Shanghai, Kiinanmuuri ja maailmanloppu


Blogissa en ole nyt ehtinyt vähään aikaan edes vierailemaan syystä että Tiina on edelleen täällä ja joka päivä on mennyt melko aikataulutetusti. Olen juossut paikasta toiseen ja yrittänyt olla joka paikan höylänä parhaani mukaan. Lukuun ottamatta viime viikonloppua, mistä ei puhuta... Koska... No, siitä ei puhuta.

Meillä alkoi viime viikolla ihanan irkkuopettajan luotsaama Entrepreneurship-kurssi, joka on kolmen viikon intensiivikurssi. Se siis myös tarkoittaa sitä, että kaksi kertaa viikossa istumme koulussa kymmenestä puoli kuuteen ja tietysti kurssi osui juuri niille viikoille kun Tiina on täällä... Ja onhan tässä ollut muutakin, kuten Shanghain päiväreissu jolta palasimme tänään aamulla!

Lähdimme siis maanantaina illalla puoli kymmenen aikaan Beijing South -juna-asemalta. Olimme ostaneet istumapaikat makuupaikkojen sijaan, koska ne olivat huomattavasti makuupaikkoja halvemmat. Juna olikin sitten vähän rupuisempaa kaliiberia vaikka kyseessä olikin D-juna (eli siis ihan ok, ei sellainen karjavaunu millä me viime kesänä menimme Shangaihin). Tästä esimerkkinä mm. Sonjan penkin istuinosa, joka oli irti. Selvisimme kuitenkin yöstä ihan hyvin ja itse sain ainakin junassa nukuttua yllättävän hyvin.

Sonja a.k.a. Ankeuttaja
Juna oli aamulla hieman myöhässä, mutta perille pääsimme lopulta vähän ennen kymmentä. Olin mielessäni suunnitellut meille muutaman vierailtavan kohteen, koska Sonja on viimeksi ollut Shanghaissa niin pienenä ettei siitä juurikaan mitään muistanut, ja Tiinalle vierailu kaupungissa oli ensimmäinen. Aikaa oli melko rajoitetusti, koska puoli viideltä alkoi Finnish-Chinese Career Night, johon olimme Sonjan kanssa ilmoittautuneet... Ensin suuntasimme kuitenkin People's Square -metroaseman lähellä sijaitsevaan Yang's Dumplings -ravintolaan, jonka herkku-dumplingseja on ollut kova ikävä! Nälkä oli niin kova, ettei ruoista edes ehtinyt ottaa kuvaa ennen syömisen aloittamista! Mutta samaltapa ne näyttivät kuin viime kesänäkin...



Aamiaisen/lounaan jälkeen lähdimme East Nanjing Roadia pitkin kohti Bundia, ja matkalla kävimme ostoksilla Meters/Bonwessa (miksei samanlaista ole Pekingissä??? = vääryys...) ja piipahdimme Peace-hotellissa, joka jäi minulta viime kerralla näkemättä. Ilma oli hieman tuhnuinen joten Pudong ei ehkä ollut ihan parhaimmillaan, mutta raikasta meri-ilmaa oli ihana hengitellä parin kuukauden Pekingin saasteiden jälkeen. Ja kyllähän se näkymä on aina yhtä henkeäsalpaava... Ihana Shanghai!

E. Nanjing Road
Meters/Bonwe & the truth

Minä, Sonja, Tiina ja Pudong




The Bund
Jatkoimme matkaa kohti Yuyuan Gardenia. Olisin etenkin Tiinan halunnut viedä sinne, mutta aika alkoi olemaan aika rajoittava tekijä. Tyydyimme siis kiertelemään Old Townin kauppoja ja rompemarkkinoita ja kävimme tietysti katsomassa vanhaa teehuonetta. Pikaisen shoppailukierroksen jälkeen olikin jo aika lähteä etsimään ruokapaikkaa ja päädyimme takaisin East Nanjing Roadille.





