Matkasuunnitelmia


Lähtö lähenee... Samalla selvisi aika viime hilkulla koulun alkamisajat. CUEB:ista tulleen sähköpostin mukaan rekisteröinti kouluun ja asuntolaan alkaa 29.8. ja varsinainen opetus alkuseremonioineen vasta 5.9. Itsehän saavun maahan jo pari viikkoa ennen rekisteröinnin alkamista, joten aloin kuumeisesti miettiä plan B:tä. Pekingissä olen jo kerran aiemmin käynyt, enkä väitä että se on "niin nähty", mutta siellä tulee varmaan tulevan vuoden aikana vietettyä tovi jos toinenkin. Niinpä haluan käyttää ajan hyödykseni ja lähteä johonkin reissuun. Ei kuitenkaan turhan kauas, koska pitkän matkan junailu ei kesähelteillä oikein huvita, ja lentämisestä saa taas varmaan hetkeksi tarpeekseen tuolla 8 tunnin yölennolla HEL-BJ. Rupesin selailemaan vanhaa kunnon Lonely Planet China -opustani ja etsin mielenkiintoisia paikkoja lähimaakunnista. Onnistuinkin saamaan kasaan ihan mukiinmenevän matkasuunnitelman! Hostellitkin on jo varattu, nyt ei enää tarvitse kuin jännittää junalippujen kanssa - ne kun tuppaavat olemaan kiven alla näin kesän lomasesongin aikaan. Mutta eiköhän sekin onnistu. Rinkka vaan selkään ja menoksi!

Kuva googlesta
Pingyao
2 päivää 2 yötä
Pingyao on yksi Kiinan suosituimmista turistikohteista (ainakin kiinalaisturistien kesken). Pingyaosta löytyy Kiinan parhaiten säilynyt muinainen kaupunki, joka on myös Unescon maailmanperintökohde. Luvassa on ilmeisesti aikamatka suoraan Ming-dynastian kaudelle. 

Kuva googlesta
Xi'an
3 päivää 2 yötä
Xi'anissa halusin vierailla jo viime kesänä. Terrakottasotilaat kun on ehdoton must ja kaupungin historiakin kiehtoo. 

Kuva googlesta
Luoyang
2 päivää 2 yötä
Luoyangia minulle suositteli eräs kiinalainen tuttu. Luoyang on yksi Kiinan muinaisista pääkaupungeista, ja osa kaupungista on edelleen säilynyt alkuperäisessä kunnossa. Läheltä löytyy myös buddhalaisia kallioveistoksia ja luolastoja sekä Shaolin-luostarialue, joka on tunnettu kungfu:n kehtona.  

Kuva googlesta
Qingdao 
3 päivää 2 yötä
Qingdaossa vietetään elokuussa kiinalaista oktoberfestiä. Sattumoisin se pidetään juuri reissuni aikaan ja ehdin sopivasti kahden viimeisen päivän päätöskarkeloihin. Qingdaossa odottavat ranta, saksalaistyylinen moderni arkkitehtuuri ja tietenkin muutama huurteinen Tsingtao.



You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Hyvä suunnitelma. En ole käynyt muutamassa vesikaupungissa, Pekingissä, Suzhoussa. Hong Kongia ei lasketa:) liian pitkät matkat, liian täyttä ja liian vähän lomia. Shanghaissa vierähtää aika mukavasti !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen käymään joskus Li-joen varrella Guilinissa tai Yangshuossa. Todella upeita ja uniikkeja maisemia! :) Yangshuokin on niin pieni paikka että sinne voi mennä vain päiväksi-pariksi.

      Poista

Flickr Images