkien linjakartat tietenkin vain kiinaksi. Tiesin, että minun tulisi päästä ensin Harbinin päärautatieasemalle, ja sieltä vaihtaa bussiin nro 47, joka veisi minut hostellilleni. Jonkun aikaa asemalla edes takaisin palloiltuani tajusin tarkistaa netistä, mitkä bussilinjat menevät mihinkin (Travel China Guide on kiinanreissuilla korvaamaton apu!). Hyppäsin ensimmäiseen keskustan suuntaan menevään bussiin mutta täytyy myöntää, että meinasi matkan aikana usko loppua kesken. Bussi teki yhdessä vaiheessa u-käännöksenkin ja matka tuntui kestävän ikuisuuden. Perille kuitenkin päästiin, ja seuraava koettelemus oli löytää bussi nro 47. Busseja siis lähti aseman joka sivulta ja lopulta onnistuin löytämään kartan, johon oli lueteltu eri linjojen pysäkit. Mutta arvatkaapa vaan, oliko koko 47:ää sen mukaan edes olemassa! Seisoin sitten vartin verran tien varressa ja yritin huitoa takseja tuloksetta, kunnes ohitseni ajoi - mikäpä muukaan kuin - bussi nro 47! Pakkasesta kohmeisena lähdin tramppaamaan mäkeä ylös bussin ajamaan suuntaan, mutta eipäs nuolaista ennen kuin tipahtaa! Se bussi olikin menossa väärään suuntaan (tietty). Yhden keskimääräistä vaarallisemman tienylityksen jälkeen pääsin vihdoin oikealle pysäkille ja oikeaan bussiin. Hostelli löytyi lopulta melko helposti, mutta tadaa, ensimmäinen päivä oli totaalisesti hukkaan heitetty! Hostelli sijaitsi ihan keskustassa, joten ehdin kuitenkin illalla käydä vielä kävelemässä kuuluisalla Zhongyang Dajiellä, eli Central Streetillä ihmettelemässä valoja ja jääveistoksia. Päädyin syömään Nandos-ketjun huvittavaan kopioon, joka oli ihan hirveää kuraa, ja käväisin vielä Zhaolin Parkissa katselemassa jääveistoksia.

Tämänkertainen hostelli (Kazy International Youth Hostel) oli muuten ihan hirveä - nukuin 8 hengen makuusalissa jossa oli 4 huteraa kerrossänkyä. Meikäläisen punkassa oli kivikova OLKIpatja, jonka vaivihkaa vaihdoin viereisen vapaan yläsängyn pehmoisempaan patjaan. Petivaatteet oli elämää nähneet ja huoneen seinät paperista... Vessatkin oli pelkkiä kyykkyvessoja (mikä nyt sinänsä on pienemmissä kaupungeissa ihan normaalia), mutta paperit piti olla omasta takaa (wtf?). Hermo meni totaalisesti huonetovereihin tai muihin hostellin asukkaisiin, jotka keskellä yötä pakkasivat tai heräsivät aamulla viideltä suihkuun ja kuivaamaan hiuksia... Kun edelliset olivat kahden aikaan yöllä lopettaneet. Tämä on tosin melko normaali ilmiö missä tahansa päin Kiinaa hostelleissa... Kiinalaiset eivät ole maailman huomaavaisinta kansaa. Oma napa edellä! Onneksi yöpyminen ei ollut hinnalla pilattu; koko kolmen yön setti taisi kustantaa noin 25 €. Mutta penniäkään enempää en olisi kyllä maksanut! Plussaa siitä, että sisällä oli lämmin, vaikka ulkona oli reilusti pakkasta. Ja sijannista täysi kymppi! 

