Turistina Wudaokoulla: Tsinghua ja Old Summer Palace


Olen tajunnut, etten ole lähestulkoon ollenkaan tehnyt Peking-postauksia. Se saattaa tosin myös johtua siitä, että päänähtävyydet tuli trampattua silloin 2014, ja muuria lukuun ottamatta en ole niihin enää toiste eksynyt. Tänään oli kuitenkin sattuman kautta päivä, jota kutsuisin turreilupäiväksi. Tuli siis käytyä parissa nähtävyydessä, jotka eivät (talvikelistä huolimatta) todellakaan jättäneet kylmäksi!

Palasin eilen illalla Harbinista takaisin Pekingiin, ja ilokseni sain huomata että todella pitkään jatkuneet saasteet olivat kaikonneet. Mainio ulkoilupäivä siis! Tänään päivällä kävin sushilounaalla erään uuden tuttavuuden kanssa Wudaokoulla asti. Wudaokou on tunnettu opiskelija-alueena, sillä sieltä löytyy kaikki Pekingin (ja Kiinankin) merkittävimmät yliopistot, kuten esim. Tsinghua ja Beida. Olen pari kertaa aikaisemminkin käynyt Wudaokoulla, mutta vain ilta-aikaan, joten nyt koin tilaisuuden oivalliseksi käydä auringon paistaessa tutustumassa Kiinan Harwardiin: Tsinghuaan. En ollut edes täysin varma, päästettäisiinkö minua kampukselle, vaikka kyseessä taitaa kyllä olla aika lailla turistinähtävyys. Menin sisään eteläisestä pääportista (main gate) ja siellä minulta ei ainakaan kystytty mitään papereita. Kiinassa kaikkien yliopistojen kampuksille ei pääse vapaasti, mutta yleisesti ottaen länkkäreiltä harvoin kysellään mitään, jos ei näytä liian turistilta. Uudella läntisellä portilla seisoivat tuiman näköiset vartijat suljetun portin edessä poistuessani kampukselta, joten onneaan kannattaa varmaan käydä kokeilemassa vaikka siellä eteläisellä pääportilla. Kampuksella kuitenkin hengasi paljon sinne selvästi kuulumatontakin porukkaa: oli taiji-mummoja, koiranulkoiluttajia, mummoja ja vaareja lapsenlapsineen jäällä luistelemassa sekä tietenkin kiinalaisturisteja poseeraamassa jokaisen tolpan ja muistomerkin kohdalla. Pääosin kampus kuitenkin yllätti rauhallisuudellaan, sillä opiskelijoiden istuessa päiväsaikaan tunneilla, sai puistoissa kuljeksia rauhassa yksikseen ilman liikenteen tai ihmisten hälinää.

Hetken ajan tunsin olevani jossain kaukana poissa Kiinasta. Monet yliopiston vanhat rakennukset olivat Eurooppalais-tyylisiä ja todella hienoja. Puistoista löytyi sitten Kiinalle tyypillisempiä paviljonkeja ja temppelimäisiä rakennuksia. Pari courtyard-rakennustakin bongasin. Katuja kävellessä tunsi todella olevansa älykkäässä seurassa: plakaateissa kehotettiin liittymään opiskelujen tuloksen parantamisen klubiin, valotaulunäytöillä pyöri lainauksia Erasmukselta ja Sokrateelta, ja puistoissa oli jos jonkin Kunfutsen mietteliään näköisiä patsaita. Melkein pystyin tuntemaan heidän läsnäolonsa! Täytyy myöntää, että tämä oli yksi tähänastisista lempikohteistani Pekingissä. Ehkä siksi, että se yllätti minut täysin, ehkä siksi että kampus oli oikeasti todella viehättävä ja aito - kuin oma pieni maailmansa. Nyt ymmärrän, miksi kaikki (ja tällä tarkoitan oikeasti KAIKKI) kiinalaiset haluavat opiskella täällä!

