Terveisiä maailman toiselta puolen! Eilen puoli seitsemältä Suomen aikaa lähdin siis Finnairin suoralla lennolla Pekingiin. Jo kentällä tuli ihan sellainen fiilis, että nyt ollaan Kiinassa kun kaikki opasteet ja suurin osa henkilökunnasta oli kiinalaisia - ja tietty kaikki kanssamatkustajat. Tuli siis jo vähän Suomen puolella semmoinen olo että mihin ihmeeseen sitä on taas itsensä laittamassa, mutta nyt oli enää liian myöhäistä perääntyä!

Lento meni ihan hurjan hyvin. Kone oli uutuudenkarhea Airbus 350, jossa on kaikki herkut wifiä myöten (joka ei kylläkään toiminut). Vierustoverina oli lauma saksalaisia/sveitsiläisiä/itävaltalaisia kuoropoikia. Aluksi mietin vähän että mitäköhän tästäkin tulee, mutta lapset katsoivat kiltisti koko matkan leffoja. Itsellekään ei oikein uni tullut, joten tuli katsottua töllöä ja maisemia. Ihmeen nopeasti aika meni ja ennen kuin endin huomaamaankaan, laskeuduimme sumuisensateiseen Pekingiin.

Olin jo Suomen puolella päättänyt, että haluan mennä taksilla keskustaan. Taksi Kiinassa ei maksa paljoa ja sillä pääsee oven eteen eikä tarvitse etsiä oikeaa osoitetta tai raahata painavia laukkuja julkisissa. Seurasin sitten kentällä taxi-kyttejä, ja taksien lähtöaulassa minua oli vastassa avulias miekkonen joka ohjasi taksitiskille. Hieman mietitytti kun matka piti maksaa etukäteen ja hintakin oli ihan karmaiseva (Y280=40 €), mutta olin jotenkin niin koomassa etten osannut sanoa juuta enkä jaata. Minut sitten talutettiin jonkun normiauton luo ja pistettiin allekirjoittamaan 10 eri kuittia. Olisin siis halunnut ottaa ihan normaalin Pekingin kaupungin taksin, mutta en ole aikaisemmin ottanut taksia kentältä, joten en tiennyt näistä käytännöistä. Sen verran kuitenkin tiesin, että tuolta matkalta , taksin tulisi kustantaa noin Y100=14 €, eli kusetuksen makua oli ilmassa.

No, matka kesti ikuisuuden koska ruuhka. Sain matkalla vähän torkuttua ja heräsin kun olimme melkein perillä. Kuski ei löytänyt perille asti, joten hän esitteli minulle Pekingiläistä vieraanvaraisuutta kiskomalla minut autosta ulos laukkuineni kaatosateeseen, samalla kuin sätti "tyhmää ulkomaalaista". Siinä sitten odotin hetken ja mietin että mitä ihmettä teen, kummassakaan kännykässä ei kartat toimineet enkä tiennyt yhtään missä olen. Ketutti, koska olin maksanut matkasta älyttömän kiskurihinnan ja yritin englannintaidottomalle kuskille selittää, että haluan odottaa autossa kunnes hostellilta tullaan minua hakemaan. Hetken sateessa seistyäni päätin lähteä vain kävelemään johonkin ja kysymään ohikulkijoilta neuvoa. Nopeasti tajusin, että olin samoilla kulmilla missä edellisen kerran Pekingissä majoituin. Tämä toi vähän turvaa, ainakin tiesin missä itse olen. Soitin sitten lopulta hostellille paikannettuani oman sijaintini, ja kaksi reipasta ja todella mukavaa tyttöä tuli minua vastaan. Hostelli (Beijing Alley International Youth Hostel) oli tosiaan nimensä mukaisesti Hutong-kujalla. Ihan kiva pikku-paikka parin yön majoitusta varten!

Kun pääsin lopulta hostellille, oli matkaan tuhlautunut pari tuntia enemmän kuin olin ajatellut... Yritin mennä hetkeksi nukkumaan, mutta uni ei oikein tullut. Kaikki asiat vielä pyöri mielessä, päällimmäisenä stressi lauantaina starttaavasta reissusta. Niinpä parin tunnin silmien lepuuttelun ja laukkujen uudelleenjärjestelyn jälkeen otin suunnaksi Pekingin rautatieaseman. Olin jo tässä vaiheessa niin täynnä koko maata, että ajattelin pitäisikö jättää koko reissu tekemättä ja jäädä nurkkaan yksin itkemään. Junalippujen osto ei ole mitään herkkua; yleensä tiskillä ei puhuta englantia ja myyjä on todella töykeä ja haluton yhteistyöhön. Jonot on pitkiä kuin nälkävuodet ja hallit tunkkaisia ja kuumia. Valitsin hallin keskeltä suht lyhyen näköisen jonon ja edessäni oli pari muutakin länkkäriä. Ajattelin, että ainakin heidän takaanaan voin vähän kuulostella myyjän englanninkielentaitoa. Puolessavälissä odotusta huomasin, että tiskin yläpuolella luki kissankokoisin kirjaimin English speaking service. Halleluja amen.

Olin pari päivää sitten netistä katsonut kiinalaisen kaverin kanssa lippujen varaustilanteen, joka näytti todella huonolta. Tämän takia olinkin jo valmiiksi vaipunut jonkin sortin epätoivon valtaan. Ihmeiden aika ei kuitenkaan ole ohi, ja onnistuin saamaan liput kaikille matkan osuuksille Luoyang-Qingdao lukuunottamatta. Se olikin kaikista epätodennäköisin ollessaan yöjuna, joten en ollut yllättynyt. Eli nyt pitää miettiä joku vaihtoehtoinen reitti tai vaikka sitten lentää, mutta eiköhän joku bussi tai muu vaihtoehto löydy. Olin ihan onneni kukkuloilla astellessani ulos asemalta. Nyt ei enää tarvitse stressata tätä ja voi vaan nauttia matkasta!

Kotimatkalla hostellille kävin samassa supermarketissa, jossa asioin kaksi vuotta sitten. Siellä pyöri vieläkin monitoreissa samat ärsyttävät mainokset luupilla, kuin silloin. Säälin niitä jotka ovat kyseisessä lafkassa töissä, jos itsekin sain mainoksista tarpeeksi kuullessani ne kerran kahdessa vuodessa... Haha. Ostin ainutta löytämääni sorttia suihkutettavaa hoitoainetta hiuksille (arvatkaa kuinka helppoa oli niiden kirjoitusmerkkien perustella päätellä, mitä niissä purkeissa on...), yöpaidan, pikkupyyhkeen, käsipaperia ja kosteuspyyhkeitä (must Kiinassa!), suihkutossut (joita varmaankin aion kyllä käyttää myös ulkona, koska kadut tulvii...) ja vähän pikkupurtavaa.

Siteitä myös vähän kookaampaan makuun...

Nyt istun hostellilla näpyttelemässä tätä samalla kun säälittävän pienet kissanpennut pyörivät jaloissa ja leikkivät läppärin johdolla. Jääkaapissa viilenee Snow-beer ja dragonfruit-hedelmä. Suihkun kautta voisin lähteä kohta nukkumaan, vaikka kello ei ole vasta kuin yhdeksän... Netti ja VPN toimii kummatkin (tosin tappavan hitaasti), ensi viikon ohjelma on järjestyksessä ja sain kaikki ehjänä perille, itseni mukaan lukien. Ei hullumpaa! Nyt on sellainen olo että voisi uni maittaa... Palaillaan!