Seuraavana päivänä lähdin uusintakierrokselle Zhongyang Streetille ja ihastelin rakennuksia päivänvalossa. Tällä kadulla on siis monta venäläisten aikanaan rakentamaa, eurooppalaistyylistä rakennusta. Arkkitehtuuri Harbinissa oli muutenkin virkistävän vaihtelevaa, vaikka pohjimmiltaan se olikin melko samaa huttua muiden kiinalaiskaupunkien kanssa. Siellä täällä oli kuitenkin massasta erottuvia väriläiskiä, kuten Sofian katedraali, jonka sisällä oli valokuvanäyttely Harbinin kaupungin eri vaiheista. Kirkko ei siis ollut enää uskonnollisessa käytössä, ja sisään pääsi pällistelemään Y7 pääsymaksua (opiskelija) vastaan. Sofian katedraalin jälkeen lähdin suunnistamaan kohti Stalinin puistoa ja joenrantaa. Ilokseni huomasinkin, että joki oli jäässä, ja jäällä parveili liuta kiinalaisia luistelemassa ja harrastamassa jos jonkinlaista aktiviteettia. Lähempi tarkastelu paljasti surulliset vetokoirat ja hirvittävässä kunnossa olevat, pystyynkuolleet hevoset. Minullekin yritettiin kaupata ratsastuslenkkiä yhdellä näistä kopukoista ja kuinka mukavaa se olisikaan ollut, mutta tällaista toimintaa en kyllä rahallisesti halunnut tukea... Vaikken nähnyt mitään liian järkyttävää (mitä nyt koiria vähän mätkittiin), tiedän kuitenkin kuinka kiinalaiset eläimiin suhtautuvat. Varsinkin niihin, joiden ainoa tarkoitus on tuottaa omistajilleen rahaa... Jäi ratsastusretki tekemättä!

Illalla sain kutsun lähteä Xiamenissa viime kesänä tapaamamme tytön (joka osoittautui Harbinilaiseksi) ja kahden hänen kaverinsa kanssa jääfestivaalille. Ja sitähän varten Harbiniin olin tullut! Harmi vaan, että edellisenä iltana olin hostellilla kuullut, että sisäänpääsymaksu festivaalille on pöyristyttävät Y330 eli noin 50 €! Jos olisin tarkistanut hinnan ennen matkojen varaamista, olisi varmaan reissu jäänyt tekemättä, sillä minusta jopa Suomessa tuollainen hinta olisi kohtuuton moisten jäälohkareiden katselusta. Yleisön paineesta olin nyt kuitenkin menossa, ja ajattelin viimeisenä ässänä hihassa tekeytyä tyhmäksi turistiksi ja yrittää ostaa opiskelijalipun, johon oli tosin 24 vuoden ikäraja (mitä natsimeininkiä...!). Hostellilla tapaamani israelilaisturistit olivat kuitenkin onnistuneet 29 vuoden iästään huolimatta alennuksen saamaan pari tekokyyneltä tirauttamalla, ja sekös meikäläiseltä onnistuisi, jos palkintona on selvä säästö! Paikan päällä minut kuitenkin tyrmättiin armotta, ja setelinippua kassalle ojentaessa ei oikea itku ollut kaukana. Kieltämättä harmistus rahan "hukkaan heittämisestä" vei osan nautinnosta, koska festivaaliin suhtautui huomattavan paljon kriittisemmin. Olihan se hieno, mutta koko ajan oli mielessä, että tästäkö minä itseni kipeäksi maksoin! Festivaalin ainut aktiviteetti oli lumesta tehty kouru, jota pystyi laskemaan renkaalla. Jonossa tutustuin kyproslaiseen Christoforosiin, jonka kanssa laskin mäen kun ystäväni katosivat jonnekin jäljettömiin. Hauskaa se oli, muttei sekään 50 euron arvoista... Kylmäkin oli! En ole ikinä pukenut noin paljon päälle (kaksi toppatakkia ja kolmet housut), ja silti olin jäässä! Lämpötila oli mittarin mukaan noin -15 C mutta tuntui ainakin -25 C. Hassua, miten kylmä voi eri paikoissa tuntua erilaiselta. Suomessa en ikinä joutuisi pukemaan noin paljoa talvella päälle!

