kuvapostaus
Luoyang
reissuarkisto
reppureissaus
Luoyang
Tämänkertainen hostelli oli Longmen Youth Hostel, joka siis sijaitsi puolessavälissä matkaa Luoyang Longmen -rautatieasemalta keskustaan. Perille päästyäni innokas, hyvää englantia puhuva hostellin työntekijä tiedusteli heti matkasuunnitelmiani. En ollut taaskaan suunnitellut mitään etukäteen, mutta halusin nähdä Longmen-luolat ja Shaolin-temppelin. Lopulta tovin hostellin työntekijän kanssa juteltuani päädyin käymään ensin Longmenissa ja seuraavana päivänä Shaolissa matkalla Zhengzhouhun, josta lentäisin Qingdaoon. Shaolin on suunnilleen puolessavälissä Luoyangista Zhengzhouhun, joten säästäisin matkoissa vähän rahaakin, ja ennen kaikkea aikaa.
Seuraavana aamuna lähdin aikaisin aamulla Longmeniin. Bussi lähti ihan hostellin edestä, mutta tällä kertaa tien toiselta puolelta. Kyseessä ei ollutkaan kuitenkaan mikään pikkutie, vaan tien ylitystä voisi verrata kehä 1:n ylitykseen ruuhka-aikaan. Kiinassa tiet ylitetään tyypillisesti niin, että ensin kävellään keskelle tietä jossa odotetaan, että toiselta puoleltakaan ei tule autoja. Oli hieman kuumottavaa seistä keskellä tietä rekkojen viuhahdellessa molemmin puolin ohi... Onneksi Kiinassa ajonopeudet on aina melko alhaisia, mutta olisi minusta silti tullut ihan kelpo pannukakkua, jos olisi käynyt köpelösti...
Jäin paikallisbussi -81:n päätepysäkillä, jonka luulin sijaitsevan ihan lipunmyynnin luona. Lähdin heti bussista ulos astuttuani kävelemään poispäin, koska bussipysäkillä odottaa aina liuta sinnikkäitä "taksi"kuskeja, jotka yrittävät kaupitella sitä sun tätä. Pysäkillä seisoi toinen nro 81 bussi, jonka kuski huuteli ja tööttäili. Muut menivät tähän bussiin, mutta itse lähdin kävelemään siihen suuntaan, jossa ajattelin lipunmyynnin olevan. Hetken edestakaisin harhailtuani tajusin, että lipunmyynnin luo oli kai tarkoitus ottaa vielä toinen bussi. Missään ei kuitenkaan lukenut opasteita englanniksi, ja bussin numerotaulutkin oli vain kiinaksi. Kävelin takaisin bussipysäkille, ja seuraavaa bussia sai odotella puolisen tuntia. Olin todella turhautunut. Ensimmäistä kertaa ikinä tunsin oloni avuttomaksi, koska en puhunut kiinaa.
Lippu Longmen-luolille maksoi Y100, mikä oli mielestäni ihan kohtuullinen hinta. Tympäännyin kuitenkin totaalisesti kun kuulin, että luolille on matkaa 3 km ja golfkärrykyydistä pitää maksaa erikseen Y10! Eihän siinä muu auttanut kuin taas avata kukkaron nöyrit. Tämä on yksi puoli joka minua ärsyttää suunnattomasti kiinalaisessa kulttuurissa: kiinalaisia vedätetään ihan 6-0, mutta heidän kulttuuriinsa ei kuulu kyseenalaistaa mitään. Olen varma, että jos turistit menisivät päiväksi lakkoon ja kieltäytyisivät ylihinnoitelluista sisäänpääsymaksuista ja turhista golfkärrykyydeistä, saatettaisiin niiden hintoja laskea. Mutta Kiinassa löytyy aina niitä, jotka ovat valmiita maksamaan. Kiinalaiseen kulttuuriin ei myöskään kuulu matkustaa pummilla, joten matka maksetaan vaikka se vaatisi minkälaisia ponnisteluja.