Kampuksen kartta. Lähdin punaisen tähden kohdalta ja kiertelin
nuo vaaleanpunaiset alueet, siihenkin meni pari tuntia...


Päärakennus


Vanha portti



Täältä löytyi sitä Taiwanin järjestelmällisyyttä!




Auditorio




















Pitihän sitä jäätä käydä testaamassa...



Kiinalaista poseeraustaidetta


Läntinen portti
Tsinghuan laajamittaisen kierroksen jälkeen poistuin siis läntisestä portista ja aikomuksenani oli sieltä ottaa 4.-linjan metro takaisin kohti kotia. Mutta katseeni vangitsivat sadat punaiset lyhdyt, jotka roikkuivat tien toisella puolella olevan aukion puista. Tarkemmin tarkasteltuani kävi ilmi, että kyseessä oli vanha kesäpalatsi, yksi niistä paikoista joissa olen halunnut jo pitkään käydä! Olin jo menneellä viikolla ehtinyt surra että oikea kesäpalatsi jäi tällä haavaa näkemättä, mutta Yuanming Yuan tulee hyvänä kakkosena ja lohdutuspalkintona. Y5 opiskelijahintainen pääsymaksukaan ei päätä huimannut, joten suuntasin auringon jo hiljalleen laskiessa päätä pahkaa puistoon. Polut oli koristeltu yltäkylläisesti ja kauniisti kiinalaisin lyhdyin. Luulen, että koristeet olivat kiinalaista uuttavuotta varten, mutta varmaksi en voi mennä sanomaan. 

Raunioille kävellessäni lykkäsin eräälle hölmistyneen näköiselle kiinalaispojalle kännykkäni käteen ja pyysin ottaa kuvan minusta lyhtyjen alla. Poika yritti sinnikkäästi keskustella kanssani, mutta keskustelu oli melko rajallista sillä hän ei puhunut englantia ja minun kiinani rajoittuu lähinnä ostos- ja matkustussanastoon. Itse raunioille piti vielä erikseen maksaa Y5 sisäänpääsymaksu, ja tässä vaiheessa hyvästelin uuden ystäväni joka ei ilmeisesti halunnut moiseen roposiaan tuhlata. Itse olin tyytyväinen päätökseeni maksaa toiset viisi rämpylää, sillä rauniotkin olivat näkemisen arvoisia ja pienessä museossa pääsi näkemään, miltä rakennukset olivat oikeasti aikoinaan näyttäneet... Melko hienoilta!  Raunioilta poistuessani oli aurinko jo laskeutunut ja pimeä tuli äkkiä. Harmikseni huomasin, että olin ehtinyt nähdä puistosta vain kolmasosan, vaikka nytkin olin jo kävellyt viitisen kilometriä. Puisto on siis valtava! Mutta jäipähän taas jotain ensi kerrallekin! Puisto on varmasti todella hieno myös kevät- ja kesäaikaan. Takaisin portille kävellessäni katselin kaukana näkyviä vuoria punertuvaa taivasta vasten. Hieno päivä!




Kartta. Lääniä riitti; lähdin tuolta oikealta reunasta ja kiersin oikeanpuolimmaisen puiston pohjoispuolelle,
jossa rauniot olivat. Aikaa meni taas noin pari tuntia.

Lyhtyteema jatkui porttien sisäpuolellakin.





No onkos tullut kesä? Taisivat olla aitoa muovia made in China... 











Suurin yksittäinen määrä ihmisiä ja päänähtävyys: isompi kasa raunioita.






Taustalla siintävät vuoret.

Paviljonki hirvittävässä neonvalaistuksessa.
Harbin-postaus tulee heti kun ehdin. Ylihuomenna meillä on kiinankoe ja sitä seuraavana International Trade, jota en edelleenkään hallitse yhtään. Yritän siis nyt keskittyä olennaisiin, first things first. Loppuun vielä video jonka kuvasin tänään spontaanisti meidän Dawanglu-asemalla ruuhka-aikaan... Tack och adjö!


You Might Also Like

0 kommenttia

Flickr Images