Ohi on! 100 koulun vaatimaa työpäivää ja vielä muutama ylimääräinenkin... Työharjoitteluni on nyt virallisesti pulkassa. Alkosta löytyi tilanteeseen sopiva kuohari, sillä olihan vapautta hieman juhlistettava. Töiden loppumisen iloitsemisen lisäksi sekaan mahtui kuitenkin myös hieman haikeutta, sillä onhan pienen yrityksen yhteisö kuin jonkinlainen perhe - hyvin tiivis. Ja sen perheen jätän nyt taakseni.

Minulle nuo kuluneet viisi kuukautta olivat hyvin pitkiä ja paikoitellen piinaavia. Se oli monen tekijän soppa: harjoittelu ei alkanut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, sillä aloitin kiinalaisen uudenvuoden jälkimaininkien pahimpien ruuhkien aikaan, jolloin kaikilla oli hirveä kiire. Shenzhen ei tuntunut kodilta ja kaverit ja poikaystävä jäivät Pekingiin. Olin pariin otteeseen pahasti kipeä, jolloin tunsin oloni todella yksinäiseksi. Sokerina pohjalla olivat viisumivaikeudet, joihin törmäsin heti maahan saavuttuani ja jotka jatkuivat koko harjoittelun ajan. 

Suurin kompastuskivi oli kuitenkin työ itse. Tein 90 %-sesti asiakaspalvelua sähköpostitse, joka ei vaan yhtään tuntunut omalta jutulta. Olen ollut asiakaspalvelutyössä kasvotusten ja siitä olen pitänyt paljon, mutta se on aivan erilaista. Netissä on niin paljon helpompaa huudella ja purkaa pahaa oloaan. Monet sanoivatkin, että asiakaspalvelu on firmassa se, johon kaikki "paska valuu". Siksi välillä homma tuntui loputtomalta suolta ja olo oli epätoivoinen. Piti vain muistella, että toki jatkuvasti kasvava myynti kasvatti myös asiakaspalveluviestien määrää, mutta harvemmin viestit koskivat positiivisia asioita. Yleensähän asiakaspalveluun otetaan yhteyttä vain jos joku asia on vialla. Toki kuluttajille täytyy tarjota parasta mahdollista palvelua, mutta miten selität asiakkaalle, miksi paketti saapuu Kiinasta Suomeen viidessä päivässä, mutta Suomen sisällä matkaan menee yli viikko? Varsinkin kun Postin oma asiakaspalvelu ei osaa sanoa asiaan juuta eikä jaata. Siinähän olet - nyrkin ja seinän välissä.

Parhaita hetkiä harjoittelussa olivat ne, kun pääsin oppimaan uutta. Meille pidettiin muutamia markkinointiin liittyviä koulutuksia, ja niistä juuri olinkin kiinnostunut. Sain myös kerran lähteä marketeille mukaan mistä etsittiin uusia tuotteita kauppaan. Se se vasta lystiä oli! Sitä hommaa voisin tehdä tästä ikuisuuteen, sillä siinä olen omassa elementissäni. Valitettavasti aika oli kuitenkin rajallinen. Lisäsin harjoitteluni aikaan kauppaan uimarengas-donitsin ja juomakelluke-donitsit, jotka olivat minulla Bintanin reissulla testissä ja huikean hauskoja. Kuvat on muuten omaa käsialaa, ja Darran poseeraa tuossa uimarenkaan kuvassa... :)

Mitä opin? Ennen kaikkea opin tuntemaan itseni paremmin. Opin, että tietokonetyöskentely ja avokonttori eivät todella sovi minulle. Opin, että minun tulisi oppia hieman positiivisemmaksi ja ainakin rajoittaa negatiivista vuodatusta, jotten pilaa muiden työilmapiiriä. Pitää kyseenalaistaa vähemmän ja perustella mielipiteet paremmin. Tärkeimpänä kaikesta, opin paljon yrittäjyydestä ja tajusin, että ehkäpä tulevaisuudessa se on se minulle sopiva polku. Sitä lähdenkin nyt syksyllä kokeilemaan kun palaan koulun penkille.

Lähdin Kiinaan etsimään itseäni ja etsimään elämälleni tarkoitusta. Ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen sen löytänyt. En usko, että olisin saanut tätä oivallusta, mikäli harjoitteluni ei olisi ollut sellainen kuin se oli. Loppuviimein äitini ja muuan John Locken sanoja lainatakseni: "Everything happens for a reason". Välillä kun on vaikeaa, tämä mietelause auttaa jaksamaan.

Kiitokset e-ville kaikista uusista kokemuksista, kanssasi koetuista hetkistä ja opeista! Ne tulevat kulkemaan mukanani lopun elämäni.