Yksi hyvä puoli golfkärrykyydissä oli: istuin sattumoisin saksalaisen Katrinin viereen, joka oli tullut Longmeniin kiinalaisten ystäviensä kanssa (tarkalleen ottaen ystävänsä serkun ja tämän vanhempien). Katrin oli sinologian opiskelija, joka oli neljä vuotta sitten ollut opiskelijavaihdossa Zhengzhoussa ja oli nyt aloittamassa vaihdon Shanghaissa. Ennen vaihdon alkamista hän oli tullut moikkaamaan vanhoja ystäviä Zhengzhouhun. Kun sanoin matkustavani yksin, otettiin minut avosylin heidän porukkaansa, mikä oli todella kiva yllätys! Heti porteille päästyämme taivas aukeni ja alkoi sataa ihan kaatamalla. Koko vierailumme ajan satoi aivan kaatamalla, mutta oli siinä toisaalta hyvät puolensakin; turisteja oli paljon vähemmän kuin normaalisti ja ilma oli miellyttävän viileä. Katherinen kaveri osasi kertoa paljon luolista ja veistoksista, sekä muista yksityiskohdista, jotka olisi varmasti muuten jäänyt huomaamatta. Luolasto oli aivan huikea, ja veistokset vaikuttavia. Sateesta huolimatta mieletön kokemus!
Jäin paikallisbussi -81:n päätepysäkillä, jonka luulin sijaitsevan ihan lipunmyynnin luona. Lähdin heti bussista ulos astuttuani kävelemään poispäin, koska bussipysäkillä odottaa aina liuta sinnikkäitä "taksi"kuskeja, jotka yrittävät kaupitella sitä sun tätä. Pysäkillä seisoi toinen nro 81 bussi, jonka kuski huuteli ja tööttäili. Muut menivät tähän bussiin, mutta itse lähdin kävelemään siihen suuntaan, jossa ajattelin lipunmyynnin olevan. Hetken edestakaisin harhailtuani tajusin, että lipunmyynnin luo oli kai tarkoitus ottaa vielä toinen bussi. Missään ei kuitenkaan lukenut opasteita englanniksi, ja bussin numerotaulutkin oli vain kiinaksi. Kävelin takaisin bussipysäkille, ja seuraavaa bussia sai odotella puolisen tuntia. Olin todella turhautunut. Ensimmäistä kertaa ikinä tunsin oloni avuttomaksi, koska en puhunut kiinaa.
Lippu Longmen-luolille maksoi Y100, mikä oli mielestäni ihan kohtuullinen hinta. Tympäännyin kuitenkin totaalisesti kun kuulin, että luolille on matkaa 3 km ja golfkärrykyydistä pitää maksaa erikseen Y10! Eihän siinä muu auttanut kuin taas avata kukkaron nöyrit. Tämä on yksi puoli joka minua ärsyttää suunnattomasti kiinalaisessa kulttuurissa: kiinalaisia vedätetään ihan 6-0, mutta heidän kulttuuriinsa ei kuulu kyseenalaistaa mitään. Olen varma, että jos turistit menisivät päiväksi lakkoon ja kieltäytyisivät ylihinnoitelluista sisäänpääsymaksuista ja turhista golfkärrykyydeistä, saatettaisiin niiden hintoja laskea. Mutta Kiinassa löytyy aina niitä, jotka ovat valmiita maksamaan. Kiinalaiseen kulttuuriin ei myöskään kuulu matkustaa pummilla, joten matka maksetaan vaikka se vaatisi minkälaisia ponnisteluja.
