Varasimme auringonlasku-kameliratsastuksen jo hyvissä ajoin ennen matkaa Oceanair Travelsin kautta. Vastaavia reissuja tekee moni muukin yritys Dubaissa samalla agendalla, mutta Oceanair on kaipa se kaikkein suosituin/luotettavin, ainakin googlen mukaan. Hupi kustansi 72 € per naama ja se sisälsi noudon hostellilta, dyyniajelua maasturilla, kameliratsastuksen, auringonlaskun pällistelyä sekä illallisen ja ohjelmaa ratsastuksen jälkeen arabialaisessa aavikkoleirissä. Tavallisin Dubain aavikko-aktiviteetti on yleensä hiekkadyyniajelu maasturilla, mutta me valitsimme kamelit vaikka ne ovatkin hieman kalliimpi vaihtoehto. Hevoset ja ratsastus ovat ainakin omaa sydäntä lähellä, ja kameliratsastus on ollut bucket listallani jo ammoisista ajoista lähtien.

Kuskimme tuli hakemaan meidät sovitusti keskiviikko-iltapäivänä hostelliltamme. Olimme edellisenä iltana saaneet WhatsAppissa viestin Oceanair Travelsilta, jossa luki tarkka noutoaika. Ajelimme ilmastoidulla ja uudenkarhealla maasturilla noin tunnin erämaahan. Matkan varrella pysähdyttiin matkamuistomyymälän kohdalla kerran, jossa oli mahdollisuus käydä vessassa. Monet autot päästivät paussin aikana ilmat auton renkaista pihalle ja matka jatkui kohti dyynejä. Pienen dyynikaahailun jälkeen pääsimme perille, missä meitä odottivat kamelit ja niiden ohjastajat. Alkuun meidät kuitenkin istutettiin pöydän ääreen ja meille tarjoiltiin arabialaista kahvia ja taateleita.

Kanssamme samassa autossa oli kaksi ruotsalaista nuorta naista. Nopeasti paikalle saapumisen jälkeen he tuntuivat menevän hieman vaikeiksi ja ryhtyivät esittämään vastarintaa; he järkyttyivät siitä millaista ääntä kamelit pitivät, kuinka niiden turpien päällä oli huput (todennäköisesti jotta ne eivät sylkisi turistiparkojen päälle) ja mikä pahinta - niiden jalat oli sidottu jotta ne eivät pääsisi nousemaan ylös. Omasta mielestäni kamelit vaikuttivat ihan hyvinvoivilta ja pakkohan ne on jotenkin sitoa kiinni etteivät ne juokse karkuun... Aavikolla kun nyt ei loogisesti ajatellen kovin montaa paikkaa ole, mihin eläimet muuten saisi kiinni. Lopulta arabit saivat ruotsalaisetkin vakuutettua että eläimet ovat ihan ok, ja pääsimme vihdoin kipuamaan ratsujemme selkään. Kameleilla oli satulat, ja jokaisen selkään mahtui kerrallaan kaksi ihmistä. Niinpä Tiinan kanssa ratsastimme yhdessä samalla kamelilla. Kamelin selkään noustiin sen maatessa vielä maassa, jonka jälkeen se nousi ylös me selässään. Onneksi satulassa oli kauhukahvat, muuten olisimme varmasti lentäneet mäkeen jo tuossa nousuvaiheessa! Kamelin selkä ei ollut mikään maailman mukavin istua, ja "takapenkki" oli huomattavasti etupenkkiä mukavampi. Vaihdoimme puolessavälissä paikkoja Tiinan kanssa, jouduttuamme tulemaan selästä alas siksi aikaa, kun kamelimme satulaa säädettiin. Ratsastus kesti paperilla 45 minuuttia, vaikka aika tuntui paljon lyhyemmältä. Palattuamme takaisin saimme vielä ottaa kuvia kamelien kanssa, ja se oli minusta vähintäänkin yhtä hauskaa kuin ratsastaminen.