Muuttaminen on ihanaa, koska se enteilee aina uusia alkuja. Muuta ihanaa siinä ei sitten olekaan. Viimeisen parin vuoden aikana olen joutunut muuttamaan lukuisia kertoja. Oikeastaan Hollannista Suomeen takaisinmuuton jälkeen alkoi vaihe elämässäni, jota kutsun "matkalaukussa asumiseksi". Eikä sille ole näkyvissä loppua... Toisaalta on ihan kiva, että voi sanoa työskennelleensä melkein jokaisessa Suomen L-alkuisessa pitäjässä (no ei nyt sentään, mutta ihan oikeasti: Lammi, Laitila, Liljendal/Loviisa...!). Näiden lisäksi on tullut opiskeltua Asikkalassa ja Kouvolassa ja välissä reissattua siellä sun täällä. Välillä en ole vaivautunut edes purkamaan laatikoita tavaroista, sillä kohtahan ne pitää kuitenkin taas muuttaa. Äitini autotallissa on edelleen Hollannista tulleita laatikoita, joita ei ole edes avattu Suomeen muuttamisen jälkeen. Tämä taas herättää kysymyksen, että mitäköhän tällä kaikella roinalla edes tekee, jos ei sitä ole viiteen vuoteen tarvinnut...

Syksyllä sain opiskelupaikan Helsingistä ja huokaisin helpotuksesta, sillä se tarkoitti poispääsyä Kouvolasta ja paluuta kotikaupunkiini (kaikki kunnia Kouvostoliitolle, but ain't gonna miss it...). Ajattelin, että nyt pääsen vihdoin asettumaan aloilleni. Sain opiskelija-asuntosäätiön kautta ihanan pienen yksiön Ruskeasuolta ja pitkästä aikaa pystyin kutsumaan jotain paikkaa kodiksi. Lisäksi pääsin nauttimaan minulle harvinaisesta herkusta, nimittäin omasta rauhasta ja vapaudesta; ei kämppiksiä, ei vanhempia, vain minä ja omat ajatukseni. Tämä oli ensimmäinen kerta minulle, kun asuin omillani (ellei lasketa Laitilan mummonmökkiä, jossa asuin yhden kesän joukko vuohia ja hevosia takapihallani).

Mutta kuten kaikki hyvä loppuu aikanaan, loppui myös minun ja yksiöni yhteiselo viime torstaina. Vaikka olen innoissani vaihtovuodesta ja siitä ajatuksesta, että pääsen taas aloittamaan alusta, uudessa ympäristössä ja uusien ihmisten kera, mietin silti välillä, että olenkohan jo vähän liian vanha tällaiseen. Monet ystäväni menevät naimisiin ja hankkivat lapsia, osalla on jo kouluikäiset lapset tai menestyvä yritys. Itse muutan ties kuinka monetta kertaa äitini nurkkiin ja kohta asun Pekingissä opiskelija-asuntolassa, jaetussa huoneessa ihmisen kanssa, jota en edes entuudestaan tunne. Elämä on toki valintoja ja tämä on valinta, jonka olen tehnyt itselleni. Haluan nähdä maailmaa ja laajentaa maailmankuvaani ennen kuin asetun aloilleni. Pahin painajaiseni olisi, että myöhemmällä iällä harmittelisin sitä, ettei tullut mentyä ja nähtyä tarpeeksi. Silti tunnen eräänlaista haikeutta tutuksi ja turvalliseksi käyneen elämän taakseni jättämisestä. Murehdin sitäkin, kuinka tulen taloudellisesti selviämään, kun en vuoteen käy palkkatöissä. Tuntuu hassulta, ettei seuraavasta palkkapäivästä ole tietoa, kun on viimeiset viisi vuotta tottunut saamaan säännöllisiä tuloja. Onneksi on opintotuki, vaikka siitäkin vähästä yritetään riistää. Jostain se kai on säästettävä, että saadaan talous nousuun...

Tämä blogipostaus olkoon kunnianosoitus kaikille niille paikoille, joita olen saanut kutsua kodiksi viime vuosina. Toivottavasti tulevina vuosina saan asua monissa kiinnostavissa paikoissa, mutta pääsen pian asettumaan aloilleni. Minne ikinä elämä minut viekään...

Hollannissa asuin 2009-2011 Nootdorpin kylässä, Haagin ja Rotterdamin välissä. Takapihallamme oli maatila, jossa käyskenteli lampaita ja hevosia. Talomme vierestä meni kanaali, jonka toisella puolella oli tuulimylly.

Lammilla asuin yhden talven 2013, koska tein siellä työharjoittelua maitotilalla. Lammilta ei jäänyt paljon muistoja, sillä asuin melko sieluttomassa kerrostaloasunnossa, ja itse kyläkin oli melko pystyynkuollut... Lammilta löytyy hieno kivikirkko!

Ruskeasuo oli viimeisin asuinpaikkani. Muutin sinne syksyllä 2015. Näkymä ikkunastani siirtolapuutarhoille oli mitä kaunein. Pidin myös siitä, että minulla oli oma ulko-ovi, ja kävelymatkaa keskuspuistoon oli vain pari minuuttia. Ruskeasuota jään kaipaamaan!

Tällä hetkellä asun äitini luona Kannelmäessä, kaaoksen keskellä. Jos jotain positiivista tästä on löydettävä, niin ainakin asuminen on ilmaista. Jä äidillä on kaksi kissaa, joita on kiva paijata!

To be continued...