Yksi hyvä puoli golfkärrykyydissä oli: istuin sattumoisin saksalaisen Katrinin viereen, joka oli tullut Longmeniin kiinalaisten ystäviensä kanssa (tarkalleen ottaen ystävänsä serkun ja tämän vanhempien). Katrin oli sinologian opiskelija, joka oli neljä vuotta sitten ollut opiskelijavaihdossa Zhengzhoussa ja oli nyt aloittamassa vaihdon Shanghaissa. Ennen vaihdon alkamista hän oli tullut moikkaamaan vanhoja ystäviä Zhengzhouhun. Kun sanoin matkustavani yksin, otettiin minut avosylin heidän porukkaansa, mikä oli todella kiva yllätys! Heti porteille päästyämme taivas aukeni ja alkoi sataa ihan kaatamalla. Koko vierailumme ajan satoi aivan kaatamalla, mutta oli siinä toisaalta hyvät puolensakin; turisteja oli paljon vähemmän kuin normaalisti ja ilma oli miellyttävän viileä. Katherinen kaveri osasi kertoa paljon luolista ja veistoksista, sekä muista yksityiskohdista, jotka olisi varmasti muuten jäänyt huomaamatta. Luolasto oli aivan huikea, ja veistokset vaikuttavia. Sateesta huolimatta mieletön kokemus!
Seuraavan päivän aamulla kirjauduin ulos hostellista ja matkaohjeita tiedustellessani tiskille tuli toinenkin Shaoliniin matkaaja, kiinalainen poika. Hostellin työntekijä kehotti minua seuraamaan poikaa, ja olin taas iloinen, ettei tarvinnut suunnistaa itse. Poika ei puhunut yhtään englantia, mutta pärjäsimme hyvin kirjoitetun kiinan ja kännykän käännössovelluksen avulla. Saavuimme bussiasemalle pari minuuttia yli 8 aamulla mikä tarkoitti sitä, että missasimme klo 8 bussin ja seuraava meni vasta yhdeksältä. Matka Shaoliniin kesti Luoyangin rautatieasemalta pari tuntia. Yritin nukkua, mutta se oli mahdotonta koska tie oli paikoitellen todella kuoppainen, ja bussin lipumyyjä innostui vähän väliä tarinoimaan kovaäänisesti mikrofoniin. Ilmeisesti juttu oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen, sillä kanssamatkustajat jopa aplodeerasivat lipunmyyjää...
Maisemia bussimatkalta. |
Mies sininen rinkka selässä oli bussimatkaseuralaiseni. |
Shaoliniin päästyämme kävimme viemässä laukkumme luggage storageen, joka oli positiiviseksi yllätyksekseni ilmainen. Tässä vaiheessa sanoin goodbye minua auttaneelle pojalle, joka vaikutti melko helpottuneelta kun en aikonutkaan roikkua hänen kannoillaan koko päivää. Tunne oli molemminpuolinen... Suuntasin ensimmäiseksi kungfu-show'hun, joka oli todella viihdyttävä ja kesti noin puoli tuntia.
Show'n jälkeen jatkoin matkaa ja kävin varsinaisessa Shaolin-temppelissä, joka ei ollut mitään uutta, jos on ikinä käynyt yhdessäkään kiinalaisessa temppelissä. Vuoret temppelin ympärillä loivat sille kuitenkin hienon miljöön.
Tällaisia kylttejä voisi laittaa muuallekin Kiinaan... |
Elämänviisaudet osa 2 |
Temppelissä munkit maalasivat uusiin kattotiiliin kultaisia kiinanmerkkejä. |
Hostellin innokas työntekijä oli ensimmäisenä iltana sanonut, että Shaolin-temppelin vuorelle kannattaa kiivetä ja että alas voi tulla sitten kaapelivaunulla, joka maksaisi Y70. Aikaa siihen menisi kolme tuntia. Koska aamulla bussia odotellessa oli jo tuhlautunut paljon aikaa, päätin suunnata temppelin jälkeen suoraan vuorelle. Kaapelivaunuja tsekkaamatta ja viileästä ilmasta johtuen energiaa puhkuen lähdin tarpomaan ylös vuorelle jalan. Big mistake! Kiipeäminen oli rankkaa, ja siihen tuhlaantui kokonaiset 1,5 h! Kanssakiipeilijäni ihmettelivät moneen kertaan, mitä "weiguoren" (ulkomaalainen) teki siellä, ja päädyin taas moneen perhealbumiin. Ihmettelin vähän kiipeäjien vähyyttä, verrattuna viime kesällä kiipeämiemme vuorien turistimassoihin. Ylös päästyä tunne oli kuitenkin huikea ja maisematkin hienot. Vähän ihmettelin, että tässäkö tämä nyt oli... No, eipä ollutkaan! Lähdin seuraamaan polkua, joka lähti kaapelivaunun pysäkiltä. Vastaan tuli yllättävän hikisen ja uupuneen näköisiä turisteja...