Löysimme lopulta Metropolitan-kauppakeskukseen, ja kerrosten kiertelyn päätteeksi päädyimme summa mutikassa yhteen ravintolaan, jonka valitsimme sillä kriteerillä että se näytti kivalta. Mutta sepä olikin sattumalta Malesialainen ravintola. Hauska yhteensattuma siksi, että viime viikolla varasimme Sonjan kanssa ihan hetken mielijohteesta viikonloppumatkan Kuala Lumpuriin (26.-29.11.). Nyt päästiin siis vähän jo nostattelemaan kuolalumppu-kuumetta! Iik!


Aterioinnin jälkeen jätimme Tiinan oman onnensa nojaan suureen kaupunkiin ja suuntasimme Sonjan kanssa metrolla Fudan-yliopistolle. Junassa bongasinkin sattumalta Hannan, jonka kanssa olimme sopineet tapaavamme illan tapahtumassa. Mikä olikaan se todennäköisyys, että satumme samaan metrovaunuun, parin metrin päähän toisistamme, 24 miljoonan ihmisen kaupungissa? Voisiko sanoa, että maailma on pieni...? Onni onnettomuudessa että tapasimme, sillä metroasemalta matkaa yliopistolle olikin jonkun verran, ja suunnistaminen oli huomattavasti helpompaa kun oppaana oli paikallisia. Matkalla joukkoomme tarttui siis muitakin suomalaisia, ja lumipalloefektin tavoin oli perille päästyämme kasassa noin kymmenen suomalaisen kööri. Fudanin yliopiston alue oli muuten todella upea! Olisipa meilläkin täällä Pekingissä niin vihreää!





Tapahtumaan oli tullut osanottajia tungokseksi asti, ja olipa sinne eksynyt yksi kiinalainen kollegani suomalaisesta työpaikastanikin (nyt taas ne todennäköisyyslukemat hei)! Illan ohjelmassa oli siis paneelikeskustelu Kiinan ja etenkin Shanhain työmarkkinoista ja -mahdollisuuksista, jonka jälkeen Kiinassa toimivat suomalaisyritykset esittäytyivät. Osa esityksistä oli parempia kuin toiset, mutta parhaiten mieleen jäivät Kone ja Konecranes, UPM ja Stora Enso. Esitysten jälkeen oli tarjolla ruokaa ja aikaa verkostoitumiselle. Tarjottiinpa minulle töitä jostain Shanghain finanssialan yrityksestäkin... Homma vaikutti vähän hämärältä, mutta aion kuitenkin tutustua siihen tarkemmin. Vähän jäi epäselväksi, että minkä alan työntekijöitä/harjoittelijoita he hakevat, ja mihin hommiin...



Lopulta meille tuli hieman hoppu ja jouduimme juoksemaan takaisin metrolle ja sieltä juna-asemalle. Ehdimme kuitenkin junaan ajoissa ja Tiinakin löytyi asemalta odottelemasta. Paluumatkan juna oli vähän modernimpi, ja yö meni ihan sujuvasti vaikka päivällä oli hieman rankkaa pysytellä hereillä. Reissu oli kuitenkin ehdottomasti käymisen arvoinen! Pitää yrittää käydä Shanghaissa joskus toistekin, paremmalla ajalla. Sinne kun on aina yhtä ihana palata! 

Niin, ja käytiinhän me muuten viime viikonloppuna Kiinan muurillakin! Loppuun kuvakooste Badalingista:

Matkalla bussissa nro 877.
















Niin ja mites se maailmanloppu sitten? No, Trump valittiin tänään Yhdysvaltain presidentiksi... En usko, että tätä tarvitsee sen kummemmin selitellä. Mutta kuten Obamakin sanoi, nousee se aurinko huomennakin... Ehkä. Öitä!

You Might Also Like

0 kommenttia

Flickr Images