Siitä on melkein jo pari viikkoa kun palasin takaisin kotiin. Lento meni todella hyvin ja sain jopa istumapaikan hätäuloskäynnin rivistä, jossa oli mukavasti jalkatilaa. Aeroflot ylitti lentoyhtiönä kaikki odotukset ja tulevaisuudessa tulen ehdottomasti käyttämään heidän palvelujaan uudestaankin! Edes muutamasta lisäkilosta ja kahdesta käsimatkatavarasta ei kukaan sanonut mitään. Jos nyt jotain valitettavaa on löydettävä, niin Moskovan kenttä oli ihan hirveä, mutta eipä siellä tullut vietettyä aikaa kuin ne puoli tuntia jotka laukkasin terminaalista toiseen.

Miltä tuntui palata Suomeen? No, ensimmäinen shokki oli kuinka hiljaista kaikkialla on. Saavuin illalla, joten toki kiinnitin huomiota myös siihen kuinka aurinko paistaa täydeltä taivaalta vielä yhdeksältäkin. Kiinassa tulee säkkipimeää jo seitsemältä. Olin odotellut sitä "vaihtouni"-fiilistä, josta olen kuullut monien vaihtarien kertovan. Siis se fiilis, kun heräät ensimmäisenä aamuna omasta sängystä ja tuntuu siltä kuin et olisi poissa ollutkaan. Kyllä itse ainakin koko ajan reflektoin takaisin kaikkeen Kiinassa kokemaani ja tajuan miten paljon olen itse vuoden aikana muuttunut, mutta toisaalta huomaan ettei täällä ole asiat juurikaan muuttuneet vuoden aikana. Elämä on jatkunut aika lailla samaa vanhaa kaavaa. Eipä se silti tarkoita, että sopeutuminen olisi ollut ihan saumatonta... 

Listasin muutamia asioita, joihin olen kiinnittänyt paluuni jälkeen huomiota:

- Ulkona ei tule lainkaan pimeä.

- Television ohjelmatarjonta ja radion soittolistat eivät ole vuodessa muuttuneet yhtään. Jopa jotain samoja mainoksiakin pyörii mediassa.

- Kaupoissa on ihan hirveät määrät tavaraa ja etenkin ruokaa. Hyllytolkulla. Mutta missä ihmiset? Mitä sille kaikelle ruoalle tapahtuu kun sitä ei osteta?

- Tosi monilla ihmisillä on koiria ne on ISOJA.

- Ihmiset ärsyyntyvät jos tulen liian lähelle esim. kaupassa ostoskärryjen kanssa. Kaipa oma käsitykseni personal spacesta on hieman muuttunut..

- Ravintolassa tarjoilijaa ei saa huutaa tai viittoa luokse (se on kuulemma junttia).

- Hanaveden lämpötilan voi valita ja vettä voi juoda. Myös julkisilla paikoilla. Luksusta.

- Kukaan ei paina hississä ovet kiinni -nappia, mikä ihmetyttää.

- Jos pyörän kelloa soittaa, ihmiset oikeasti väistävät.

- Ihmiset halaavat tavatessaan. Myös tutun tutut. 

- Ravintolasta tai kaupasta poistuessa pitää kiittää. Tai asiakasta saatetaan kiittää. Hämmentävää.

Monet ovat kysyneet, olenko kokenut kulttuurishokin palattuani... No, en varsinaisesti mutta toki joistain Kiinassa opituista tavoista on varmaan vaikea päästä eroon. Ihan rehellisesti sanottuna en esimerkiksi tajunnut, ettei ravintolassa saisi viittoa tarjoilijaa. Junttia tai ei, mutta mitäs siinä sitten pitäisi tehdä? Istua ja odotella? Niin... Ehkäpä siinä on suurin kulttuurishokki. Se, kuinka kärsimättömäksi Aasia on tehnyt minut. Kiinassa kenelläkään ei ole aikaa odotella ravintolassa tarjoilijaa, tai hississä ovien sulkeutumista itsestään. 

Ekojen viikkojen aikana olen lähinnä vain tehnyt töitä ja tavannut kavereita. Harjoitteluni ei siis vielä päättynyt, vaan teen vielä ensi viikon perjantaihin asti hommia. Sitten on sekin vaihe elämässä taputeltu. Kirjoitan harkkakokemuksistanikin vielä erikseen postauksen - tai sitten en. Pitää katsoa saanko tarpeeksi positiivista sanottavaa kerättyä kasaan :D Harkka ei minun kohdallani mennyt ihan putkeen ja myönsivätpä he firmassakin samaa. Toki kokemus ei ollut kuitenkaan ihan täysin hyödytön, joten olisi kiva miettiä mitä harjoittelusta jäi käteen ja miten olen kehittynyt (ammatillisesti tai henkilökohtaisesti).

Kavereiden tapaaminen onkin ollut viikon parasta antia. Lisään tähän loppuun sekalaisia kuvia, joita olen ottanut viikon aikana. Minua muuten katsotaan vähän kieroon kun otan kuvia kaikesta ja kaikkialla. Aluksi en tajunnut, ettei tuntemattomien ihmisten kuvaaminen ole ok vaikka he olisivat kuinka kauniita ja heillä olisi kauniit blondit hiukset... No, pistän tämän hairahduksen jetlagin piikkiin... ;)

Täällä Suomen kylmässä ilmassa on jotenkin vaikea käsittää, että eletään jo kesän puoltaväliä. Tuntuu, ettei se ole vielä alkanutkan. Välillä oikein hätkähdän, että joko se on heinäkuu! Toivossa on kuitenkin hyvä elää, ja pakkohan sen kesän on jossain vaiheessa alkaa! Lähden äidin kanssa mökille heinäkuun vikalla viikolla ja siellä olisi tarkoitus viettää viikko-pari, jonka jälkeen menen Lemille kaverin luo maalle. Olemme vähän miettineet viikon roadtrippiä pohjoiseen, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Olisin kyllä ihan innoissani lähdössä Lappiin, tarkoitus kun olisi ajaa ihan Norjaan asti ja niin pohjoisessa en ole koskaan vielä käynytkään! Niin, ja Darranhan tulee elokuun puolessavälissä, ja sitä varten olen jo kehitellyt vaikka ja mitä aktiviteettia. Koulukin alkaa sitten elokuun vikalla viikolla. Tekemistä siis riittää!

Bloggausta olisi tarkoitus jatkaa normaalisti, painottaen toki reissutarinoihin joita toivottavasti tulee tulevaisuudessakin ihan tiheään tahtiin. Blogin ulkonäkö ja nimi tulee kuitenkin muuttumaan ihan täysin, kunhan jaksan paneutua siihen kunnolla. Tulevaisuudessa on sen verran jänniä juttuja tiedossa, että eiköhän niistä bloggailtavaa riitä... ;) Toivottavasti te kaksi uskollista lukijaa jaksatte pysyä mukana matkassa! :D