Esimerkki upeasta (bing-)käännöstyöstä. |
Hetken kuluttua eteen aukeni ihan uskomaton näkymä! Kaukana vuoren rinteellä näkyi pieni temppeli, ja päättelin, että polku varmasti vie sinne. Missään ei kuitenkaan lukenut, kuinka pitkä etäisyys on ja kartallakin se näytti ihan lyhyeltä matkalta. Ensimmäisestä noususta jo palautuneena päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan ja lähdin tarpomaan kapeaa polkua pitkin. Tämänkertainen polku ei kuitenkaan ollutkaan ihan yhtä helppokulkuinen kuin ensimmäinen, ja jokaisen kulman takana odotti uusi mutka ja uusia jyrkkiä nousuja. Tultuani jo yli puolenvälin minun oli pakko luovuttaa, koska olin lupautunut hakemaan rinkkani ennen 17:30, jolloin luggage storage ilmeisesti menisi kiinni. Kello alkoi jo lähestyä neljää, ja tähän suuntaan kävelemiseen olin saanut aikaa kulumaan jo 1,5 tuntia. Takaisinpäin suoraan sanoen juoksin, minkä enää viimeisillä voimillani jaksoin. Pääsin takaisin kaapelivaunupysäkille vain 45 minuutissa, jonka jälkeen otin kaapelivaunun takaisin alas. Kävi ilmi, että edestakainen matka olisi maksanut Y80 ja yhdensuuntainen Y50. Olin siis säästänyt vain Y30, ja tuhlannut 1,5 tuntia portaiden kiipeämiseen sen sijaan, että olisin vaivatta päässyt ylös ja pystynyt käymään temppelillä vuorella. Ei ketuttanut, ei... Vuoren juurelta, kaapelivaunupysäkiltä oli vielä 1,5 km matka sisäänkäynnille, jonka käytännöllisesti katsoen juoksin. Pääsin lopulta laukkusäilytykseen 3 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Voitte kuvitella, että jalat vähän tärisivät päästyäni perille.
Niin lähellä, mutta niin kaukana... Tässä vaiheessa jouduin kääntymään takaisin. |
Matkalla takaisin alas... Tässä kuvassa sininen riippusilta näkyy pienenä pisteenä yläilmoissa. |
Paluumatkalla näki joka areenalla poikia treenaamassa kungfu:ta. Harmi, etten ehtinyt jäädä katsomaan... |
Zhengzhouhun pääseminen oli vielä vähän pimennossa, mutta hostellin työntekijä oli sanonut, että Shaolinista menee suoria pitkänmatkanbusseja Zhengzhouhun, samoin kuin Luoyangista Shaoliniin. Olin kuitenkin katsonut kiinankielisestä Shaolin-kartastani, että Shaolinista lähtisi lentokenttäbussi klo 18:40 Y50 hintaan, ja sehän sopi minulle hyvin! Kysyin vielä laukkusäilytyksen tädiltä olinko ymmärtänyt oikein, mutta hän ei puhunut juurikaan englantia. Sain häneltä hieman epämääräiset ohjeet mennä bussilla nro 8 läheiseen Dongfengiin ja sieltä bussilla Shaolin-hotelliin. Kiitin ja lähdin syömään, sillä olin viimeksi syönyt aamulla Luoyangin bussiasemalla. Sisäänkäynnin luota löytyikin mitä paras hiilarimättöpaikka, chicken burger -rafla, jossa ahmin parilla suupalalla maukkaan kanaburgerin, ranskalaiset ja kylmän pepsin. Kello ei ollut vielä 18:40, mutta lähdin jo etsimään oikeaa bussipysäkkiä. Edestakaisen poukkaroinnin päätteeksi löysin vihdoin bussin nro 8. Monet taksikuskit tarjoutuivat taas viemään minut suoraan hotellille "vain" Y20:lla, mutta kieltäydyin tarjouksista. Bussiin istuttuani myhäilin iloisena bussimatkan maksaessa vain Y3,5. Säästö se on pienikin säästö! Kuinka väärässä olinkaan...
