Shanghaista matka jatkui kohti Hangzhouta. Hangzhou oli myöhäinen lisäys matkasuunnitelmaan ja se löytyi sattumalta selatessani Lonely Planetia. Romanttisen West Laken kotipaikkana se tuntui ihan must-nähtävyydeltä, joten sinne siis suuntasimme. 

Hostellimme oli Hofang Youth Hostel, joka oli kuin postikortista. Rakennus oli vanha kiinalainen talo, ja huoneeseemme piti kulkea rakennuksen sisäpihan kautta. Hostellin yhteydessä oli myös söpö kahvila. Henkikökunta oli ystävällistä ja avuliasta ja huone pienehkö, mutta todella siisti. 

Ensimmäisenä kävimme tietysti tutustumassa Hefang-katuun ja sen lähiympäristöön, josta löytyi lukematon määrä pikku-putiikkeja ja lukemattomampi määrä turisteja. Arkkitehtuuri oli upeaa.

Seuraavana päivänä vuokrasimme pyörät. Hostellimme kaikki pyörät oli jo annettu vuokralle, joten meidät ohjattiin saman ketjun toiseen hostelliin. Sieltä meille kaivettiin takapihan uumenista rupuistakin rupuisemman näköiset pyörät... No, oli niissä kaksi rengasta kummassakin, joten meille ne kelpasivat. Myöhemmin ajateltuna ehkä myös soittokello ja jarrut olisivat olleet ihan kivat lisävarusteet.

Suuntasimme metalliratsuillamme kohti Westlakea. Ja voi luoja sitä ihmisten paljoutta! Idioottina olin tehnyt pienen (inhimillisen) laskuvirheen ja olin mennyt päivissä sekaisin. Hetken aikaa mietinkin, että miten maanantaina voi keskellä päivää olla niin stnasti ihmisiä liikkeellä, kuten tajusin päivän olevankin sunnuntai... Bad idea. On suorastaan itsemurha-altista lähteä ajamaan sellaiseen ryysikseen pyörillä, joissa ei ole edes soittokelloja. Ja ne jarrutkin tosiaan toimi vähän vaihtelevalla menestyksellä, joten pyöräretkemme kauniin järven ympäri oli kaikkea muuta kuin romanttinen ja idyllinen. Koko kiertoajelulta tuli otettua vain kaksi kuvaa. Harmi, etten tajunnut ikuistaa sitä ihmismerta, joka ympärillämme velloi. Ehkä tämä netistä löytämäni kuva havainnollistaa tilannetta hieman:

Tarinan opetus: älä lähde tutustumaan turistikohteisiin Kiinassa viikonloppuna. Tässä vielä ne pari kuvaa, jotka otin. Ilmakaan ei tuona päivänä ollut kovin kaunis. Täytyy myöntää, että tuhansien järvien maasta tulevia kansalaisia Westlake ei nyt oikein tällä kertaa onnistunut hurmaamaan...

Järven kierrettyämme päädyimme johonkin shopping districtille ja hylkäsimme metalliratsumme ja jatkoimme matkaa jalkasin. Kävimme muutamassa ostoskeskuksessa ja löysimme upean Hotpot-ravintolan, jossa raaka-aineet valittiin itse kylmäaltaista. Jokainen astia maksoi aina tietyn verran, ja raaka-aineita sai kerätä niin monta laatikollista kuin halusi. Lopulta ne maksettiin kassalle ja mentiin kokkailemaan omaan pöytään. Herkullista, muttei halpaa. Vasta kassalla muuten selvisi, ettei ravintola huoli maksukortteja, joten jouduin juoksemaan koko kylän läpi varmaan puoli tuntia etsien automaattia. Yleensä niitä on Kiinassa joka nurkalla, mutta ei tietty juuri silloin, kun tarvitsisi... Mitä tästäkin opimme: kanna aina käteistä mukana

.

Ostosreissulta kotimatkan turvaksi tarttui myös vinkukana, jonka sidoin pyörän sarvikkoon ja käytin pyöränkellona. Se tosin aiheutti ohikulkijoissa enemmän huvitusta kuin haluttua reaktiota (väistämistä), mutta tulipahan pelleiltyä vähän omaksi ja muiden iloksi. Kiinassa näkee niin paljon outoja juttuja, että kynnys itsensä nolaamiselle laskee huomattavasti. 

Ostaessamme kanaa saimme muuten kyseisessä korealaisessa "euro"marketissa aikaan kunnon ketjureaktion. Vingutettuamme kanaamme muutaman kerran (testiksi tietenkin!), noin kymmenen kiinalaista hyökkäsi heti samalle korille vinguttelemaan kanoja. Hetken ajan tuntui että vingutus kuului varmaan Shanghaihin asti... Naamat punaisina siirryimme kassalle maksamaan. Kyseinen kana seurasi matkassa mukana Suomeen asti, ja se ristittiin "reissukanaksi". Sen tukkiminen vessapaperilla oli muuten melkoinen operaatio, ettei se rupeisi lentokoneessa kaakattamaan rinkkojen sisuksista. Mitä tästä opimme: jos olet halvan huvin tarpeessa, osta vinkulelu.

Reissukanan ääninäyte (random video youtubesta).

Seuraavana päivänä päästyämme polkupyöristämme eroon, lähdimme vielä tutustumaan Westlakeen uudemman kerran, tällä kertaa jalkaisin. Nyt rannalla oli paljon rauhallisempaa, ja päädyimmepä jopa jakamaan yhden veneenkin kiinalaisnuorten kanssa. Veneretki ei ollut kummoinen, mutta rahan arvoinen, koska jouduimme maksamaan siitä vain puolet. 

Vikana päivänä teimme lähtöä Xiameniin. Ilmankosteus oli niin korkea, että kameran lissi meni huuruun ottaessani viimeisiä kuvia matkalla metrolle. Itse asiassa lopulta eksyimme etsiessämme metron sisäänkäyntiä, ja kun tajusimme olevamme noin kilometrin väärässä suunnassa ja alkoi vielä sataakin, otimme taksin. Taksi Hangzhoussa oli todella halpa, ja matkustimme sillä muutamaan otteeseen. Kun sitten istuimme autoon, taivas aukeni, ja juna-asemalle päästyämme ukkonen jyrisi niin kovaa, että koko juna-asemarakennus tärisi. Junamme ei kuitenkaan ollut myöhässä, joten pääsimme lähtemään Xiameniin hyvissä ajoin.