Vikana kokonaisena päivänä Harbinissa päätin lähteä etsimään venäläistä korttelia, jonne kuulemma pääsisi samaisella linjan 47 bussilla. Hyppäsin bussiin, ja jäin oikealla pysäkilläkin, keskellä ei mitään. Olimme siis tulleet joen toiselle puolelle, ja sieltä korttelin olisi tarkoitus löytyä. Mutta joka ilmansuuntaan katsottaessa ei näkynyt muuta kuin lunta! Näin sitten Sun Island -kyltin, ja lähdin sitä pitkin kävelemään autiota katua. Monen mutkan ja umpikujan kautta päädyin vihdoin viimein ihmisten ilmoille ja Snow Sculpture Art Expoon, jonne olisi taas Y220 maksettuaan päässyt pällistelemään lumikasoja. No arvatkaa, meninkö! Jatkoin pettyneenä matkaa joen jäätä pitkin takaisin kohti kaupunkia, sillä luulin etten löytäisi venäläistä kaupunkia koskaan... Mutta kuinka ollakaan, lopulta se, ja muutenkin viehättävä Sun Island Scenic Area löytyi! Ja mikä parasta, siellä käyskentely oli täysin ilmaista, tosin venäläiseen kylään piti maksaa Y10 sisäänpääsymaksu (opiskelija). Kylässä oli keksitty hauska pääsylippu: nimittäin passi, johon kerättiin leimoja jokaisesta vieraillusta tönöstä. Näin saatiin varmaan joka paikkaan ja makasiiniin kävijöitä. Itse en moista lippua saanut vasta kuin ulkopuolella roskiksesta dyykattuani, liekö koska olin ulkomaalainen. Mutta hauska matkamuisto! Takaisin etelärannalle kävelin jään yli auringon laskiessa. Saastepilvet vähän sumensivat maisemaa, mutta muuten tunnelma oli kertakaikkisen hieno!

Aamulla lähdin hostellilta hyvissä ajoin, koska päätin taas mennä paikallisbusseilla. Pääsin 47:lla hyvin pääasemalle ja sieltä valitsin tällä kertaa toisen bussin läntiselle asemalle, koska se lähti samalta pysäkiltä kuin 47. Pysäkkilistassa ei kuitenkaan lukenut läntistä asemaa, mikä hieman hämmensi, ja lopulta jäin pois kun kännykän kartassa näytti, että olimme tarpeeksi lähellä. Mutta mitä vielä...! Päädyin lopulta juoksemaan asemalle koska kävelyreitti osoittuikin offrode extreme -radaksi, jossa toikkaroitsin rinkkoineni ties minkä talojen takapihoilta yli jäisten teiden ja läpi parkkipaikkojen. Lopulta pääsin kuitenkin perille ja aikaa oli vielä ihan sopivasti, vaikkei turhan paljoa... Juna lähtisi 10 vaille ja kello oli 20 yli. Hölkkäsin lipputiskille jossa oli jonoa, ja jonottaessa huomasin, että juna lähteekin 10:35 eikä 10:55. Piru irti! Taklasin kaikki kinkit jonossa ja vaadin saada lippuni hetimiten, joka kourassa juoksin minkä kintuistani pääsin turvatarkastukseen ja sieltä portille. Junaan hypättyäni laiturilla vihellettiin ja ovet sulkeutuivat. Hieman jäi taas täpäräksi tuo lähtö! Onneksi ehdin junaan, koska seuraava olisi varmaan lähtenyt ties milloin, ja olisin mitä todennäkösimmin joutunut tyytymään seisomapaikkaan. Ja kotiinkin oli ihan kiva lähteä takaisin, 2 päivää Harbinissa oli ihan tarpeeksi, vaikka kiva reissu oli!