Rinkka sai oman istumapaikan. |
Taksi tuli onneksi melko nopeasti. Kuski vaikutti tosi lupsakalta eikä puhunut yhtään englantia, mutta onnistuimme kuitenkin kommunikoimaan ihan hyvin. Vähän pelotti jättää rinkka autoon siksi aikaa kun kipitin automaatille hakemaan rahaa, mutten yksinkertaisesti jaksanut raahata sitä mukananani. Ja ihan kiltisti kuski odotti minua tavaroineni. Hämmentävää oli myös kun pysähdyimme bensa-asemalle, ja minut käskettiin ulos autosta. Olin varma, että nyt minut lynkataan ja ryöstetään jossain pimeän bensa-aseman takaperukoilla, mutta olimmekin oikeasti pysähtyneet vain tankkaamaan. Täällä autot tankattiin jollain omituisella paineilmasysteemillä, joka kiinnitettiin konepellin alle. Oppia ikä kaikki... Pian jatkoimme matkaa ja kuski kysyi minulta, haluanko mennä nopeaa vai hidasta reittiä. Nopealla tiellä joutuisi maksamaan Y40 tietullimaksuja. No, eipä se enää tässä finanssikriisissä tuntunut missään ja halusin päästä nopeasti perille, joten menimme moottoritietä. Oli ihme, että taksinrotisko selvisi perille asti ehjänä.
Zhengzhoun lentokenttä oli todella hieno ja uutuudenkarhea, ja huomasin pelänneeni Kiinassa lentämistä ihan turhaan. Homma toimi ihan samalla tavalla kuin muuallakin. Laukut sisään kirjattuani muistin pakanneeni rinkkaan tuulettimen, jossa on ladattava paristo. Muistan lukeneeni jonkun toisen travellerin blogista, että hänen laukut olivat jääneet lähtökaupunkiin, koska laukussa oli ollut akkuja. Olin ihan varma että minunkin rinkka jäi nyt Zhengzhouhun, ja olisihan se sopinut hyvin tähän surkeiden sattumusten sarjaan. Rinkkani odotti minua kuitenkin laukkuhihnan vieressä kun saavuin tuloaulaan, ja jälleennäkemisen riemu oli sanoinkuvailematon. Lento kesti vain 1,5 h ja meni hyvin.
Luoyangista en pitänyt kaupunkina, vaikka ehkä huonolla säällä oli osansa asiaan. Ihmiset täällä vaikuttivat jotenkin töykeiltä ja maalaisemmilta kuin muualla. Nähtävyyksiä olisi kuitenkin riittänyt useammallekin päivälle ja Luoyang on kaupunki täynnä historiaa. En kuitenkaan usko, että enää palaan sinne. Longmen ja Shaolin olivat kuitenkin molemmat upeita, ja suosittelen lämpimästi niissä vierailemista Tarinan opetus: aina ei kannata venyttää penniä, koska se saattaa kostautua pahimmalla tavalla!
0 kommenttia